Sumuisilta saloilta – Arkiston helmi, v. 2004.
Lokakuun lopussa 2004 päivystin Suonenjoella paikkaa, jossa oli aiemmin nähty maakotka metsästäjien metsään jättämien teurastusjätteiden houkuttelemana.
Tällä kertaa odotus oli pitkä ja tulokseton, mutta hyvää ei koskaan odota liian kauan: Olin varma, että vielä tulisi minunkin vuoroni nähdä tuo lintujen kuningas aidossa elinympäristössään
Aivan turhaan en kuitenkaan ollut aaamuvarhaisella liikkeellä, sillä sain salon hiljaisuuden lisäksi nauttia odottaessani kauniiden sumujen ihmeellisestä luomistyöstä.
On aina yhtä mykistävä kokemus seurata edessä aukeavan maiseman hidasta ja äänetöntä muutosta.
Kaikki, mitä näet, näyttää muuttuvan silmiesi edessä taianomaisesti kuin taidokkaan akvarellimaalarin siveltimen vedoista.
Suuret valtavien valkopurjeisten valtamerialusten kaltaiset sumupilvet lipuvat ohitsesi peittäen hetkeksi menneen väriloiston viimeiset jäänteet.
Lopulta luontoäiti kuitenkin raottaa, kuin itämainen tanssija, kainosti maidonvalkoisia huntujaan ja antaa, viimeisen huikaisevan kerran, sinun kokea ruskan silmiä häikäisevän kauneuden.
Tuossa hiljaisuuden ja värien meressä pienen ihmisen osaksi jää vain ihmetys ja rikkumattoman rauhan ihailu.