Värikäs maailmani vaaleapunaisesta kissasta järripeippoon.

Muisto ensimmäisellä kuvaamataidontunnillani annetusta tehtävästä on kirjoitettu lähtemättömästi vaaleanpunaisin tulikirjaimin sieluni sopukoihin. Ongelma ei ollut kuitenkaan tehtävässä, sillä se oli hyvin yksinkertainen:

Piirtäkää kissa.

Tai ainakin sen piti olla helppo, sillä opettaja oli liitutaululla näyttänyt, kuinka ympyröitä hyväksikäyttäen tavallisimmankin taavin olisi pitänyt pystyä piirtämään istuva kissa.

Vaan miten ollakaan, pieni käteni kyllä piirsi vaaditut ympyrät, mutta kun värittämisen hetki tuli, niin jostain käsittämättömästä syystä käteeni oli jostain päätynyt vaaleanpunainen värikynä.

Onneton tunari kun jo tuolloin olin, ehdin vetämään ensimmäiset painokkaat viivat valkealle paperille ennen, kuin huomasin karmean erheeni. Itkua vääntäen ainoaksi mahdollisuudekseni jäi silloin värjätä koko kissa pinkiksi. No siitähän tietenkin riitti riemua koko muulle luokalle.

Hyvää tarkoittava opettaja riensi tuolloin hätiin ja kertoi laittavansa erilaisen mutta kauniin kissani kunniapaikalle luokan seinällä. Tarkoitus siis oli jalo, mutta seuraus katastrofi. Sillä kuten voitte hyvin arvata, ivalliset huomautukset eivät loppuneet siihen. Koko lukuvuoden luokan seinällä roikkuva vaaleanpunainen kissani piti kyllä siitä huolen.

Loistavasti alkanut taiteilijanurani jatkui suurin piirtein samaa rataa läpi kouluvuosieni, kunnes pääsin lukioon. Tuolloinen kuvaamataidon opettajani oli edelleen vakuuttunut kyvyttömyydestäni saada aikaiseksi mitään lähellekään taidetta muistuttavaa. Eräällä oppitunnilla hän kuitenkin sattui sanomaan jotain, joka, joko tietoisesti tai tiedottomasti, ei ole voinut olla vaikuttamatta jonkin aikaa myöhemmin heränneeseen valokuvausharrastukseeni: ”Et sinä Olli kyllä piirtää osaa, mutta hyvä värisilmää sinulla näyttäisi olevan.”

Olipa tuo sitten vain säälistä keksitty rohkaiseva huomautus tai todella hänen rehellinen mielipiteensä, värit ovat joka tapauksessa aina merkinneet minulle hyvin paljon. Jopa niin paljon, että kuvaustilanteessa erittäin usein itse kuvattavaa lintulajia enemmän minua kiinnostaa se, kuinka voisin hyödyntää kuvauspaikalta löytyvän värimaailman.

Hyviä esimerkkejä työskentelytavastani ovat blogissani aiemmin julkaisemani kuvat tavallisista linnuista eksoottisessa ympäristössä oudon voimakkaine väreineen.

Vielä paremman kuvan asiasta saa seuraavan kuvaparin avulla. Ensimmäisessä kuvassa on järripeipponaaras. Kuva on teknisesti moitteeton ja terävä kuin partakoneen terä. Mutta jotain siitä puuttuu. Niinpä se on vain pelkkä mauton lintukuva.

Naarasjärripeippo.

Toinen kuva taas on puolestaan koiraslinnusta, jonka onnistuin vangitsemaan kennolle neljä tuntia myöhemmin. Tässä kuvassa puolestaan on se jokin, jonka takia edelleen jaksan olla kiinnostunut luontokuvauksesta. Ei koiraslinnun värikkyys kuvasta mielenkiintoista tee, vaan tausta. Ilman sitä tämäkin kuva olisi vain ”lintukuva”.

Koirasjärripeippo kauniilla taustalla.

Katso myös nämä:

Hyvin tylsä lintukuva järripeiposta. Hetkiä kalatiiranpoikasen elämässä – Hellyttävä tarina yhden linnunpoikasen päivästä. Peukaloinen todisti taistelua erämaassa – Jättiläispuupistiäinen ja muurahainen hirmuisessa kamppailussa Elsa soitti! – Ja mitä siitä seurasi. Tarina kottaraisista talven kynsissä. Laulujoutsen törmäyskurssilla – Luontokuvaaja oli menettää arvokkaan lakkinsa! Mustarastas, järripeippo ja pikkuvarpunen. Västäräkki satumaassa – Erään kuvaustilanteen herättämiä tunnelmia. Eläimellistä menoa saunassa – Luontopakina – Arkiston Helmi, v. 2005. Kuukkeli pihassa – Totta vai taikaa? – Arkiston helmi vuodelta 2008. Punavarpunen, pikkuvarpunen, vihervarpunen ja järripeippo – Ihmesembrani tuottaa jälleen satoa! Talvipäivän lastuja Konnekoskella – Pakina vuodelta 2004. LuontoVALOkuvia syksyn valoissa Ollin kuvakoulussa – Järripeippo ja varpunen.