Orava syöttöautomaatin vankina – Minun vikani

Kommentoi

Ihmisen ei ole helppo myöntää virheitään, enkä minä tee siinä suhteessa poikkeusta. Tässä tapauksessa olen kuitenkin valmis tunnustamaan mokani , sillä ansaan jääneen oravan tapaus ei muuten ehkä jätä omatuntoani koskaan rauhaan.

Toisaalta eräs kollegani sanoi vähän aikaa sitten, että jonkin tutkimuksen mukaan ihmisen mieltä vaivaama murhe ei jätä häntä rauhaan, ennen kuin hän käsitellyt sitä tavalla tai toiselle 700 kertaa.

Toivottavasti tämän artikkelin siis lukee tuo mainittu 700 henkilöä, jolloin minulla on toive päästä asiasta sopuun itseni kanssa.

Koko päivä oli ollut helteisen kuumaa, kun palasin ruokakaupasta ja tuskailin painavan ruokakassin kanssa kulkiessani tyhjän linnunruokinta-automaatin ohitse. Tällöin katseeni kuitenkin kiinnitti automaatin maahan pudonnut valkoinen kansi, jonka palasinkin hetken päästä laittamaan takaisin paikalleen. Sen tarkemmin en laitetta silti tarkastellut, vaan käännyin jo lähteäkseni pois paikalta.

Silloin kuitenkin havaitsin jonkin sammalemaisen roskan pilkottamassa yhdestä automaatin alapäässä olevista rei’istä. Sen kummempaa reaktiota ei huomioni minussa vielä tuolloinkaan herättänyt, vaan todella poistuin paikalta. Ulko-ovella  päähäni sitten jysähti karmea ajatus: ”Ei kai vaan? Voisiko olla mahdollista että ….?”

Mieleeni oli nimittäin syöksynyt epämiellyttävä muisto kymmenen vuoden takaa, jolloin peräti kaksi oravaa oli jäänyt samanaikaisesti ansaan kuukkelien talviruokintapaikalla kuukkeleille tarkoitettuun ruokinta-automaattiin. Huonoin seurauksin.

Tuo muisto mielessäni kiiruhdin sitten tarkistamaan automaatin sisustan, ja löysin sieltä … Niin, oravan.

Todennäköisesti orava oli ollut liukkaan ja helteen kuumentaman PVC-putken vankina jo useita tunteja, sillä se ei aluksi liikkunut lainkaan. Vasta kun laskin automaatin maahan se reagoi ja availi varovasti silmiään.

Niinpä voitte vain kuvitella iloani, kun kallistin automaattia ja liu’utin oravan varovasti nurmikolle: Kurre nousi heti jaloilleen ja juoksi taakseen katsomatta lähimpään puuhun.

Miksi sitten kävi niin kuin kävi? Käsittääkseni onnettomuutta ei olisi koskaan tapahtunut, jos en olisi loppukeväällä ryhtynyt huolehtimaan siitä, että pihasembrassani pyörivillä kolmella oravalla olisi ainakin jotakin syötävää. En kuitenkaan ryhtynyt ruokkimaan niitä toden teolla, vaan laitoin automaattiin sen verran maapähkinöitä, että ne tulivat aina syötyä loppuun yhdessä päivässä. Joka päivä en kuitenkaan tarjonnut niille pähkinöitä, vaan useimpina päivinä automaatti ammotti tyhjänä.

Tällöin ne – tai ainakin yksi niistä – olivat kuitenkin ilmeisesti oppineet ruokaa etsiessään nostamaan automaatin kannen pois paikaltaan. Tämän päättelin siitä, että olin löytänyt kannen maasta useasti jo ennen tätä tapausta. Noilla kerroilla olin kuitenkin pitänyt syyllisinä harakoita, jotka pitivät sembraani lepopaikkanaan.

Nyt ruokinta-automaatti on ollut autotallissani lukkojen takana, ja tulevana lintujen ruokintakautena tulen varmistamaan, ettei orava tai minkään muukaan eläin saa nostettua sen kantta paikaltaan.

P.s. Oli hyvin masentavaa jälkeenpäin huomata, että PVC-putkien oravia tappava vaikutus on hyvin tiedossa. Yhdysvalloissa, missäpä muuallakaan, on jopa nettisivuja, joilla ”ystävällisesti” annetaan ilmaisia neuvoja siihen, kuinka näitä putkia voi käyttää ”oravatuholaisten” ’pest squirrels’ hävittämiseen.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.