Kategorian Budapest Arkisto

  1. Kuvaesitys Budapestistä huhtikuussa 2013 – Tutustu kaupunkiin Tonava kaunoisen sävelin.

    Kommentoi

    Budapest, näkymä Gellertin vuoren sijaitsevalta linnoitukselta.

    Viikko sitten suunnistin kaikessa hiljaisuudessa pikavisiitille Keski-Europpaan. Ensimmäinen tutustumiskohde oli historiallinen Budapest, jonka kauneudesta olin kuullut paljon puhuttavan.

    Eivätkä ylistävät puheet olleet olleet tuulesta temmattuja, sillä tuo Tonavan kahtia jakama kaupunki oli tosiaan käymisen arvoinen kohde. Vahinko vain aikaa kaupunkiin tutustumiseen oli vain kaksi päivää, joten kovin syvällistä kuvaa kaupungista ei tuona aikana ehtinyt muodostumaan.

    Tämä oli tietenkin odotettavissa, eikä siitä ollut edes mitään haittaa, sillä käynti kaupungissa oli tarkoitettu tiedusteluretkeksi mahdollisia pidempiä Budapest-vierailuja varten.

    Kahdessa päivässä selvisi, että kaupunki oli täynnä komeita mahtipontisia Itävalta-Unkarin suuruuden ajalta peräisin olevia rakennuksia.  Tarkemmin ehdin kuitenkin tutustua vain Pyhän Tapanin basilikaan, jossa kävin kahteen eri otteeseen ihailemassa sen kauniita kirkkomaalauksia, upeita patsaita ja värikkäitä lasimaalauksia.

    Unohtamatta tietenkään kirkossa säilytettävää balsamoitua kättä, jonka uskotaan olevan pyhän Tapanin oikea käsi. Olisin kovin mielelläni pudistanut tuota kuuluisaa onnea tuovaa pyhää kättä, mutta valitettavasti se ei käynyt päinsä,  koska sitä säilytetään lukkojen takana kauniissa kirkonmuotoisessa lasisessa astiassa. (more…)