Kourujoen jääputouksen ainutlaatuisen kumisevan bassoäänen arvoitus
Luonto tarjoaa meille rajattoman määrän erilaisia, eri aistiemme avulla välittyviä elämyksiä, kunhan vain itse maltamme pysähtyä nauttimaan niistä. Tästä – malttamisesta – oli juuri kysymys, kun loppiaisena kesken Kourujoen jäisen ihmeen kuvausten pysähdyin kuuntelemaan jalkojeni alta kuuluvaa outoa hyvin matalaa ääntä.
Se, että jäätynyt koski ja ennen kaikkea sinne muutamana talvena syntyneet jääluolat, voisivat tarjota kiinnostuneelle kuuntelijalleen mitä erikoisimman äänimaailman, oli toki minulle aiemmilta vuosilta tuttua. Olin tuolloin myös kuullut kosken kohiseviin ja soliseviin ääniin sekoittunutta matalaa, joskus jopa voimakastakin kuminaa.
Kuluvana talvena kuulin matalan äänen ensimmäisen kerran kaksi päivää ennen loppiaista. Tuolloin ääni oli hyvin vaimeaa, juuri ja juuri silloin vielä virtaavan kosken synnyttämän kohinan lävitse kuultavaa.
Sitten koski jäätyi.
Niinpä nyt loppiaisena löytämäni ääni oli aivan jotain muuta, sillä se oli helposti kuultavaa, ja sen voimakkuus ylitti selvästi taustalta, noin 1o metrin päästä kuuluvan veden virtausäänen. Erikoista äänessä oli myös sen syntypaikka: Matala bassomainen kumina tuli todellakin jalkojeni alta , kallioputousta peittävän jääkuoren lävitse, aivan rantapenkan vierestä. Paikassa, jossa jään alla ei pitäisi olla muuta kuin kalliota. Virtaavaa vettä jään alla ei voinut olla kuin nimeksi, minkä voit itsekin päätellä äänitteellä kuuluvasta heikosta solinasta.
Mikä mahdollisesti jään, veden ja kallion yhteisvaikutus tämän matalan äänen synnyttää, se on ainakin minulle toistaiseksi täysi arvoitus.
Talvella 2014 Kourujoella äänittämiäni jääluolaääniä.