Tänään eräs lukijani kertoi minulle tuttavastaan, joka oli viime syyskuussa kohdannut yllättäen karhun marjastaessaan Keski-Suomessa.
Syyksi siihen, että karhu ei ollut lähtenyt karkuun kuullessaan ihmisen lähestyvän, paljastui se, että mesikämmen vartioi salametsästäjän kaataman hirven jätteitä.
Kuva: Hirvi kuusikossa.
Otso, mesikämmen, kontio, nalle: Lista esi-isiemme karhulle antamista nimistä on pitkä ja kertoo osaltaan muinaisuomaisten kunnioituksesta, osin pelostakin, tuota suomalaisen luonnon kiistatonta kuningasta kohtaan.
Niin, kyllä karhua Suomessa silloinkin ymmärrettiin pelätä, mutta nykypäivien kaltaisesta joukkohysteriasta tuota metsän hallitsijaa kohtaan ei ollut puhettakaan.
Kenellekään ei olisi silloin, eikä vielä muutama vuosikymmen sitten, tullut edes mieleen jättää menemättä marjametsään tai metsälle naapurikunnassa nähdyn karhun takia. Nyt media nostaa lähes jokaisen karhuhavainnon otsikoihin, jonka seurauksena tavalliset kansalaiset – oman luonnosta vieraantumisensa seurauksena – pelästyvät, koska heillä ei enää mitään välineitä asian käsittelemiseksi. Ja mitä siitä seuraa: Kuula kalloon kurjalle. Miksi ei ymmärtänyt pysyä näkymättömänä.