Kesällä 2021 Suomessa havaittiin ennätyksellisen paljon idästä tänne tulleita sinipyrstöjä (Tarsiger cyanurus). Aiemmin tätä meillä harvinaista lajia oli tavattu pääasiassa itärajan lähellä, mutta nyt niitä havaittiin huomattavasti lännempänäkin. Jopa nykyisessä kotikunnassani Suonenjoella, jossa sinipyrstöjä löydettiin kahdelta eri paikalta.
Näistä toinen – oma löytöni – oli toisen kalenterivuoden nuori koiras, jonka ulkonäkö muistutti naaraslintua, kuten sen ikäisen linnun tuleekin.
Sinipyrstö, vuoden vanhan koiraslinnun ja naaraan tärkeimmät tuntomerkit,
Pyrstö ja yläperä päältä siniset, kyljissä kellanoranssit läikät, rinta ja poski harmaat, , kurkku ja silmärengas valkeat.(more…)
Kuukkelin koulutus – sarjan kymmenentenä kuvauspäivänä, neljä päivää edellisten kuvausten jälkeen, siirryn metsän keskelle tavoitteenani saada kuukkeli lentämään hatulleni ja pysymään siellä lähtiessäni liikkeelle.
Valitettavasti tämä ei tuolloin onnistu, enkä saa enää myöhemmin uutta mahdollisuutta yrittää tavoitteen toteuttamista. Käyn paikalla useita kertoja ennen kuin lumi lopulta estää sinne pääsyn, mutta en näe kuukkeliani.
Olen nyt keväällä käynyt paikalla jo kerran, mutta en nähnyt kuukkeliani sen tunnin aikana, jonka siellä sitä odottelin.
Kuukkelin viimeiseksi jäänyt kuvauspäivä 22.1. oli hyvin hämärä. Niinpä kuukkelin lopulta ilmestyessä paikalle valon määrä oli jo niin vähäinen, että jouduin melko voimakkaasti alivalottamaan otokset ja luottamaan siihen, että voisin editointivaiheessa parantaa riittävästi niiden kuvanlaatua.
Tällä kertaa kuvauksissa sattui myös vakavampi tekninen töppäys, eli unohdin kytkeä suuntamikrofonin päälle. Niinpä jouduin itse loihtimaan videolle äänet käyttäen kuitenkin taustatuulta lukuun ottamatta tämän Kuukkelin koulutus –sarjan aikana kertynyttä äänimateriaalia.
P.s. Kuvauksissa olen jo vuosia noudattanut tunnetulta kuukkelien kuvaaja Hannu Siitoselta aikanaan saamaani erinomaista neuvoa: Tarjoa kuukkeleille ruokaa vain ja ainoastaan silloin, kun olet itse paikalla. Poistuessasi kuvauspaikalta älä jätä sinne mitään syötävää. Näin varmistat sen, etteivät kuukkelit oleskele siellä jatkuvasti ja joudu sen takia petolintujen huomion kohteeksi ja lopulta niiden ruokalistalle.
Kuukkelin koulutus – sarjan yhdeksäntenä kuvauspäivänä, neljä päivää edellisten kuvausten jälkeen, jatkan kuvauksia samalla paikalla, mutta nyt loikoilen maassa ja yritän saada kuukkelini rohkaistumaan edelleen ja noutamaan ruokaa kädestäni. Sää on kylmentynyt entisestään, mikä näkyy hyvin runsaasta vaatetuksestani aivan videon alussa.
Kuvausolosuhteet – etenkin valon osalta – olivat heikentyneet entisestään, mutta mitään suurempia ongelmia ei ollut. Tosin kuukkeli itse ei viihtynyt kovin kauaa kuvattavana. Liekö sää ollut syynä siihenkin.
Kuukkelin koulutus – sarjan kahdeksantena kuvauspäivänä, kolme päivää edellisten kuvausten jälkeen, vaihdan jälleen kuvausympäristöä ja -tilannetta. Tällä kertaa istun odottamassa kuukkeliani vanhassa telttatuolissa kuusimetsän laidassa noin parinsadan metrin päässä alkuperäisestä kuvauspaikasta.
