Jättiläismäinen porkkanan naatti ja rakastuneet lepät – Arkiston helmi, v. 2004.
Heinäkuussa 2004 sain vesantolaisilta lukijoiltani kutsun tulla katsomaan heidän ihmeellistä porkkanan naattiaan.
Ja hämmästyttävä kukkijahan se toden totta olikin, vaikka tiesin porkkanan kaksivuotiseksi kasviksi, joka toisena vuonna kasvattaa kukkivan naatin.
Pienestä syksyllä maasta nostetusta ja navetassa huolella kasvatetusta pienen pienestä porkkanasta oli näet nyt kasvanut parimetrinen vihreä valkokukkainen hujoppi.
Kasvi oli varmaan saanut aimo annoksen rakkautta ja elämäniloa vitaalisilta kasvattajiltaan, joiden liikkumisen keveys ja iloinen elämänasenne eivät paljastaneet jo elettyjä 80 vuotta.
Rakastuneet lepät
Isännän askel nousi kuin nuoren miehen hänen kiiruhtaessaan seuraavaksi näyttämään rannassa kasvavia rakastuneita harmaaleppiä.
Niin olivat nämä kaksi puuta toisiinsa tykästyneet, että olivat solmineet ikuisen liiton ja kasvattaneet sen merkiksi yhteisen rungon.
Tähän vähemmän romanttinen henkilö toteaisi kuitenkin ykskantaan, että rungot olivat hanganneet nuorina toisiaan ja kasvaneet sitten vauriokohdasta yhteen. Toinen runko oli ilmeisesti vielä jonkin aikaa yrittänyt kasvattaa omaa latvusta, mutta ajan oloon se oli lahonnut ja pudonnut maahan.
Uljas Wickström – miehinen moottori vailla vertaa.
Mutta eivät ihmeet vielä tähän loppuneet. Rannasta löytyi nimittäin jännittävän näköinen pieni vaja, jota ei selvästikään ollut rakennettu aivan äskettäin.
Uteliaana sieluna kysyin vajan tarkoitusta. Tällöin isäntä aukaisi ylpeänä vaatimattoman rakennuksen ovet kertoen sen olevan pumppulaitos ja sisällä seisovan lähes satavuotiaan mutta täysin toimintakykyisen ja huoltovapaan Wickströmin.
Tämä Wickström paljastui vallan ihanaksi vanhanaikaiseksi moottoriksi, jonka muotokieli oli aivan toisesta maailmasta kuin nykyisten insinöörien koruttomat saavutukset. Edessäni seisoi kerrankin laite, joka oli juuri sitä, miltä se näytti – moottori.
Lisäksi se oli niin kertakaikkisen maskuliinisen muhkea, että voisin kernaasti laittaa sen kunniapaikalle olohuoneessani ja ihailla sitä siinä lopun lyhyen elämäni ajan.
Laitteen esteettisen kauneuden lisäksi minuun vetosi luontoihmisenä Wickströmin edustama mennyt mutta jo kauan sitten kadonnut teollinen perusteesi: tavara on tehtävä kestämään.
Ei ollut tämä Wickström kuin nykyiset hehkulaput, jotka palavat pimeiksi viikossa. Tai sukat, joihin on laitettu pesuohje, mutta jotka menettävät muotonsa ensimmäisessä pesussa ja toisen pesun jälkeen niissä on jo reikä.
Parempi olisi, että sukan kylkeen olisi painettu teksti: ”Pesu saattaa vaarantaa sukkasi terveyden.” Lampunkin käyttöikä pienisi huomattavasti, jos kuluttajalle kerrottaisiin totuus: ”Tätä lamppua ei ole tarkoitettu käytettäväksi valaisuun.”
Esimerkkejä on niin paljon, että niistä saisi vaivatta Helsingin puhelinluettelon paksuisen kirjan.
Eipä ole ihme, että kaatopaikat ovat täynnä tämän itseään niin ylivertaisena pitävä eläinlajin hengensaavutuksia. Monen tuotteen ainut onnistumisen mitta tuntuukin olevan kassakoneen kilahdus.
Kummallinen kuusenkäpy
Kotiin viemiseksi isäntäpariskuntani antoi minulle pari vuotta vanha kuusen latvuksen pätkän, jonka kyljestä kasvoi käpy. Itse en olisi ymmärtänyt ihmetellä puun rungosta suoraan kasvavan kävyn erikoislaatuisuutta, ellei isäntä olisi vakuuttanut, ettei pitkän ikänsä aikana ollut aiemmin vastaavaa tavannut.
Epäilevä Tuomas kun olen, kiikutin pulikan varmuuden vuoksi Suonenjoen Metsäntutkimuslaitokselle, jonka akateemisesti korkeasti koulutettu tutkijakaan ei ollut aiemmin moisesta ilmiöstä kuullut.
Syyn ilmeisen harvinaiselle tapahtumalle hän arveli olevan siinä, että rungossa oli tuossa kohdassa ollut jostain syystä kukkasilmu, jonka puun poikkeuksellisessa stressitilanteessa erittämät hormonit olivat saaneet puhkeamaan kukkaan.