Pakkaspäivän kuvausjuhlaa: Laulujoutsenia huurujen keskellä Rautalammin Tyyrinvirrassa.
Onneksi päivän sää oli kuten luvattu, n. -20 C.
Ei siis auttanut kuin laittaa kuvakonini kumikaviot kumisemaan kohti pohjoista. Niinpä saavuin noin puolen tunnin uuvuttavan ohjastuksen jälkeen omaan arktiseen paratiisiini.
Laulujoutsenia en ensin heti löytänyt, joten keskityin kuvaamaan pakkasen esiin loihtimien jokisavujen keskellä häämöttävää sadunomaista jokimaisemaa. Joesta nouseva usva pehmensi vastavalon esiin nostamat kivien pyöreät muodot korostaen samalla Luojan luoman kiviasetelman tanssinomaista rytmiä.
Ongelma, jos se sellaiseksi lasketaan, oli, että kamerani näki laskevan auringon valon keltaisena, vaikka silmissäni edessä näkyvä maisema oli täynnä valkoista valoa ja harmaita varjoja.
Tämän kamerani näki:
Minä taas näin tämän:
Heti valon muututtua epäedulliseksi pakkasen kuvaamiselle ryhdyin etsimään virran laulujoutsenia. Aluksi en onnistunut löytämään ensimmäistäkään. Löydätkö Sinä?
Todellakin, lepäävä joutsen muistuttaa erehdyttävästi lumista kiveä. Liikkuva joutsen on toki paljon helpompi tunnistaa samassakin ympäristössä.
Mitä enemmän joutsen liikkui, sitä varmempi olin, etten ollut kuvaamassa kiviä vaan harvinaisen eläviä otuksia.
Tällekin hauskuudelle tuli valitettavan nopeasti loppu, sillä päivä oli päättymässä ja pakkanen saamassa virran kuristavaan otteeseensa. Niinpä ylös jokea nousevat usvapilvet kävivät yhä sakeammiksi peittäen lopulta joutsenet pehmeään vaippaansa.
Sen pituinen se.