Hellyttävä näky – Kalatiiran poikanen nukkuu emonsa sylissä
Monien mielestä linnut eivät ole mielenkiintoisia sen takia, ettei niiden käytöksestä löydy juuri mitään sellaisia inhimillisiä piirteitä, joihin ihminen voisi samaistua. Samanlaisia kuin esim. monien rakastamilla koirilla, kissoilla tai vaikkapa villeillä oravilla on tai ainakin kuvitellaan olevan.
Se, onko tällaisten ominaisuuksien näkeminen eläimessä sen kummemmin tärkeää, on kuitenkin aivan toinen juttu. Itse olen joka tapauksessa seurannut todella läheltä useiden lintulajien elämää jo vuosia, enkä muista aiemmin nähneeni siinä määriin hellyyden osoituksiksi tulkitsemiani eleitä kuin, mitä olen saanutseuraamieni kalatiirojen toisilleen nyt osoittavan.
Esim. ennen pesinnän aloittamista linnut usein sivelevät nokillaan toistensa kauloja. Lisäksi aikuiset koskettelevat kevyesti nokillaan niin puolisojensa kuin poikastensakin nokkia (Tälle toiminalle on olemassa englanninkielinen termikin, ’billing’, jota on vaikea suomentaa, koska esim. ’nokittelu’ tai ’nokkiminen’ ovat varatut jo muihin tarkoituksiin.).
Viimeisin hämmentävä havainto on ollut nähdä useamman kerran emon nostavan siipensä siten, että sen vielä hyvin pieni poikanen voi asettua sen alle. Tämän jälkeen emo asettavan siipensä huolellisesti poikasen ympärille niin, että sen pääkin tulee hyvin tuettua. Vuosien mittaan olen toki nähnyt lukemattomien linnunpoikasten menevän emojensa siipien alle, mutta tällaista poikasen pään tukemista en ole muilla lajeilla aiemmin havainnut. Todella hellyttävä näky.
Ja juuri tästä on videolla kyse. Nukkuva poikanen on hetkeä aiemmin nauttinut toisen emonsa sille tuoman kalan, joka – kuten tälle kalatiiraparille on ollut koko seuraamisajan tyypillistä – oli niin suuri, että poikasella oli suuria vaikeuksia sen nielemisessä kokonaan. Onnistuttuaan lopulta suurten ponnistelujen jälkeen nielaisemaan kalan siten, ettei sen pyrstöevästä näkynyt vilahdustakaan, poikanen oli niin uupunut, ettei se enää tahtonut pysyä tolpillaan.
Tämä on tapahtunut tässä kalatiiraperheessä jo todella useita kertoja. Vain muutaman kymmenen metrin päässä pesinyt pari sen sijaan on tuonut poikasilleen koko ajan sopivan pieniä kaloja, minkä seurauksena niiden poikaset ovat usein olleet aterian nautittuaan pirteitä kuin peipposet ja jopa jossain tapauksissa juoksennelleet emojensa perässä lisää ruokaa kerjäten. Kumpi toimintamalli on parempi, jää nähtäväksi.
Mielenkiintoinen yhteensattuma on muuten siinä, että nyt ”liian isoja” kaloja poikasilleen tuovan parin pesä on vain muutaman metrin päässä siitä pesäpaikasta, jolla vuonna 2007 kuvasin kalatiiran poikasta syömässä ahventa, jonka koko oli käydä linnulle kohtalokkaaksi.