Lyhyt museokierros Pariisissa: Louvre, Musée d’Orsay, Versailles, Katakombit
Minua ei missään tapauksessa voi pitää museofriikkinä, mutta ei minulla ole niitä vastaankaan mitään. Päinvastoin. Useissa käymissäni maailman merkittävissä museoissa itseeni ovat suurimman vaikutuksen tehneet, eivät maailmankuulut taideteokset, vaan näiden museoiden käsittämätön koko. Kuhmon perukoilla syntynyt kokee itsensä todella pieneksi esim. Louvressa, joka jo rakennuksena on jotain sellaista, jota on suomalaisen vaikea uskoa todeksi, ellei sitä omin silmin näe.
Louvre
Louvressa esillä olevien esineiden lukumäärä on luku sinänsä. Asiasta on esitetty useita vertauskuvia, jotka riippumatta siitä miten tarkkoihin tietoihin ne perustuvat, antavat hyvän kuvan taiteen määrästä museossa. Erään löytämäni lähteen mukaan jos viettäisit 10 sekuntia teosta ihaillen, kahdeksan tuntia päivässä viitenä päivänä viikossa, sinulta kuluisi neljä kuukautta nähdä koko esillä oleva kokoelma. Ja huom., suurin osa teoksista on ihmissilmiltä näkymättömissä Louvren varastoissa. Kannattaa siis ottaa eväät mukaan – paitsi ettei niitä siellä kyllä sallita.
Toisaalta juuri Louvren koko aiheuttaa sen, etteivät turistit käytä teosten ihailuun juurikaan aikaa. Joidenkin tutkimusten mukaan yhtä teosta ihaillaan keskimäärin vain 4 sekuntia ja Mona Lisakin saa osakseen vain n. 15 sekunnin huomion.
Joinakin vuosina otin museoihin mukaan kamerani ikuistaakseni joitakin itseäni kiinnostavia kohteita. Nykyään se ei olisikaan enää mahdollista, sillä käsittääkseni Ranska kielsi v. 2006 museoissa valokuvaamisen. Niinpä tässä jutussa nähtävät kuvat on otettu v. 2005 tai sitä ennen.
Teosten kuvaaminen Louvressa on aina kuitenkin ollut käytännön syistä erittäin hankalaa: Ihmisiä on yksinkertaisesti niin paljon, että joku heistä aina on teoksen edessä estämässä kuvan oton. Niinpä olen keskittynyt ottamaan harvat kuvani kohteista, jotka olleet helposti kuvattavissa. Mona Lisan kuvanhan voi aina ostaa katukaupusteljoilta.
Näin olen tyytynyt ikuistamaan monelta turistilta huomiotta jääviä kattomaalauksia ja –ornamentteja.Myös jotkin patsaat ovat olleet kohtuullisen helposti kuvattavissa, sillä ainoa ihmisiä ruuhkaksi asti ympärilleen keräävä teos on kuuluisa Milon Venus.
Tauluista olen kuvannut vain yhtä, joka onkin sitten sivistyksellisesti sitäkin tärkeämpi, kuvaahan se Ranskan Suurta Vallankumousta. Kansannousua jota meidänkin on kiittäminen siitä, että saamme lausua vapaasti mielipiteemme asiasta kuin asiasta. Sen vapauden meille lunasti Ranskan tavallinen kansa omalla verellään v. 1789.
Musée d’Orsay
Louvrea paljon pienempi on Orsayn museo eli Musée d’Orsay, josta löytyy etenkin ekspressionistien, niin Claude Monet’n kuin Édouard Manet’nkin, teoksia. Myös rutiköyhänä kuolleen ja itseltään palan korvasta leikanneen Vincent Van Gogh’in teoksia museossa on yllin kyllin.
Versailles
Kaikkein mieluisin Pariisin museoista on kuitenkin Ludvig XIV:n palatsi Versailles. Lumoavinta paikassa on se, kuinka pieninkin yksityiskohta on suunniteltu kertomaan hallitsijan ehdottomasta vallasta.
Niinpä puutarhan piti perustua säännöllisiin geometrisiin kuvioihin vain siksi, että näin alamaiset ymmärtäisivät luonnonkin, saati sitten Ranskan kansan, olevan pakko nöyrtyä maallisen hallitsijan komentoon. Ei millään eikä kenelläkään saanut olla omaa tahtoa.
Siksi myös palmut ja monet muut arat, lämpimämmiltä kasvuvyöhykkeiltä tuodut, kasvit sijoitettiin suuriin ruukkuihin, jotta ne voitaisiin siirtää talveksi turvaan sisätiloihin.
Aurinkokuninkaasta en kuitenkaan onnistunut saamaan kuvaa vaan jouduin tyytymään vähemmän kuuluisiin henkilöihin kuten kuningas Ludvig XV:een ja hänen puolisoonsa Marie Leszczyński’in.
Valitettavasti Versailles’ssa on sama ongelma kuin Louvressa eli ihmisiä on aina tungokseen asti, joten sielläkin kamera oli pääasiassa kohdistettava ylöspäin, jos halusi ylipäätään jotain kuvata. Onneksi taiteilijoiden pensselit olivat heiluneet myös tämän palatsin katossa.
Kerran onni potkaisi kuitenkin sen verran, että ehdin kuvaamaan kauneissa valoissa kylpevän patsaan.
Versailles’n hienoin paikka on ehdottomasti kuitenkin Peilisali, jossa hovi aikoinaan koketeerasi toisilleen päivät pitkät kuninkaan käskystä. Mikä oli seurustellessa, olihan se nimittäin sen verran upea huone kullattuine patsaineen, peileineen ja korkeine ikkunoineen.
Tässä muuten linkki fantastiseen panoraamakuvaan Peilisalista.
Katakombit
Suurimman vaikutuksen, itse asiassa lähtemättömän vaikutuksen, minuun ovat kuitenkin tehneet Katakombit, jotka olivat alun perin kalkkikaivoksia, mutta joihin keksittiin 1700-luvulla alkaa varastoida luita Pariisin täpötäysiltä hautausmailta. Ja niitä todella riittää maanalaisissa kapeissa käytävissä.
Historiallisesti ja visuaalisesti mielenkiintoinen paikka olisi kuitenkin kovin masentava ilman useita mieltäpiristäviä mietelauseita.
Horatius: Uskokaa, että jokainen päivä on teille viimeinen:
“Ajatelkaa aamulla, että ette selviä ehkä iltaan saakka ja illalla, että ette selviä ehkä aamuun saakka.”
Kaikkein hauskin löytö on toistaiseksi ollut seinä, jossa olen ollut havaitsevani jotain tuttua.
2 Comments
Jani K
Upeita paikkoja ja kuvia totisesti; allekirjoittanutkin myöntää juosseensa Louvren läpi kuudessa tunnissa.
Mutta kesällä -08 kuvasimme kyllä ilman valituksia, joten ainakaan silloin kielto ei ollut voimassa?
admin
Kiitos palautteesta. Löysin tuon tiedon netistä blogia kirjoittaessani. En ole sitä sen enemmän varmentanut, mutta sen tiedän vanhastaan, että Ranska suhtautuu hyvin tiukasti tekijänoikeusasioihin ja yleensäkin siihen, mitä saa kuvata ja mitä ei. Pariisilainen pikkuserkkunikin kehotti minua olemaan varovainen sen suhteen, mitä Ranskassa ottamiani kuvia netissä julkaisen.