Turvaton mänty köytti itsensä kivilohkareeseen.
Olin jälleen eilen etsimässä uusia luolia ja karuja maisemia Suonenjoen Haavikkolehdon lohkare-alueella. Niitähän siellä riittää.
Ja tekemistä, sillä nytkin käytin reilun kaksi tuntia kiiveten, kontaten ja kiertäen, enkä edennyt kuin noin kilometrin.
Sen millaisessa maastossa nyt aikaani vietin, voit Sinäkin helposti havaita katsomalla pienen Kylki-Kurikka-järven pohjoispuolella olevan alueen karttaa.
Sieltä ei todellakaan lohkareita puutu.
Tällä kertaa tutkimusmatkani keskeytyi kuitenkin hetkeksi heti alkuunsa, sillä huomioni kiinnitti – aivan vahingossa – ihan tavallisen näköinen mänty.
Siis muuten aivan normaali mänty, mutta tämäpä olikin köyttänyt itsensä kiinni kiveen.
Tai pitäisikö sanoa ”juurruttanut”, sillä ne, mitkä kauempaa katsottuna olivat näyttäneet paksuilta naruilta, olivat puun omia juuria.
Syykin ilmiöön selvisi samoin tein: Tämän pystyssä seisovan puun vieressä makasi pitkin pituuttaan myrskyn kaatama lajitoveri. Olisiko ollut peräti samaa perhettä.
Eipä siis ihme, että mäntymme nähtyään vieruskaverinsa kohtalon oli pelästynyt itseäänkin ehkä odottavaa kohtaloa ja päättänyt varmistaa, ettei sille itselleen kävisi samoin. Viisaasti toimittu, vai mitä? 🙂
Kyllä luonto on ihmeellinen.
Katso myös nämä:
Oravan kiipeilykyvyn salaisuus on sen kynsissä – Kuva kurren naskalinterävistä kynsistä.
Melko harvinainen valeorakas ja ensimmäinen maanalainen luolani.
Uusia valeorakaskuvia ja mokattu luolakuva.
Voihan hytymassikka sentään, johan on hymiö! – Paljasta väärennetty luontokuva.
Jättiläismäinen porkkanan naatti ja rakastuneet lepät – Arkiston helmi, v. 2004.
Keltasirkku laulaa palkeet täynnä kurkku suorana.
Kantohytynupikka ja pieni jonglööri.
Miksi en ymmärrä pysyä erossa sienistä!
Suppilohytyvinokas on arkiston helmi vuodelta 2004 .
Lentokala aarniometsässä?
Ihmeellinen leipäkorisieni – Arkiston helmi, v. 2004.
Surukuusi heijastaa tämänhetkistä mielialaani.
