Ylös suosta – Valokuvausharrastuksellakin on rajansa.
Turbaanipäinen tavi.
Huom! Tarinaa kuvittaa harvinainen ja ainutlaatuinen käsittelemätön luontokuva turbaanipäisestä tavista. Kuva on kuitenkin käännetty ylösalaisin, jotta turbaani on helpompi havaita.
Huh, huh. Oloni on tällä hetkellä kuin lapsuusvuosieni suurella ihanteella paroni von Münchausenilla, joka oli vaarassa upota ratsuineen petolliseen suohon.
Aatelisarvonsa suomalla tyyneydellä sankarini tarttui kuitenkin riuskalla otteella hiuksiinsa ja onnistui niistä vetämällä kohottamaan sekä itsensä että jalon ratsunsa hetteen kuristavasta otteesta.
Tämän kaltaiset olivat tunteeni reilu vuosi sitten havaittuani kuva-arkistoni kasvaneen hallitsemattomasti kuin lumipallo.
Kuin demonin riivaamana olin käytättänyt kaiken vapaa-aikani juoksemalla kunnianhimoni luoman kangastuksen perässä. Jokainen onnistunut kuva ruokki nälkäistä mielikuvitustani ja sai sen luomaan yhä uusia, vaikeammin saavutettavia tavoitteita.
Olin uuvuttavassa oravanpyörässä, josta ulospääsy tuntui mahdottomalta.
Kun lopulta ymmärsin, millaiseen umpikujaan kuvausvimmani oli minut kohtuuttomuudessaan ajanut, sain vedettyä hätäjarrusta.
Helppoa se ei ollut, vaan vasta käytyäni valtaisan Jaakobin painin järjestystä kavahtavan alter egoni kanssa, sain taivutettua itseni ymmärtämään niin kuva-arkiston järjestämisen kuin kuvieni jatkokäytöstä huolehtimisen tärkeydestä.
Valoa kohti.
Niinpä seuraavan talven pitkät pimeät illat kuluivat arkistoani järjestäessä ja kuvieni lähettämisessä Luonnonkuva-arkistoon edelleen myytäväksi. Viaton kun olin, kuvittelin yömyöhään venyneiden työpäivien riittävän ratkaisemaan ongelmani.
Toisin kuitenkin kävi, sillä kuvaan astui kutsumaton vieras, Mr. Murphy. Seuraavan kesän alussa sain näet lyhyen viestin: ”Luonnonkuva-arkisto lakkautetaan ja kaikki jo lähettämänne kuvat palautetaan.”
Siinä minä, paroni von Münchausenin avioton ottopoika jälleen olin, keskellä tahattomasti luomaani kaaosta.
Valmiina vajoamaan ikuisiksi ajoiksi digitaalisen kuva-arkistoni syövereihin.
Se, olenko supersankarini mittainen ja onnistun pääsemään kurimuksesta, selvinnee tulevaisuudessa.
Katso myös nämä:
Peukaloinen todisti taistelua erämaassa – Jättiläispuupistiäinen ja muurahainen hirmuisessa kamppailussa
Viirupöllö aidalla ruskan aikaan – Arkiston helmi, v. 2006.
Koskikara kuohuvalla merellä ja muita pitkän valotusajan kokeilun tuloksia.
Voihan vaskitsa – Arkiston helmi, v. 2004.
Sumuisilta saloilta – Arkiston helmi, v. 2004.
Maailman ensimmäinen käkiaita – Arkiston helmi, v. 2004.
Laulujoutsenet sakeassa sumussa – Arkiston Helmi, v. 2004.
Eläimellistä menoa saunassa – Luontopakina – Arkiston Helmi, v. 2005.
Tunnelmakuvia jätevedenpuhdistamolta – metsäviklo, pikkutylli, sinisorsa ja tavi.
Kivenkin kauneus on ihmisen silmässä – Mutta kamera auttaa sen löytämisessä.
Ristinokkainen talitiainen – Luontopakina Saksinokka Edwardista, Arkiston helmi v. 2005.
Puron kuohujen pehmentäminen pitkillä valotusajoilla.
5 Comments
Hagert Arvid
TILANNE ON TÄMÄ… Että kuvat ovat hienoja!
admin
Kuukkeli!
Ihan hyvä kysymys. Sitä minäkin kysyn nimittäin itseltäni aika usein, vaikka tiedän vastauksen aivan hyvin. Suurin syy kuvien vähyyteen on yksinkertaisesti aikapula. Kuvia kyllä on kymmeniä tuhansia, mutta niiden saaminen toisten ihmeteltäviksi on paljon ongelmallisempi asia.
Ensinnäkin minun on hoidettava varsinainen päivätyöni. Kaiken siltä jäävän vapaa-ajan sitten käytänkin mahdollisuuksieni mukaan kuvaamiseen. Tuota aikaa kuitenkin nakertaa jokaviikkoisen A4-luontopakinan väsääminen paikallislehteen. Oman aikansa vie myös lukijoiden sähköpostiviesteihin ja puheluihin vastaaminen. Tähän kun lisätään vielä jotkin satunnaiset vaativat projektit kuten esim. Suomen Luonnon artikkelit tai vaikkapa viikon päästä tapahtuva esiintyminen Vuoden Luontokuvatapahtumassa Viitasaarella (http://www.luontokuva.org/default.asp?V_DOC_ID=3552) , niin huh, huh, kiirettä pitää.
Näistä syistä sekä sivuillani olevien kuvien määrä että myös itseni markkinoiminen on jäänyt kovin vähälle. Samasta syystä kuviani ei myöskään ole enää minkään kuvatoimiston myytävänä, sillä kuvat kuitenkin pitäisi esikäsitellä ennen heille lähettämistä. Aikaahan on kuitenkin rajallisesti käytettävissä. Toisaalta olen onnekas siinä suhteessa, että voin tehdä tätä työtä rakkaudesta valokuvaukseen ja suomalaiseen luontoon ilman taloudellista pakkoa.
Oma lukunsa on sitten se, että en itse miellä itseäni lintuharrastajaksi, vaikka pääasiassa niitä kuvaankin. Kuvaajanakaan en pidä itse itseäni lintukuvaajana, vaan enemmänkin lintuja ja luontoa kuvaavana valokuvaajana. Täällä yksinkertaistetusti tarkoitan sitä, että aina kun tilaisuus sen sallii, keskityn mieleiseni komposition, taustan ja valojen etsintään. Niinpä viimekin kesänä käytin parina iltana useita tunteja odottaessani erään kahlaajan astuvan iltahämärässä veden pintaan muodostuneeseen oranssin väriseen geometriseen kuvioon.
Hyvää syksyn jatkoa!
t. Olli
admin
Nimimerkki “Joku” kirjoitti:
Miks sulla ei ole paljon lintukuvia täällä? Sähän oot lintu harrastaja ja otat niistä kuvia eniten.
Paron
Harmaalta Haamulta lisää pakinoita!
Ei sitten mitään typeryyksiä, tai ei anneta mitään anteeksi!
Antti
HUH! Erittäin komeet sivut ja mielettömästi hienoja kuvia.
Jatka samaan malliin!