Suomalaista metsästyksen metsäkaurislogiikkaa
Viimeisen parin viime viikon aikana olen suureksi ihastuksekseni saanut kahdesti seurata kauniiden metsäkauriiden elämää todellisessa postikorttimaisemassa. Pisimmillään olen viettänyt sirojen pikku hirvien kanssa yhteistä laatuaikaa peräti pari tuntia.
Tuona aikana seurasin aitiopaikalta niin niiden ruokailua kuin hurjia kilpajuoksuja lumisella pellolla. Leikkisistä puskuturnajaisista puhumattakaan.
Mikä hienointa, molempien arktisten kuvasafareiden loppuhuipennus oli identtinen; Ruokailun päättäneet kauriit laskeutuivat levollisina pitkälleen lumeen märehtimään ja torkkumaan. Upeaa tässä oli tietenkin se, että kauriit käytöksellään kertoivat minulle, etten ollut häirinnyt niitä. Päinvastoin olin savuttanut niiden luottamuksen siinä määrin, että ne uskaltautuivat asettua asentoon, jossa ne olivat haavoittuvimmillaan.
Ensimmäisellä kuvauskerralla ne jopa käänsivät selkänsä minulle laskeutuessaan makuulle.
Vaikka luonto olikin kaikkein kauneimmillaan ja maisema kuin satukirjasta, aivan särötön ei tuo idylli ollut: Taustalla jyhkeän metsän reunapuiden piilottamana väijyi viisi metriä korkea puurakenteinen torni. Onneksi kauriit eivät ymmärtäneet tuon taidokkaan ihmisrakennelman merkitystä, sillä silloin ne olisivat tyystin kadottaneet ruokahalunsa. Kuten itselleni kävi.
Kevyt logiikkaharjoitus:
1) Siirtoistutetaan kauriita olosuhteisiin, jossa ne eivät useinkaan selviäisi ympäri vuoden ilman ihmisen apua.
2) Metsästetään kauriita, koska niiden lukumäärän kasvu aiheuttaa tuhoa mm. mansikantaimille.
3) Metsästetään ilveksiä, koska ne estävät kauriskantoja kasvamasta.
Jokin tuossa logiikassa tuntuu ontuvan. Vaan yksinkertainen kun olen, en ole vielä kyennyt vedenpitävästi ymmärtämään mikä.
2 Comments
Vesa
Näin metsästäjänä en ymmärrä minäkään. Jotain todella outoa kyllä. Mitä, jos vietäis poroja Etelä-Suomeen? Porot söisi pääkaupungin kukkaistutuksia ja sontisivat kaduille, siksi niitä pitäisi metsästää. Autokantaa pitäisi tietysti harventaa, koska porokolarit estävät porokannan kasvua. Mutta kun niillä on ne kaninsa, niin annetaan olla.
admin
Kaipa homma on kiinni ihmisluonteesta yleensäkin. Kyllä me kaksijalkaiset olemme todella kekseliäitä löytämään “järkeviä” syitä mitä ihmeellisemmille teoille. Muistelepa vaan herra Hitleriä.