Kostamuksesta kohti Petroskoita – Kertomus matkasta Venäjän Karjalaan kesällä 2011, osa 1.

Synnyinkunnassani Kuhmossa nukutun yön jälkeen rajan ylitys varhain aamulla Vartiuksessa. Kostamuksen Fregat-motellissa vaihdamme autoomme venäläisen kuskin .

Motellin pihassa seisova sadoin nauhoin koristeltu koivu on mielenkiintoinen. Kuskimme kertoo motellissa häitään viettävien jättävän nauhoja muistoksi. Suuri määrä selittyy sillä, että perinne on useita vuosia vanha.

Tämän jälkeen teemme vain pikaisen kiertoajelun Kostamuksessa, sillä edessämme on uuvuttava  matka Petroskoihin. Sääli, ettei aikataulu salli juurikaan pysähdyksiä kaupungissa, sillä kaupungin tyly ulkonäkö tarjoaisi paljon mielenkiintoista kuvattavaa.

Eipä silti, kyllä itselleni tutuista Lontoosta ja Pariisista löytyy aivan riittämiin yhtä kolkkoja miljöitä. Ne vain eivät ole yhtä tyrkyllä turistille.

Kostamuksesta suunnistamme pitkin Euroopan pisintä vuoristorataa kohti Muurmanskintietä ja Petroskoita. Pistäydymme kuitenkin ensin nopeasti Lietmajärvellä ja sen jälkeen Rukajärvellä. Kuvaaminen on koko ajan lähes mahdotonta sateen takia.

Rukajärvellä kuvausyritykseni jää pelkäksi yritykseksi juttelemaan tulleen karjalaismiehen takia. Hän on Afganistanin veteraani, joka palveltuaan viisi vuotta on jäänyt työttömäksi. Sääliksi kävi kaverin kohtalo. Karjalaiskylistä ei varmaankaan työtä löydy koulutetulle hierojalle. Niin palkitsee suurvalta poikiansa.

Miehen lopulta jätettyä meidät rauhaan saan ikuistettua hauskan lähikuvan kortta purevasta vuohesta. Vuohessa on jotain samaa kuin entisajan suomalaismiehissä, joilla oli jatkuvasti suupielessään roikkumassa ”pillilupin” jämä.

Vuohessa itsessään ei ole mitään koomista, sillä sen läsnäolo selittyy sillä köyhyydellä, jossa karjaiskylissä eletään. Ihmisten on elettävä lähes luontaistaloudessa, ja selvitäkseen heidän on tuotettava itse suuri osa ruuastaan.

Samasta varattomuudesta kertoo myös kylän rantaraitilla pysäköitynä ollut vanha kuhmuinen venäläinen kuorma-auto.

Venäjänlippu auton ovessa kuitenkin kertoo, ettei köyhyys estä olemasta ylpeä omasta kansallisuudestaan

Kylästä poistuessamme pysähdymme pyynnöstäni kuitenkin vielä venäläisen hautausmaan viereen.

Riippumatta siitä, mitä mieltä olen viime sodista, minun on pakko arvostaa venäläisten osoittamaa suurta kunnioitusta omia menehtyneitään kohtaa.

Kaatuneiden muistomerkit, niin täällä kuin muuallakin, ovat vaikuttavia ja hyvin hoidettuja. Ja niitä on lisäksi lähes joka kylässä.

Muutenkin paikalliset hautausmaat kertovat alueen asukkaiden kunnioituksesta kuolleita lähimmäisiä kohtaan.

Värikkäitä kukkalaitteita on haudoilla ällistyttävän paljon. Poismenneitä ei todellakaan ole unohdettu. Näyn arvoa ei silmissäni vähennä edes tietoisuus siitä, että kukat eivät ole aitoja.

Rukajärven jälkeen emme pysähdy kuin kerran pikaisesti Muurmanskin tien varrella olevassa kahvilassa jossain Karhumäen seutuvilla.

Kahvilan piha on jonkinmoinen nähtävyys: Sikin sokin makaava roju muodostaa makaaberin taideinstallaation, joka kertoo enemmän kuin tuhat sanaa alueen jätehuonon tilasta ja ihmisten asenteista omaa ympäristöään kohtaan.

Katso myös nämä:

Ritarin jalanjäljillä – Nostalginen matka isämme jalanjäljissä Itä-Karjalaan Venäjän Karjala on ristiriitojen maa – Kuvia kesältä 2011. Petroskoi – Kertomus matkasta Venäjän Karjalaan kesällä 2011, osa 2. Sortavala ja kaunis Ahinkoski – Kertomus matkasta Venäjän Karjalaan kesällä 2011, osa 4. Pettynyt matkaaja Laatokan Valamon luostarissa. Aunuksen ja Salmin kautta kohti Sortavalaa – Kertomus matkasta Venäjän Karjalaan kesällä 2011, osa 3. Pärnu, yksityiskohtia. Heinäkuu 2012. Kielletty kuva kertoo: Tupakka tappaa Espanjassakin – Espanja kesällä 2011, osa 6. Erilaisia matkakuvia Espanjan Aurinkorannikolta. Maailman mukavin museo: Mekaanisen musiikin museo Varkaudessa. Makea Madeira – Diasta digikuvaksi 3/3 Paluu eiliseen, sumujen keskelle.