Kesän erikoisin muisto – Tuhansien sammakonpoikasten joukkoesiintymä metsälammen rannalla

Viime kesän erikoisin ja varmasti yksi elämäni erikoisimpia luontokokemuksia oli tuhansien ja taas tuhansien pienten sammakonpoikasten täysin yllättävä kohtaaminen syrjäisen metsälammen rannalla.

Tullessani lammen rantaan en kuitenkaan aluksi edes huomannut lammella mitään erikoista. Vasta kun olin kulkenut jonkin matkaa pitkin suolammen sammaleista pehmeää rantaa, huomasin kaikkialla jalkojeni ympärillä outoa liikettä. Niitä oli tosiaan kaikkialla. Sammakonpoikasia siis. Paikoin ne vilistivät sinne tänne kasvillisuuden lomassa, paikoin ne taas makasivat ohuena liikkumattomana mattona osin toinen toistensa päällä.

Pikku sammakoita ei kuitenkaan ollut kaikkialla lammen rannalla, vaan ne olivat keskittyneet kahdelle alueelle noin 30 metrin matkalla. Vedessä en nähnyt yhtään poikasta vaan ne olivat kaikki maalla, mutta eivät kuitenkaan kuivalla maalla, sillä suolammen ranta oli hyvin hetteinen ja antoi periksi askelteni alla.

Hyvin erikoista sammakoiden käytöksessä oli myös se, että osa niistä pyrki tunnelimaisien käytävien kautta joko menemään kasvillisuuden alla olevan kostean turvekerroksen sisään tai tulemaan sieltä ulos. Löysin tällaisia tunneliaukkoja parikin kappaletta, joista kumpaakaan oli vaikea kuvitella sammakonpoikasten itsensä kaivamiksi. Etenkin toisen ”luolan” suuaukko – joka näkyy videolla noin 52 sekunnin kohdalla – oli sen verran avara ja syvä, että ajatus siitä, että ne olisivat kyenneet itse sen aikaansaamaan, tuntui täysin mahdottomalta. Vaan ken tietää? Luonto on täynnä ihmeitä, niin pieniä kuin suuriakin.

Mielenkiintoista pienissä loikkijoissa oli myös se, että niitä oli kahta sorttia: mustia ja ruskeita. Liekö mustat olleet rupikonnanpoikasi eikä tavallisen sammakon. Ainakin väri viittaisi siihen. Toisaalta tiesin myös vanhasta kokemuksesta, että lammella todellakin asusteli rupikonnia. Olin nimittäin pidellyt yhtä söpöä pikku konnaa kädelläni samaisella lammella jo dinosaurusten aikaan eli v. 2004, mikä selvisi käydessäni tässä yhteydessä vanhoja sammakkokuviani.

Rupikonnan poikanen kesällä 2004.

P.s. Kuvaushetkellä kamerani ei ollut mukanani, joten jouduin turvautumaan Lumia 930:n apuun, mikä näkyy tietenkin kuvanlaadussa. Palasin paikalle pari päivää myöhemmin tarkoituksenani yrittää dokumentoida ilmiötä paremmin, mutta tuolloin en enää löytänyt yhtään sammakonpoikasta.

Katso myös nämä:

Löysin hyvin säilyneen muumion keskeltä syrjäistä metsätietä Talven yllättämä sikkiuikku Kyllä minä niin pahoitin mieleni, kun kissa tappoi sammakonpoikaseni. Kaakkurit kaulakkain – Tunnelmakuvia kaakkurilammelta. Rupikonnako ruma? – Katso kuvat ja päättele itse. Rauhallisia iltatunnelmia joutsenlammella Kaakkurilammen ympäristörikollista etsitään – Luontokuvaaja voi vaikuttaa, osa 1. Pihani uusi yllättävä asukas: Vesilisko Rakensiko tämä räkättirastas maailmanennätyspesän – Harvinainen tilannekuva 25 Jäätyneen sammakon pelastaminen – Katso kuinka se loikkaa molskahtaen veteen