Harvinainen taigan lampiviklo eksyi Suonenjoelle.

lampiviklo

Lampiviklo (Tringa stagnatilis) on monelle tutun valkoviklon lähisukulainen muistuttaen sitä ulkonäöltään suuresti.

Lampiviklo on kuitenkin pienempi (pituus 22–26 cm) kuin valkoviklo (30-35 cm), noin liron kokoinen. Lisäksi sen jalat ovat hyvin pitkät.

Helpoiten sen tunnistaa kookkaammasta sukulaisestaan pitkän, suoran ja selvästi ohuemman nokan perusteella.

Lampiviklo pesii ruohoaroilla ja taigan kosteikoilla Euroopan itäisimmistä osista Keski-Aasiaan. Suomeen lampivikloja harhautuu vuosittain joitakin kappaleita. Onpa useita pareja vuosien saatossa pesinytkin maassamme.

P.s. Onni ei suosinut kuvaajaa juurikaan, sillä lintu löytyi melko myöhään illalla. Aamulla, jolloin tarkoitukseni oli kuvata sitä piilokojusta, lintu oli jo poistunut.

Lintua en toki itse löytänyt, mutta olin kahden metrin päässä siitä kaukoputkesta, jolla suonenjokelainen lintuharrastaja Pekka Savolainen sen havaitsi. Itsellänihän ei ole moista laitetta lainkaan, vaikka kyllä sille joskus minäkin käyttöä löytäisin.

Katso myös nämä:

Opi tunnistamaan valkoviklo ja lampiviklo – Katso tunnistuskuvat Läpikuultava hytymassikka, sieni kuin kaunis helmi. Suppilohytyvinokas on arkiston helmi vuodelta 2004 . Melko harvinainen valeorakas ja ensimmäinen maanalainen luolani. Yksinäinen laulujoutsen talven vankina. Kahlaajamuutto käynnissä – Lirot tulivat. Kattohaikara nautti kastemadon lupiinikedolla. Nolottaa vieläkin – luontokuvaajan tunnustus. Hylätty Nalle aution talon turkoosissa tuvassa. Voihan vaskitsa – Arkiston helmi, v. 2004. Kuukkelini naavametsässä. Puolet pihani urpiaisista on ruskourpiaisia.