En voinut vastustaa kiusausta tallentaa videolle edellisen blogikirjoitukseni päähenkilöiden, pikkulepinkäisten, taiteilua pienten kuusten latvoissa voimakkaiden tuulenpuuskien heilutellessa puita.
Sama paikka ja lähes sama aika kuin edellisissä blogeissani. Olemme siis edelleen Suonenjoen Metlalla. Tällä kertaa kuvauskohteiksi valikoitui pikkulepinkäinen (Lanius collurio), joka on yksi tärkeimmistä kuvauslajeistani.
Tällä kertaa kuvat ovat peräkkäisiltä illoilta. Ensimmäisenä iltana paikalla oli komea koiralintu. Seuraavana iltana koiras oli kadonnut, ja paikalle oli ilmestynyt huomattavasti vaatimattomamman näköinen naaralintu.
Molemmat linnut on kuvattu hyvin lähellä sitä paikka, jossa kuvasin kurkku suorana hoilaavan keltasirkun. (more…)
Huuhkaja tarkkailee kuvaajaa kuusesta.
Kävin toissapäivänä huuhkajavuorellani katsomassa tarjoutuisiko tilaisuus kuvata myös emoa. Tällä kertaa onni suosi rohkeaa ja emo tuli vastaanottamaan minua jo hyvän matkaa ennen varsinaista pesäpaikkaa.
Ilmeisesti se halusi toisaalta pitää minua silmällä, toisaalta saada huomioni kiinnittymään itseensä pesän sijasta. Viimemainitussa asiassa sen toiminta oli kuitenkin turhaa, sillä enhän edes aikonut enää käydä katsomassa poikasia niiden pesällä välttääkseni niiden häiritsemistä. (more…)
On jälleen se aika käsillä, jolloin pitää päättää, millä lähivuosien kuvillani voisin yrittää menestyä tulevan vuoden luontokuvakilpailuissa.
Ehdokkaiden joukosta silmiini sattuivat toissa kesänä ottamani pikkulepinkäiskuvat, joista yhdellä osallistuin vuoden 2010 vuoden luontokuvakilpailuun, vaikka jo etukäteen tiesin pelin menytetyksi kuvan osalta.
Se oli ensinnäkin aivan liian väkivaltainen kilpailun luonteeseen, ja toisaalta kuvan vasemmassa laidassa oleva oksa oli komposition kannalta aivan väärässä kohdassa ja lisäksi häiritsevän näkyvä.
En ryhtyisi myöskään kehumaan kuvan värimaailmaa. Itse asiassa ainoa seikka, joka erotti kuvan mistä muusta tahansa luontokuvasta, oli kuvatun tilanteen erikoislaatuisuus, harvinaisuus.
Lyhyesti pikkulepinkäisestä:
Pikkulepinkäisen (lanius collurio) pääasiallista ravintoa ovat hyönteiset. Tilaisuuden tullen pikkulepinkäiselle kelpaavat kuitenkin myös pikkulinnut ja pikkunisäkkäät kuten jyrsijät.
Ylimääräisen ravinnon se osaa varastoida oksien teräviin piikkeihin ja oksanhankoihin. Juuri tästä on myös kyse näissä harvinaisissa kuvissa, joissa linnut ovat sananmukaisesti seivästäneet saalistamansa myyrän ja repivät sen sitten julmasti kappaleiksi. (more…)
Hämäkin lorun loppu.
Kun kerran tälle tielle lähdin, niin näytänpä kaksi muuta Lintu-sarjaan osallistunutta kuvaani.
Molemmille on yhteistä se, että ne ovat 100%:n aitoja luomu luontokuvia, eli en vaikuttanut millään tavalla tilanteiden kulkuun.
Poikkeuksellisen harvinaisten tilannekuvien saamisessa oli rouva Fortuna todella enemmänkin kuin avulias. (more…)
Kuva: Nuori pikkulepinkäinen vartioi parkkipaikkaa.
Jos moni tuo työnsä kotiinsa, niin minäpä näytän tuovan puoliammattini varsinaiselle työpaikalleni.
Tai oikeastaan kuvaustyöt itse sananmukaisesti seuraavat minua sinne – omin siivin. Näin voisi päätellä ensinnäkin siitä, että naakat valitsivat muutama vuosi sitten työpaikkani kattorakenteet tiettävästi lajin Sisä-Savon ensimmäisiksi pesäpaikoiksi.
Kolme viikkoa sitten taas työpaikkani parkkipaikalle ilmestyi lentävä parkkipirkko, joka virkaintoisesti vahti yhden kokonaisen työpäivän kollegoideni autoja. Vahtipaikkanaan otus piti pysäköintialueen sinistä P-merkkiä, jonka se jätti vain hakeakseen virkaehtosopimuksensa mukaisilla tauoilla itselleen huikopalaa. (more…)
Rautiainen.
Viime viikonloppu oli valokuvauksellisesti todella antoisa. Toisaalta sain kuvattua itselleni aivan uutta lajia eli rautiaista.
Toisaalta taas yksi suurimmista lajigallerioistani eli pikkulepinkäinen lihoi uusilla kuvilla kun tavoitin ilmeisesti saman nuoren linnun muutaman päivän sisällä kahdesta eri paikasta. Ensiksi lintu saalisti hyönteisiä sateisena päivänä entisessä kesäkodissani jätevedenpuhdistamolla. (more…)
Viime päivien kuvasato on ollut melko kirjava, mutta kuvamäärät pieniä. Suurin osa luontokuvaukseen käytetettävissäni olevasta ajasta on mennyt uusien kuvauskohteiden etsintään.
Jonkin verran olen ehtinyt kuvaamaankin. Ensimmäinen kuvauskohteeni on ns.pakkopulla eli kalalokki, jota olen kuvannut todella vähän, vaikka lehtipakinoissani tämänkin lajin kuville olisi ollut käyttöä. Nyt yksi lintu tuli kuitenkin sattumalta sopivalle kuvasuhollille, joten käytin tilaisuuden hyväkseni. Tuloksena tavallisia lintukuvia, joissa ei ole mitään muuta katsottavaa kuin itse kalalokki. Monille kuvaajille se riitää, mutta itse en saa juuri minkaaänlaista tyydytystä tämänkaltaisista kuvista.
Kalalokki kiljuu.