Treffeillä kuukkelien kanssa – Ystäväni Tähtiotsa puuttui
Kävin tänään vanhalla kuukkelipaikallani, jonne olin pari päivää aikaisemmin vienyt pienen siivun aitoa sian ihraa. Kovin suurin odotuksin en paikalle mennyt, sille viime talvena en nähnyt siellä yhtään kuukkelin kuukkelia.
Niinpä voitte kuvitella iloni, kun nuo oman kotimaakuntani Kainuun maakuntalinnut olivat tänään minua kuin odottamassa. Ne nimittäin ilmestyivät kuvauspaikalle lähes heti sinne saavuttuani, ja olivat seuranani useita kertoja niinä parina tuntina, jolloin valoa oli riittävästi kuvaamiseen.
Jälleennäkemisen riemuani kuitenkin pimensi synkkä varjo: Kolmen paikalla käyneen linnun joukossa ei ollut vanha ystäväni Tähtiotsa, jota olin useampana vuonna useasti kuvannut.
Itse asiassa olin oppinut pitämään sitä noina vuosina lähes ystävänäni, sillä se oli ollut tuolloin tapaamistani kuukkeleista kaikkein luottavaisin, eikä ollut juurikaan välittänyt kamerani tuottamista äänistä. Päinvastoin se usein viihtyi pitkiä aikoja lähelläni äännellen, kuin haluten kertoa minulle jotain, jota en koskaan kuitenkaan ymmärtänyt.
Elän kuitenkin edelleen toivossa saada nähdä Tähtiotsani vielä uudelleen. Ehkäpä jo huomenna…
Ikävöimääni Tähtiotsaa en siis tänään kuukkelimetsässäni nähnyt, mutta yhden linnuista käytös oli kovin tuttua.
Eräällä aiemmin kuvaamallani linnulla oli nimittäin tapana tulla lepäämään, jopa nukkumaan lähelleni. Yksi unohtumattomimmista kuukkelielämyksistäni onkin se, kun tämä luottavainen yksilö eräänä pakkaspäivänä nukkui pörröisenä pallona oksalla aivan yläpuolellani.
Tämänpäiväinen linnun käytöksessä oli paljon samaa: Se istui täysin minusta piittaamatta toistakymmentä minuuttia vain muutaman metrin päässä minusta. Itse asiassa näytti kuin se ei olisi halunnut minua lainkaan huomioida, sillä lähes koko tuon ajan se istui oksallaan selkä minuun päin käännettynä.
Eikä se suostunut kääntymään, vaikka pulisin sille maanitteluja lähes koko tuon ajan. Tuon linnun näet videolla 11 sekunnin kohdalla.