Sepelkyyhky piti minua pilkkanaan -hävettää melkein kertoa.
Kyyhkyjä ei yleensä pidetä lintumaailman Einsteineina, mutta poikkeus ilmeisesti vahvistaa tämänkin säännön.
Toissapäivänä etsimeeni saamani sepelkyyhky oli eilen edelleen paikalla. Tällä kertaa valoa niin laadullisesti kuin määrällisesti oikein sopivasti.
Lisäksi sain supistettua kuvausetäisyydenkin puoleen edellisestä kerrasta, mutta …
Niin, onneton sepelkyyhky oli todella paikalla, vieläpä melko pitkän aikaa. Siitä vaan ei ollut juurikaan iloa, koska kyyhky onnistui lymyämään aivan koko ajan erilaisten multapaakkujen takana. Arvaapa jurppiko hivenen enemmän kuin vähän?
Hiukan tuhraantumistani lohdutti se, että sain yrittää kuvata närheä itseäni kovasti miellyttävällä taustalla, jossa mäntyjen rungot häämöttävät takana symmetrisin välein kuin kreikkalaisen temppelin pilarit. Kaiken lisäksi itse lintu on sen omiin väreihin hyvin sopivan männyn rungon kohdalla. Kuva-alan rikkovat vanhan pihlajan oksat voisivat tietenkin asettua kuva-alaan paremmin, mutta kaiken ei voi aina toivoa onnistuvan viimeisen päälle.
P.s. Toisen sepelkyyhkykuvan nimi on “keväisellä olkipellolla”, mikä ei tietenkään ole totta, sillä lintuhan on kompostikasan päällä. Kuvalle antamani nimi kuitenkin kuvaa paremmin sitä, miltä kuva näyttää.