Nyt uuden kuvauspaikan varjoisuus ja päivän pimeys kuitenkin vaikeuttavat merkittävästi kuvaamista. Lisäksi joudun odottamaan kuukkelini ilmestymistä normaalia kauemmin, minkä takia kuvausaika jää valon vähyyden takia hyvin lyhyeksi.
Sarja jatkuu.
P.s. Kuvauksissa olen jo vuosia noudattanut tunnetulta kuukkelien kuvaaja Hannu Siitoselta aikanaan saamaani erinomaista neuvoa: Tarjoa kuukkeleille ruokaa vain ja ainoastaan silloin, kun olet itse paikalla. Poistuessasi kuvauspaikalta älä jätä sinne mitään syötävää. Näin varmistat sen, etteivät kuukkelit oleskele siellä jatkuvasti ja joudu sen takia petolintujen huomion kohteeksi ja lopulta niiden ruokalistalle.
Kuukkelin koulutus –sarjan seitsemäntenä kuvauspäivänä, vain päivä edellisten kuvausten jälkeen, vaihdan kuvaukset uuteen avoimempaan ympäristöön. Siellä lähin kuukkelille turvaa tuova puu on noin viiden metrin päässä. Uutta on myös se, että nyt pyrin kuvaustilanteessa liikkumaan ainakin vähän. Kaikissa edellisissä osissahan yritin olla mahdollisimman liikkumaton kuukkelin pelkojen poistamiseksi. Lisäksi kaikki tapahtui samalla erittäin pienellä, vain noin yhden neliömetrin kokoisella alueella.
Kuukkelilleni tämänkertaiseen sille täysin uuteen tilanteeseen sopeutuminen tuottaa aluksi selvästikin vaikeuksia. Lopulta kärsivällisyyteni – kuten toivottavasti katsojankin – saa ruhtinaallisen palkinnon, sillä kuvaustilanteita kertyy kaiken kaikkiaan yhteensä parikymmentä.
Tässä Kuukkelin koulutus –sarjan kolmannessa osassa näytän, mitä tapahtuu kun kaksi päivää edellisten kuvausten jälkeen palaan kuukkelimetsääni jatkamaan kuukkelini kuvaamista. . Videolla lainaan lyhyesti myös Ilmari Kiantoa, mikä sopii aiheeseen mielestäni oikein hyvin, sillä kaikki tähänastiset kuvaukset on tehty honkien keskellä, Lisäksi taustalla kuuluu usein Kiannon Nälkämaan laulussa mainittua ”korpeimme kuiskintaa”.
Jatkan videolla aluksi siitä , mihin edellisellä kerralla olen jäänyt ja pyrin kärsivällisesti edelleen kasvattamaan kuukkelini luottamusta minuun ja saamaan se hyväksymään minut entistäkin lähemmäksi itseään.
Jos näin todella tapahtuu, yritän heti seuraavana päivä kokeilla uudestaan, onnistuisinko saamaan kuukkelin ruokailemaan päässäni olevan lierihatun päällä.
Totuus siitä, palkitaanko kärsivällisyyteni lopulta vai epäonnistuuko suunnitelmani jälleen, paljastuu videolta.
Huom! Video on totuudenmukainen dokumentti kuukkelimetsän tapahtumista, jotka tapahtuivat sellaisina ja siinä järjestyksessä, kuin ne videolla nähdään.
P.s. Kieli-ihmisenä minua suuresti nolottaa kuvaustilanteen jännittävyydestä johtuneet muutamat suustani päässeet ”omaperäiset” sanat.
Tällä videolla näytän, kuinka kuukkelini koulutus jatkui neljänä kuvauspäivänä seuraavan noin 1½ viikon aikana. Olisin käynyt toki kuvaamassa kuukkeliani useamminkin, kun kerran olin päässyt jo hyvään alkuun, mutta välillä sää oli esteenä ja välillä taas kuukkelini ei syystä tai toisesta ollut paikalla.
