Talvipäivän lastuja Konnekoskella – Pakina vuodelta 2004.
Talviaamupäivän kultaiset auringonsäteet lankeavat vinosti Konnekoskesta hitaasti kohoavaan pakkasusvaan, kun jätän uskollisen kumipyöräisen työjuhtani kosken äärellä seisovan nuotiokatoksen viereen. Mielessäni yritän turhaan muistella, kuinka monetta kertaa palaan kosken partaalle nauttimaan huumaavasta luonnonrauhasta.
Tulomatkalla olin joutunut taiteilemaan jäisellä tienpinnalla, mutta taustalla vaimeasti kohiseva koski rauhoittaa nopeasti ajomatkan synnyttämän levottomuuden.
Vain kosken keskellä ja rantakivillä tyrskyihin sukeltamaan valmistautuvat koskikarat piristävät vikkelillä liikkeillään yksitoikkoisen äänitaustan luomaa raukeutta.
Rantapuissa hypähtelee yksittäisiä tiaisia viritellen kevätlaulujaan kumppanin toivossa. Jossain kauempana koputtaa yksinäinen palokärki. Yläjuoksulla kalastelee levollisesti kaksi venekuntaa kalamiesten ikuisen optimismin kannustamina: Tänään vihdoin tärppää.
Istun rantatörmälle odottamaan, että karat tottuvat minuun. Odotus on pitkä, mutta olen tottunut siihen. Välillä sieraimissani viivähtää kalastajien nuotiolta karannut nokipannukahvin viettelevä tuoksu.
Korviani höristämällä miltei kuulen nuotiolla paistuvien makkaroiden tirinän. Taitavat miekkoset olla ihan A-luokan lihansyöjiä. Hyvä niillä näytti autokin olevan.
Ovatkohan ihan etelän herroja. Mitä lie miettivät lumipukuisen kummituksen nähdessään. Pitävät arvatenkin kylähulluna. Mutta väliäkö tuolla, sillä emmehän me tämän koomin kuitenkaan tapaa.
Ruuan tuoksu käy liki sietämättömäksi, mutta saan kasvavan epätoivon hallintaani keskittymällä tähyämään hengitysilman huurtaman etsimen läpi. Mieli voittaa materian. Onneksi, sillä omat evääni olivat jääneet keittiön pöydälle. Jälleen kerran. En taida ikinä oppia.
Maalliset murheeni hukkuvat pian virran unettavaan lauluun. Hätkähdän hereille sinisistä ajatuksistani vasta läheltäni kuuluvaan koskikaran kitinään.
Pilven raosta karkuun päässyt päivän viimeinen auringonsäde valaisee hetkellisesti tuon kummallisen pohjoisen lähettilään, joka järkähtämättömin silmin tähyää ohijuoksevaa hyistä virtaa.
En voi lakata ihailemasta sitä taitoa ja helppoutta, jolla lintu tuntuu rikkovan kaikki fysiikan lait kiitäessään virrassa kuin mustavalkea ohjus.
Hymähdän, kun jostain ajatusteni arkistoista ponnahtaa pintaan ilkikurinen ajatus: Ei taida noilla kavereilla jäädä sepalukset auki.
On aika jättää hyväntuuliset hyvästit koskelle ja koskikaroille. Ei toki lopulliset jäähyväiset, sillä tiedän palaavani vielä monta kertaa. Niin talvella kuin kesälläkin.
Konnekoski pähkinänkuoressa
Rautalammilta kymmenkunta kilometriä länteen sijaitseva Konnekoski yhdistää Hankaveden ja Konneveden. Koski on eteläisen Suomen tunnetuimpia virtakalastuspaikkoja. Vuonna 1984 suoritetun kunnostuksen jälkeen kosken kalakanta on pysynyt siinä määrin hyvänä, että vuodenajasta riippumatta siellä voi tavata innokkaita taimenenpyytäjiä. 150-metrisestä vuolaana virtaavasta koskesta voi onnekas kalamies toivoa saamansa myös harjuksia ja siikoja. Haukia tai kookkaita ahvenia unohtamatta.
Kalastuksen helpottamiseksi kosken toiselle rannalle on rakennettu pitkä heittosilta. Kosken ympäristö on luonnonkaunis, jota vain vähän häiritsee alajuoksun yli kulkeva tyylikäs kaarisilta.
Kirkkovenetragedia v. 1860
Konnekosken tunnetuin yksittäinen tapahtuma on varmaankin koskessa 17. kesäkuuta 1860 tapahtunut kirkkoveneturma. Tuolloin Varismäen kylän kirkkovene törmäsi vuolaasti virtaavan kosken kiviin ja hajosi sillä seurauksella, että yli 30:stä veden varaan joutuneesta seurakuntalaisesta17 hukkui.
Tästä linkistä voit lukea tarkemman kuvauksen onnettomuudesta.
Katso myös nämä:
Formulavaurio Rautalammilla – Kertomus pikku-uikkukuvausten surullisesta lopusta.
Koskikaran sininen maailma Viitasaaren Kymönkoskella.
Kun muut menevät, koskikarat tulevat
Rehellisesti Nelikulmiosta – Vuoden Luontokuvakilpailussa 2005 menestyneen koskikarakuvan taustaa.
Konnekosken koskikara ja jäinen arvoitus.
Koskikara kuohuvalla merellä ja muita pitkän valotusajan kokeilun tuloksia.
Koskikara kosken kuohuissa – Kuvia eri valotusajoilla.
Eläimellistä menoa saunassa – Luontopakina – Arkiston Helmi, v. 2005.
Kokeile onko sinusta luontokuvaajaksi – Testaa keskittymiskykysi hauskan koskikaravideon avulla.
On kuusessa istuva koskikara kuitenkin kuusikara?
Kuukkeli pihassa – Totta vai taikaa? – Arkiston helmi vuodelta 2008.
Koskikara syö kalaa – Katso video.
