Valkoviklo kahlaa syvissä värikkäissä vesissä.
Valkoviklo (Tringa nebularia) on edellisen bloginijuttuni päähenkilöä, liroa, huomattavasti kookkaampi.
Itse asiassa se on vikloistamme (liro, metsäviklo, mustaviklo, punajalkaviklo) kookkain.
Tätä ominaisuutta ja pitkiä jalkojaan se hyödynsi seuraamallani lahdella siten, ettei se edes yrittänyt löytää ravintoa niin matalasta vedestä kuin lirot.
Minulle kuvaajana se valitettavasti tarkoitti sitä, että valkoviklon kuvausetäisyys oli juuri ja juuri riittävä, sillä sen ruokailualue oli kauempana rannasta kuin lirojen juuri em. vedensyvyyden takia.
Sama vedensyvyys aiheutti myös sen, etteivät linnun kauniit pitkät sääret näy kuvissa juuri ollenkaan.