Kategorian VÄSTÄRÄKIT Arkisto

  1. Lintujen peilikuvia tyynellä vedenpinnalla – Testaa keksitkö mitkä kuvista on käännetty ylösalaisin

    Kommentoi
    peilikuva

    Peilikuva n:o 1 – Västäräkki kepin nokassa

    Viime kesänä keskityin lähes kokonaan kuvaamaan jo edellisenä kesänä suuren osan huomiostani vieneen Suonenjokelaisen louhintakiellossa olleen kalliolouhoksen lintuelämää, joka oli paikan pienehkön koon huomioon ottaen poikkeuksellisen vilkasta. Louhoksen pohjalle syntyneellä matalalla suurella vesialtaalla vieraili nimittäin kesän kuluessa todella mielenkiintoinen kirjo erilaisia lintuja, joista suuri osa oli erilaisia kahlaajia kuten kurki, lapinsirri, suokukko, lehtokurppa, kuovi, liro, valkoviklo, metsäviklo, pikkutylli ja tylli. Näistä liro oli lukumääräisesti suurin laji, sillä niitä oli paikalla useiden päivien ajan toistakymmentä yksilöä.

    Pelkästään itse lintujen kuvaamisen sijasta keskityin kuitenkaan hyödyntämään vesialtaan kesäiltoina usein täysin peilityynen vedenpinnan tuomiin mahdollisuuksiin. Tavoitteenani oli saada kuvattua kuva, jossa lintu olisi vain osa erilaisten mahdollisimman täydellisten peilikuvien muodostamaa harmonista pintaa.

    Tähän artikkeliin olen kerännyt 26.6.-15.8. välisenä aikana kuvaamiani kuvia, joista suurimman osan pysähtynyttä idylliä elävöittää yksinäinen liro. Toinen kuvissa nähtävä laji on louhoksen yleisin laji, västäräkki.

    Kuviin liittyy myös testi, jonka voit halutessasi suorittaa. Kaksi kuvista on nimittäin käännetty ylösalaisin, mutta mitkä? Keksitkö, hoksaatko?  Mikä tärkeintä, testin tekemällä saat tietenkin myös selville, mitkä peilikuvista todellakin ovat käännetty ylösalaisin.

    Kuvauspaikka kartalla.

    (more…)

  2. Västäräkki säilyi hengissä Suonenjoen suuresta raekuurosta – Harvinainen tilannekuva 19.

    Kommentoi
    Västäräkki suurten rakeiden keskellä.

    Västäräkki suurten rakeiden keskellä.

    Heinäkuun 2 päivä 2008 Suonenjoen yli kulkenut raekuuro teki pahaa jälkeä taajamassa rikkoen autoja ja parvekkeiden muovikatteita sekä vahingoittaen peltikattoja. Mitään koottua tietoa ei tietääkseni ole olemassa siitä, mitä tuhoa suuret rakeet aiheuttivat luonnossa.

    On kuitenkin vaikea kuvitella, että ainakaan pienet eläimet olisivat voineet selvitä vahingoittumattomina jättikokoisten rakeiden iskuista. Etenkin vielä pesintävaiheessa oleville linnuille raeryöpystä on täytynyt koitua suurta vahinkoa.

    Yllä oleva nuori västäräkki kuitenkin selvisi rytäkästä vahingoittumattomana kuin ihmeen kaupalla. Se on kuvattu noin puolitoista tuntia raekuuron jälkeen paikallisen terveyskeskuksen parkkipaikalla. Vaikka jäiset rakeet ovat jo merkittävästi sulaneet tuossa vaiheessa, ne kuitenkin antavat hyvän kuvan siitä millainen rajuilma tuolloin oli kyseessä. (more…)

  3. Västäräkki pyörittää vinhasti palloa – Harvinainen tilannekuva 6.

    Kommentoi
    Västäräkki pyörittää pöllön oksennuspalloa.

    Västäräkki pyörittää pöllön oksennuspalloa.

    Kuten jo aiemmista ”harvinainen tilanne” –sarjan kuvista voi päätellä, vuoden 2012 kevät näyttää jälkeenpäin arvioituna tuoneen eteeni useita erikoisia tapahtumia.

    Tämänkertaisen harvinaisen kuvaustilanteen muistan sen takia poikkeuksellisen hyvin, että mietin tuolloin todella monta kertaa, yritänkö tilannetta edes kuvata. Lähes Kuvakonini vierelle lennähti nimittäin jostain västäräkki, joka alkoi nokallaan pyörittää maassa jotain, jota en aivan heti tunnistanut siksi, mikä se oli: pöllön oksennuspallo. (more…)

  4. Tiedätkö miksi videon västäräkki heiluttaa pyrstöään?

    1 Kommentti

    Västäräkki, tuo kaikkien rakastama ikuinen pyrstönheiluttaja on todella ilahduttava näky jatkuvasti heiluvine pyrstöineen. Mutta miksi se heiluttaa tai ketkuttaa pyrstöään? Huvikseenko vai ihan muuten vain?

    Varmaa syytä västäräkin käytökselle ei tiedetä, mutta sen pyrstön heiluttamisella katsotaan olevan ainakin sosiaalinen tehtävä ja ravinnon saamista helpottava tehtävä.

    Sosiaalinen funktio tulee ilmi esim. koiraan soidinlennossa, jossa se kykenee saamaan aikaiseksi aaltomaisen lentoradan pyrstönsä avulla. Pyrstön heiluttamisella västäräkin epäillään myös osoittavan alistuvaa käytöstä lajitovereilleen ja näin välttävän turhat kärhämät.

