Värejä etsimässä

Jo muinaiset foinikialaiset...

Hmm, ehkä tuo on aivan liian kaukaa haettu klisee tämänkertaisen tarinan avaukseksi. Joka tapauksessa en aio mennä suoraan itse asiaan, jos sitä edes on, vaan aloitan itselleni epätavallisen tyylikkäästi aivan alusta.

Alussa oli siis tietenkin metsäjänis, mitenkäs muuten, joka taas kerran torkkui niin lähellä ja niin hellyttävän unisena, että en voinut enkä edes halunnut vastustaa kiusausta ikuistaa sen unista katsetta.

Kauaa en kuitenkaan saanut pupuni unosia ihailla, kun jokin epäilyttävä ääni karkotti unet sen silmistä ja se nousi nopeasti istumaan voidakseen paikallistaa mahdollisen uhan. Sen korvien tarkkaavainen asento kertoo kaiken.

Kauan jänis ei jäänyt tilannetta ihmettelemään, vaan se poistui vähin äänin näyttämöltä, jonne minä siis jäin yksin nöpöttämään. Jälleen kerran.

Hailakka halo kesäiltana.

Halo taivaalla

Oli siis löydettävä jotain muuta mielenkiintoista kuvattavaa.

Aluksi tutkailin taivaalla himmeänä loistavaa haloa yrittäen löytää jonkin kuvakulman, josta sen sateenkaarimaiset värit loistaisivat edes hiukan kirkkaampina. Valitettavasti tuloksena ei ollut muuta kuin vaatimaton kuvadokumentti ilmiöstä, johon en ollut aiemmin muistaakseni törmännyt. Toki halot ovat minulle aivan tuttu ilmiö, mutta tähän saakka olin nähnyt ja kuvannut niitä talvella ja keväällä. En siis koskaan kesällä.

Jos et ole lukenut aiempaa juttuani talvisista haloista, löydät sen tästä.

Pastelleja värejä liikennemerkissä.

Liikennemerkin salattu kauneus

Siinä katsellessani haloa käänsin sattumalta katseeni taaskin ja silmiini osui vanha ajansyömä liikennemerkki, joka hohti mitä oudoimmissa väreissä laskevan auringon luodessa siihen viimeisiä säteitään.

Aluksi osannut hahmottaa liikennemerkkiä muuta kuin liikennemerkiksi, mutta käveltyäni sen lähelle näin kamerani etsimen läpi jotain, jota en osannut odottaa: Liikennemerkin etupuoli näet jakautui kahdeksi toistensa kanssa ristiriidassa olevaksi värialueeksi.

Siitä puolikkaasta, joka sai vähemmän valoa, puuttui kontrasti lähes kokonaan ja sen värit olivat hyvin hailakoita pastelleja. Mikään näkemässäni ei tuntunut sanovan minulle mitään, mutta jollain salaperäisellä tavalla se kuitenkin puhutteli minua.

Värit liekeissä.

Toinen puolikas oli taas edellisen täydellinen vastakohta: Värit suorastaan kirkuivat vasten kasvojani vetääkseen huomioni puoleensa. Ja se kutsu oli niin voimakas, että sitä oli mahdoton vastustaa. En edes yrittänyt. Mitä tästä kaikesta opimme: Kauneutta on kaikkialla. Meidän on vain uskallettava kulkea silmät auki ja nähdä. Kaikkeahan ei meidän kuitenkaan tarvitse ymmärtää.

P.s. Jos haloilmiö kiinnostaa sinua enemmän, löydät runsaasti tietoa Ursan sivuilta tästä sen halojaoston linkistä.

P.s.2. Liikennemerkin mustat pisteet ja viivat eivät tällä kertaa ole kennolla olevia roskia, vaan liikennemerkin pitkästä iästä kertovia merkkejä.

Katso myös nämä:

Metsäjänis vastavaloon – Tuloksena valkokauluksinen jänis sekä jäniksen valosiluetti. Jouluaaton UFO haloilmiö! Uusi ihana puputyttöni – Metsäjänis varasti mielenkiintoni. Hauska jänis imee videolla varpaitaan! Voihan rusakko, johan oli pitkät korvat! Rauhallisia kevätiltoja metsäjäniksen seurassa – Videolla hellyttävimmät hetket Metsäjänis ja metsäkauris kohtaavat. Jänikseni jäähyväiset? Metsäjäniksen iltaruokana oli kasvikunnan banaanikärpänen. Älä häiritse nukkuvaa metsäjänistäni vaan katso video. Päivän kuvakokeilu: Tuuliviiri levoton Metsäjäniksen iltaruokailu – Se on HÄN, minun oma puputyttöni!