Videon alussa eli kuvausten toisen kuvauspäivän aluksi asetan kelonoksalle lierihatun, jonka päällä on kuukkelille hyvin tuttua ruokaa. Tarkoitukseni on houkutella kuukkeli hatun päälle ja saada se tottumaan hatulla ruokailemiseen.
Päivän seuraavana tavoitteenani onkin sitten laittaa lierihattu omaan päähäni ja katsoa uskaltaako kuukkeli jatkaa edelleen ruokailua hatun päällä.
Valitettavasti tämä osoittautuu kuitenkin nopeasti virheliikkeeksi. Kuukkelini ei ole selvästikään yhtä innostunut uudesta ideastani kuin minä itse.
Tämän vuoksi kolmantena kuvauspäivänä päätän pelata varman päälle ja luopua toistaiseksi yrityksestä saada kuukkeli ruokailemaan pääni päällä. Niinpä palaan aivan alkuun ja rohkaisen kuukkeliani hakemaan ruokaa pelkältä kelonoksalta ilman hattua.
Neljäntenä kuvauspäivänä jatkan sitten kuukkelin totuttamista sekä minun läheisyyteeni että lierihatulla ruokailuun.
Sarja jatkuu.
P.s. Kuvauksissa olen jo vuosia noudattanut tunnetulta kuukkelien kuvaaja Hannu Siitoselta aikanaan saamaani erinomaista neuvoa: Tarjoa kuukkeleille ruokaa vain ja ainoastaan silloin, kun olet itse paikalla. Poistuessasi kuvauspaikalta älä jätä sinne mitään syötävää. Näin varmistat sen, etteivät kuukkelit oleskele siellä jatkuvasti ja joudu sen takia petolintujen huomion kohteeksi ja lopulta niiden ruokalistalle.
Suunnistin viime loppusyksynä jälleen kerran tuttuun kuukkelimetsääni Suonenjoella. Etukäteen en tiennyt mitä odottaa, mutta pettymykseni oli silti suuri, kun paljastui, että kuukkeleita oli edellisen talven neljän sijasta enää yksi. Suruani kasvatti tieto siitä, että tämä suonenjokelainen pysyvä kuukkeliesiintymä on tiettävästi ollut Suomessa hyvin eteläinen pesimäreviiri.
Alun perin minulla ei ollut mitään erityissuunnitelmaa tämän yksinäisen kuukkelin kuvaamiseksi, mutta sen luottavaisuus minua kohtaan antoi minulle lähes heti idean yrittää saada se voittamaan loputkin pelkonsa ja tulemaan mahdollisimman lähelle minua.
Se, miten onnistuin tässä ja millaisiin kokeiluihin useamman kuvausviikon aikana lopulta päädyin selviää tällä ja myöhemmin julkaistavilla videoilla.
P.s. Kuvauksissa olen jo vuosia noudattanut tunnetulta kuukkelien kuvaaja Hannu Siitoselta aikanaan saamaani erinomaista neuvoa: Tarjoa kuukkeleille ruokaa vain ja ainoastaan silloin, kun olet itse paikalla. Poistuessasi kuvauspaikalta älä jätä sinne mitään syötävää. Näin varmistat sen, etteivät kuukkelit oleskele siellä jatkuvasti ja joudu sen takia petolintujen huomion kohteeksi ja lopulta niiden ruokalistalle.
Videolla nähtävät yhdeksän eri laulujoutsenta on kuvattu aikoinaan haulikkoampumaratana toimineella Suonenjoen Onkilammella vuosina 2016, 2019 ja 2020. Näistä lammella lyijyhauleja syöneistä joutsenista yksi kuoli lammelle lyijymyrkytykseen ja viisi jouduttiin lopettamaan. Kolme muuta oireetonta lintua poistui lammelta menetettyään puolisonsa.
Laulujoutsenella lyijymyrkytyksen oireiden lisääntyminen ja niiden voimakkuus ovat selvästi sidoksissa niiden syömien lyijyhaulien määrään. Esimerkiksi kevään 2019 ja 2020 kahdella joutsenella oireiden kehittyminen oli huomattavasti hitaampaa kuin syksyn 2020 kolmesta linnusta kahdella, jotka olivat nauttineet peräti yli 200 haulia.