    Ravinnon hankkimisessa pyrstöllä on vieläkin selvempi merkitys, sillä västäräkki käyttää pyrstöään kahdessa eri tehtävässä:

    Maassa liikkuessaan västäräkin heiluva häntä saa sen saalishyönteiset liikkeelle ja helpottaa siten niiden havaitsemista ja saalistamista.

    Lennossa västäräkki puolestaan kykenee pyrstönsä avulla muuttamaan nopeasti lentosuuntaansa, mikä parantaa huomattavasti sen kykyä napata lentäviä hyönteisiä.

    Viime aikoina on kuitenkin saatu viitteitä siitä, että pyrstön heiluttamisella olisi kolmaskin tehtävä, eli pyrstöään heiluttamalla västäräkki viestittäisi sitä mieluileville pedoille olevansa valppaana ja hereillä.

    P.s. Västäräkkien heimon englanninkielinen nimi on hyvin sattuva: ’Wagtail’ eli ”heilupyrstö” tai ”pyrstönheiluttaja”.

  5. Sinisen lammikon västäräkki.

    Kommentoi
    västäräkki sinisessä lammikossa

    Västäräkki sinisessä lammikossa

    Eilen illalla sain pitkästä aikaa kuvata yhtä mieliaihettani eli lintuja vedenpinnan heijastamia värejä taustanaan.

    Tälläkään kerralla kyseessä ei ollut sattuma, vaan olin jo aiemmin pannut merkille erään jätevedenpuhdistamon pihalla olevan lammikon kauniin sinisen pinnan. (more…)

  6. Västäräkkien vilkasta kylpyläelämää.

    Kommentoi

    Tasan viikko sitten seurasin varsinaista lintujen kylpylää sadeveden asfaltille muodostamalla pienellä vesilammikolla. Koska lammikko oli alueensa ainoa, kylpijöiden määrä vahan ennen pimeän laskeutumista oli melkoinen.

    Lammikon valtalaji oli västäräkki, joita kävi lyhyen ajan sisällä paikalla kymmeniä.

    Myös pari harmaasieppoa uskaltautui vilkkaasti kylpevien västäräkkien joukkoon. Lisäksi yksi keltavästäräkki kävi seuraamassa muiden kylpemistä, muttei valitettavasti uskaltautunut veteen asti.

    Samana iltana harmaasieppojen kylpemisestä koostamani videonhan julkaisin jo aikaisemmin.

    P.s. Videolla musiikki mielestäni sopii yllättävän useasti yhteen lintujen liikkeisiin. Tämä on kuitenkin täysin sattumaa, sillä musiikki on valittu youtube’n omalta musiikkilistalta. Toimin näin, koska en halua syyllistyä tekijänoikeuden rikkomiseen.

  7. Västäräkki pikkutyllivanhempien päänvaivana.

    Kommentoi
    Västäräkki kultaisen lammikon rannalla

    Västäräkki kultaisen lammikon rannalla

    Eilen oli pikkutyllipoikueeni neljäs elonpäivä, ja kaikki pienet Tipi-linnut olivat edelleen hengissä.

    Helppoa ei kuitenkaan poikasten elämä ole, sillä sää ei helli niitä lainkaan lämmöllään. Niinpä pienten juoksujalkojen on kipitettävä aina muutamien minuuttien ruuanetsintäretkien jälkeen lämmittelemään emojen lämpimiin syleihin.

    Lisäksi lintujen pienellä ruokareviirillä käy västäräkki hakemassa omille poikasilleen syötävää.

    Tästä eivät pikkutyllivanhemmat ole lainkaan innostuneita, vaan karkottavat nopeasti kuokkavieraan muualle. (more…)

  8. Luonnossa kaikki kierrätetään – Västäräkki näyttää mallia.

    Kommentoi Västäräkki myyränkarvoja nokassaan.

    Pari päivää sitten olin kuvaamassa harmaasieppoa, kun minua lähestyi västäräkki.

    Koska minulla on jo runsaasti västin kuvia, en aluksi kiinnittänyt siihen sen suurempaa huomiota.

    Sen sijaan keskityin tarkkailemaan harmaasiepon liikkeitä.

    Yllättäen västäräkki tuli kuitenkin koko ajan lähemmäksi, kunnes se oli kuvaamisen kannalta liiankin lähellä.

    Kiinnostukseni oli nyt herännyt: Mikä houkutteli lintua tulemaan niin lähelle? (more…)

  9. Viisi lintulajia mutta vain yksi ruokavalio – Sinirinta, pajusirkku, keltavästäräkki, västäräkki ja niittykirvinen ruokailevat.

    1 Kommentti Pajusirkku, naaras, etsii vedestä ruokaa.

    Viime päivien kaikki liikenevä aika on kulunut pienen veden rajassa olevan lammikon lintuelämää tarkkaillessa.

    Muutaman metrin pituisella ja noin 50 cm leveällä vesialtaalla käykin yllättävän paljon niin lintulajeja kuin yksilöitä. Toistaiseksi olen kuvannut paikassa seuraavat lajit: västäräkki, keltavästäräkki, sinirinta, niittykirvinen ja pajusirkku.

    Aluksi tietenkin ihmettelin, mikä lintuja veti paikalle, mutta syy selvisi aika nopeasti: Ne noukkivat veden alta nokkiinsa jonkin hyönteisen toukkia.

    Ja noita vaaleita siimahäntäisiä ravintoeläimiä näyttää lammikossa olevan ehtymätön varasto. Montaa sekuntia ei nimittäin tarvitse yhdenkään linnun ruokaansa etsiä, kun se jo roikkuu linnun nokassa.

    Olisipahan hauska tietää, mikä tuo linnuista niin herkullinen toukka loppujen lopuksi on. (more…)