Kun muut menevät, koskikarat tulevat

Koskikara kiven päällä koskessa.

Kaikella on alkunsa, niin myös minun vaatimattomalla luontotoimittajan urallani.

Alla ensimmäinen Sisä-Savon paikallislehdessä julkaistu artikkelini marraskuulta 2002. Juttu käsitteli silloista tärkeintä kuvauskohdettani koskikaraa.

Senkin jälkeen olen toki koskikaraa kuvannnut ja siitä myös kirjoittanut, mutta erityisen kiitollinen olen lajille siitä, että se ensimmäisen kerran nosti nimeni suuremman yleisön tietoisuuteen.

Huom! Artikkelin kuvat kaikki vuodelta 2004, jolloin olin vastikään hankkinut ensimmäisen digitaalijärjestelmäkamerani.

Sisä-Savon luontohelmiä: Kun muut menevät, koskikarat tulevat

Koskikara on kuin vekkuli pingviini

Koskikara kuuluu varpuslintuihin, mutta oikeasti se on vekkuli, uidessaan pikkuista pingviiniä muistuttava otus, jonka vikkelä liikehtiminen veden partaalla ei voi olla herättämättä ihastusta tottuneessakin tarkkailijassa.

Välillä veijari niiailee kiven tai jään reunalla kuin ongen koho laineilla ja välillä jopa laulaa lurauttaa pitkiäkin kitiseviä aarioita kuin rantojen juhlapukuinen Pavarotti. Välillä se taas sukeltaa suin päin virtaan noustakseen hetken päästä soutamaan siivillään ponnekkaasti virtaa ylöspäin. Seuraavaksi se saattaa yllättäen singahtaa vedestä kohtisuoraan ylös ja kääntyä välittömästi ilmassa ympäri sukeltaakseen vain entistä vauhdikkaammin pinnan alle.

Koskikara lumisen kosken partaalla.

Koskikara on täysin sopeutunut vesielämään

Koskikara (Cinclus cinclus) on siis varpuslintuihin kuuluva ja tähän aikaan runsaissa parvissa liikkuvan sukulaisensa tilhen kokoluokkaa. Kerran koskikaran nähtyään siitä ei voi enää erehtyä. Muodoltaan se on pullea ja mustanruskeaa höyhenpukua koristaa laaja valkoinen ”leukalappu”.

Koskikaran rintalappu.

Karalla ei ole räpyläjalkoja, mutta se on silti erinomainen uimari. Muutenkin se on täysin vesielämään sopeutunut, mistä ovat merkkeinä vesitiivis höyhenpuku ja kyky sulkea sieraimet ja korva-aukot ihopoimulla sukelluksen ajaksi. Kaiken lisäksi sen silmän mykiössä on sen muotoa säätelevä monimutkainen lihasjärjestelmä, jonka avulla kara pystyy veden alla mukauttamaan näkönsä veden aiheuttamiin muutoksiin valon taittumisessa.  Sama ominaisuus löytyy meilläkin syksyisin satunnaisesti tavattavassa merimetsossa. Ravinnokseen koskikara metsästää pääasiassa vesihyönteisiä ja niiden toukkia, mutta myös pienet kalanpoikaset kelpaavat.

Kuva: Koskikara sammaleisen kiven vierellä.

Karan kalastuskonstit eivät toki tavalliseen sukelteluun lopu. Onnekas tarkkailija saattaa onnistua näkemään sen nojautuvan virran pohjassa vastavirtaa kohti ja tällä tavoin veden painetta hyväksikäyttäen painautuvan vasten pohjaa – ja, simsalabim, kävelevän pohjaa pitkin!

Tällöin paljastuu, että edellä mainittu leukalappu ei olekaan pelkkä koristus, sillä löytääkseen helpommin mahdollisen saaliin kara heijastaa sen avulla valoa virran pohjaan.

Kuva: Vesi virtaa koskikaran ylitse.

Koskikaroja pesii Suomessa vähän

Meille marraskuun vaihteessa talvehtimaan tulleet koskikarat pesivät pääasiassa Norjan vuorilla ja Koillis-Venäjällä.

Kuva: Juuri talvireviirilleen saapunut koskikara ei ole arka.

Suomessa kara pesii vähälukuisena Pohjois-Suomessa, mutta toisaalta eteläisimmästäkin osasta maatamme on löytynyt pesintöjä. Kaiken kaikkiaan pesimäkantamme on hyvin pieni, vain noin 350-500 paria, mutta talvella lintuja on monin verroin tätä enemmän. Tällä hetkellä karan löytää todennäköisimmin kirkasvetisistä ja matalista virtapaikoista, jotka pysyvät sulina läpi talven. Tälläisiä paikkoja Sisä-Savossa ovat olleet etenkin Karttulan Välisalmi, Savikoski ja Hatunkoski, Rautalammin Nokisenkoski ja Konnekoski, Suonenjoen Kruununsillan ympäristö sekä Tervon Äyskoski ja Huuhtajankoski.

Kuva: Koskikara vuolaan virran keskellä.

Lajin harvalukuisuudesta johtuen se kuuluu silmälläpidettäviin lajeihin ja on maassamme rauhoitettu. Lisäksi ympäristöministeriö on määrittänyt sen ohjeelliseksi korvattavaksi arvoksi 589 € .

Jos haluat tarkkailla koskikaran puuhia, se ei ole vaikeaa, koska laji ei ole erityisen arka. Mutta varo menemästä niin lähelle, että se joutuu vetäytymään. Varomattomuutesi voi aiheuttaa linnulle tarpeetonta harmia, koska karat ovat paikkalintuja eivätkä salli muita karoja reviirilleen. Näin häiritty kara voi joutua odottamaan poistumistasi voidakseen jatkaa metsästystä omalla reviirillään. Kovien pakkasten ja lyhyen päivän aikana ravinnon etsimisen häiritseminen on erityisen haitallista.

Kuvassa Koskikara sinisen kosken partaalla.

Katso myös nämä:

Koskikaralle riittää pienikin reikä jäässä. Koskikara syö kalaa – Katso video. Tuoretta koskikaraa tarjolla. Koskikara kuohuvalla merellä ja muita pitkän valotusajan kokeilun tuloksia. Taistelevat koskikarat vs. Taistelevat metsot. Koskikaran sininen maailma Viitasaaren Kymönkoskella. Kokeile onko sinusta luontokuvaajaksi – Testaa keskittymiskykysi hauskan koskikaravideon avulla. Konnekosken koskikara ja jäinen arvoitus. Koskikara kosken kuohuissa – Kuvia eri valotusajoilla. Koskikara nelikulmion sisällä – Harvinainen tilannekuva 27. Näe videolta millaisessa tilanteessa otin tunnetun Koskikara ja Nelikulmio-kuvani. Koskikarat taistelevat raivokkaasti – Harvinainen tilannekuva 55