Pihani harvinainen vieras, läntinen pähkinänakkeli (sitta europaea)
Vuosien kokemus luontokuvauksessa on opettanut minulle sen, että kaikesta erikoisesta on yritettävä nauttia silloin, kun ne sattuvat kohdalle. Avautunutta tilaisuutta ei kannata siirtää huomiseen, ellei ole aivan pakko. Eläinten kyseen ollen ei nimittäin voi juuri koskaan etukäteen tietää, miten kauan jotakin erikoisempaa kuvausmahdollisuutta on mahdollista hyödyntää. Tilaisuudesta on siis otettava vaari, kun se kerran tarjoutuu.
Tämä ajatus oli päässäni kirkkaana, kun pihaani elävöitti viikon ajan harvinainen pähkinänakkelin läntinen alalaji (sitta europaea).
Sanon ”elävöitti” sen takia, ettei tuota eläväistä koiraslintua ole enää viime lauantaiaamun jälkeen näkynyt. Liekö pelästynyt pihassani silloin tällöin ”vierailevia” kissoja, joita oli viikonloppuna parhaimmillaan peräti kaksin kappalein.
Ikuisena optimistina toivon sen poissaolon olevan vain väliaikaista, mutta pelkään pahinta. Toisaalta realistina taas tiedän sille olevan näissä olosuhteissa ehkä terveellisempää pysyä mahdollisimman kaukana pihastani.
Ikävä otusta kuitenkin on ollut, sillä niin verrattoman hauskaa sen akrobaattista liikehdintää on ollut seurata. Välillä itse asiassa tuntui siltä, ettei se tiennyt lainkaan, ettei muilla linnuilla ole juurikaan tapana roikkua pitkiä aikoja pää alaspäin.