Lyijymyrkytyksen alkuvaiheessa sairaan linnun oireet voivat olla vaikeita havaita ja toistua harvakseen. Sairastunut lintu saattaa myös ruokailla vielä tässä vaiheessa. Lintu kuitenkin kykenee huoltamaan höyhenpukuaan ja jopa peseytymään.
Tämän jälkeen ilmaantuvat ensimmäiset väsymyksen merkit. Tuolloin sairas joutsen on yhä pidempiä aikoja silmät kiinni uneliaan näköisenä. Samalla lintu myös ruokailee vähemmän, mutta juo sen sijaan lisääntyvässä määrin vettä. Se myös pitää yhä useammin nokkaansa auki mutta ei välttämättä kuitenkaan tuolloin ääntele.
Sitten jossakin vaiheessa lintu alkaa ravistella päätään useammin ja voimakkaammin. Samalla sen yskivä ääntely lisääntyy. Lisäksi joillakin havainnoimillani linnuilla alkoi tässä vaiheessa esiintyä pään ja kaulan pakonomaisia kiertoliikkeitä.
Loppuvaiheessa pään ravistelu ja yskivä ääntely toistuvat yhä useammin ja voimistuvat entisestään.
Lopulta lintu ei jaksa aina enää kannatella päätään.
Viime keväänä kuvasin pihassani linnunpöntön suojapeltiä välillä lähes raivokkaasti hakkaavaa käpytikkaa. Kaiken lisäksi se nakutti kovaa peltiä minuuttikaupalla pitäen välillä kuitenkin lyhyitä taukoja (tutkijoiden selitys tauoille alempana). Valitettavasti en hoksannut tuolloin kirjata ylös tikan rumpukonsertin kokonaisaikaa, sillä aloin ihmetellä vasta paljon myöhemmin sen nokan iskujen voimakkuutta ja sen mahdollisia vaikutuksia sen aivoihin. Joka tapauksessa tikan pellin paukutus kesti huomattavasti kauemmin, kuin tilanteesta kuvaamani videon perusteella voisi kuvitella.
Tilanteessa ei itsessään ollut kuitenkaan mitään kovin kummallista, sillä monet meistähän ovat varmasti nähneet käpytikan hakkaavan jotain, oli se sitten puun runkoa, käpyä tai vaikka katulampun kuuppaa. Olemmepa tuolloin saattaneet miettiä sitä, miten ihmeessä tikan aivot voivat kestää vahingoittumatta jopa vuosien paukutuksen.
Asia on kiinnostanut myös tutkijoita ympäri maailmaa, ja he ovatkin tutkineet käpytikan aivoihin kohdistuvia voimia. Tällöin saadut tulokset ovat olleet melko hämmästyttäviä. On nimittäin saatu selville, että jokaisen iskun aikana tikan aivoihin kohdistuu jopa 1200-1400 g:n voima (g =kiihtymisvoima). Jopa 2000 g:stä on puhuttu. Miten siis voi olla mahdollista, että tikka selviää hommasta vahingoittamatta aivojaan, vaikka jo 60 g:n voiman tiedetään saattavan aiheuttaa ihmiselle aivotärähdyksen. Ja esim. jääkiekossa liian usein sattuvien aivotärähdysten aiheuttajina ovat olleet vielä noitakin lukuja huomattavasti pienemmät arvot.
Tämän verran ainakin tiedetään: Tikat voivat vaarantamatta terveyttään hakata puuta jopa 25 kertaa sekunnissa, jolloin sen nokkaa voi saavuttaa 25 kilometrin tuntinopeuden. Tämä saattaa tapahtua tuhansia kertoja joka päivä. Kaikesta iskun yhteydessä syntyvästä energiasta sitten 99,7 prosenttia muuttu sitten ns. deformaationergiaksi (eng. ’strain energy’), joka ohjautuu tikan vartaloon. Pään osuudeksi prosessissa jää tuolloin siis vain 0,3 prosenttia energiasta, ja siitä puolestaan enää hyvin pieni osa muuttuu lämmöksi. Siitä huolimatta aivojen lämpötila saattaa tällöin kuitenkin hetkellisesti kohota, minkä takia välttääkseen aivojensa liiallista kuumenemista takia tikan on aina hakattava puuta epäsäännölliseen tahtiin ja lyhyitä taukoja pitäen .
