Opi tunnistamaan keltalaitasukeltaja – suuri sukeltava kovakuoriainen videolla ja kuvissa
Suursukeltajiin kuuluva keltalaitasukeltaja (Dytiscus marginalis), joka on yksi suurimpia kovakuoriaisiamme, on jo vuosia ollut puutarhani vesialtaiden vakituinen kesävieras. Niin tänäkin kesänä, mutta nyt sain tyytyä vain yhteen koiraspuoliseen yksilöön. Muuten ne ovat aina saaneet elää rauhassa omaa vedenalaista elämäänsä, mutta altaiden puhdistuksen yhteydessä olen ottanut ne hetkeksi talteen suojellakseni niitä vaurioitumiselta altaan tyhjennyksen ja siivoamisen yhteydessä.
Keski- ja Etelä-Suomen rehevissä järvissä ja lammissa elävä tumma, punaruskea ja vihreähohtoinen keltalaitasukeltaja on suhteellisen helppo tunnistaa suuren kokonsa (noin 30-35 millimetriä) ja peitinsiipien sekä etuselän keltaisten reunojen takia. Myös sen vatsapuoli ja jalat ovat keltaiset.
Koiras keltalaitasukeltaja eroaa naaraasta suuremman kokonsa ja sileiden peitinsiipiensä (nähtävissä videolla) puolesta. Naaraan peitinsiivet ovat sen sijaan vähemmän kiiltävät, ja niissä on selvät pitkittäisuurteet. Lisäksi koiraalla on etujalkojensa leveässä kohdassa suuri määrä pieniä erikokoisia imukuppeja, joiden avulla se voi pitää kiinni naaraasta parittelun aikana sekä saaliista ruokailun aikana (kuva alla).
Keltalaitasukeltajan ravinto koostuu niin pienistä sammakonpoikasista kuin kalanpoikasistakin sekä erilaisista vesihyönteisistä, joita se onnistuu saamaan kiinni erinomaisen uimataitonsa avulla. Nämä usein omaan kokoonsa verrattuna suuret saaliit keltalaitasukeltaja onnistuu paloittelemaan poikkeuksellisen suurten leukojensa avulla.
Muista sukeltajista, so. sukeltavista kovakuoriaisista, siinä, että se ui soutaen takajaloillaan synkronisesti kuin airoilla konsanaan (nähtävissä videolla).
Veden alla keltalaitasukeltaja onnistuu pysyttelemään pitkiäkin aikoja kiitos peitinsiipien alle varastoimansa ilman, jota se käy aika ajoin hakemassa pinnasta peräpäässään olevan aukon kautta (kuva alla).
Maalla keltalaitasukeltajat sen sijaan liikkuvat kömpelösti, mutta ilmassa ne ovat taitavia lentäjiä, vaikkakin niiden lento on melko hidasta ja äänekästä ja tapahtuu pääasiassa öisin. Tämä yöllä tapahtuva uusien asunalueiden etsintä selittääkin sen, miksi niitä löydetään joskus esim. asuintalojen kattoränneistä: Pimeällä erilaisista kiiltävistä pinnoista, esim. märistä katoista tai tienpinnoista, heijastuva valo harhauttaa nimittäin keltalaitasukeltajat helposti pitämään niitä vedenpintoina.
P.s. Keltalaitasukeltajien talteenoton ja palauttaminen puhdistettuun altaaseen on sujunut joka kerta ongelmitta, mutta niin ei käynyt sillä ainoalla kertaa, kun tein saman vesialtaassa olleille tuhansille pienille sammakonpoikasille, nuijapäille. Sillä kertaa kohtalo puuttui julmasti peliin kissan hahmossa. Tästä linkistä voit lukea koko tarinan ja nähdä tuolloin kuvaamani videon pienistä nuijapäistä.