Ensimmäiseksi iskun ottaa tietenkin vastaan tikan nokka. Se on rakenteeltaan joustava ja koostuu kahdesta päällekkäisestä kerroksesta, joista ulompi pehmeämpi kerros peittää vain nokan kärkiosaa. Sisempi kerros on sen sijaan luuta. Ja mikä merkittävää, tikan alaleuan luu ulottuu nokan kärkiosassa pidemmälle kuin yläleuan luu. Tämän seurauksena yläleukaan kohdistuva iskuvoima siirtyy suurelta osin alaleukaan ja välittyy sitä kautta tikan kehoon eikä päähän.
Käpytikalla on terävä nokka ja pitkä kieli.
Myös pään muulla rakenteella on merkittävä osa aivoihin kohdistuvan energian vähentämisessä. Esimerkiksi samalla kun tikan aivot ovat pienet, niiden pinta-ala suhteessa painoonsa on suuri, mistä syystä niihin kohdistuva törmäysenergia hajoaa suuremmalle alueelle.
Pienuudestaan huolimatta tikan aivot kuitenkin täyttävät suurimman osan aivokopan tilavuudesta, jolloin törmäysvaiheessa aivoilla ei ole juurikaan tilaa hakkautua aivokopan luukuorta vasten. Tätä edesauttaa se, että aivoja ympäröivän aivonesteen määrä on pieni.
Toisaalta tikan aivojen asento on sellainen, että törmäysvaiheessa aivojen aivokoppaa vasten törmäävä alue on pinta-alaltaan suhteellisesti paljon suurempi kuin ihmisen aivojen vastaava alue, mistä syystä törmäysenergia jakautuu suuremmalle alueelle tikan aivoja.
Tikan aivoja ympäröivän pääkallon luu on puolestaan rakenteeltaan hyvin paksu sekä huokoinen ja siten sekin osaltaan pehmentää aivoihin kohdistuvaa iskua.
Myös tikan erikoisella kieliluulla on tässä tehtävässä mielenkiintoinen ja merkittävä osansa. Kieli näet kiinnittyy luusta ja rustosta koostuvaan erikoiseen rakenteeseen, joka alkaa tikan suusta, kiertää sitten takakautta sen pään ja kiinnittyy aivan sen silmien väliin nokan yläpuolelle. Tämä joustava kieliluu sitten imee itseensä osan törmäysenergiasta. (Linkki Youtube-videoon jolla näkyy tikan erikoisen kieliluun rakenne)
Hyvin mielenkiintoista uutta tietoa on lisäksi tuonut v. 2018 julkistettu tutkimus (PLOS One), jossa oli havaittu tikkojen aivoista löytyvän samoja tau-proteiinien kerääntymiä, joita tiedetään syntyvän myös ihmisen aivoihin useiden aivoihin kohdistuneiden iskujen seurauksena. Niiden on epäilty vahingoittavan hermojärjestelmän toimintaa, jolloin ihmisen kognitiiviset, emotionaaliset ja motoriset taidot vaarantuisivat merkittävästi. Näiden tau-proteiinien kerääntyminen on jopa liitetty Alzheimerin taudin syntyyn.
Tutkituille tikoille tau-proteiinikertymien ei kuitenkaan havaittu aiheuttaneen mitään ongelmia. Päin vastoin tutkijat itse asiassa epäilivät, että lajikehityksen seurauksena tikoilla tau-proteiinit suojelisivatkin niiden aivoja sen sijaan, että vahingoittaisivat niitä. Lisäksi nyttemmin on esitetty, että tau-proteiinit eivät myöskään lisäisi riskiä sairastua Alzheimerin tautiin vaan päinvastoin heikentäisivät sen oireita. (Plos One)
