Parisen viikkoa sitten huomasin jonkin yöperhosen kyhjöttävän liikkumattomana parvekkeeni lasilla. Ensin ajattelin jättää perhosen kuvaamatta, koska en tuntenut lajia, ja vanhasta kokemuksesta tiesin, että sen nimen selvittäminen ei välttämättä olisi aivan vaivaton juttu. Kiusaus kuitenkin kävi liian suureksi, sillä se oli poikkeuksellisen helposti kuvattavissa, ja kaiken lisäksi siihen kohdistuva kaunis valo suorastaan houkutteli minua kuvaamaan sen.
Kun sitten myöhemmin aloin selvittää yökkösen lajinimeä, aavistukseni tehtävän vaikeudesta osoittautui valitettavasti jälleen kerran todeksi. Minulta – en todellakaan ole mikään perhosasiantuntija – vei toista tuntia kahlata läpi Hyönteisfoorumin kattava lajikuva-arkisto. Jossain vaiheessa ehdin jo turhautua hommaan ja kirota omaa tyhmyyttäni, kun olin mennyt kuvamaan perhosen. (more…)
Parin viikon urakka on lopulta ohitse, ja lähes 5000 aiemmin nimeämätöntä kuvaani – niin kasveista, sienistä, hyönteisistä kuin linnuistakin – sai lopulta nimen. Vaikka yllä olevasta vaiveron kuvasta voisi muuta päätellä, kasveja nimettömien kuvien joukossa oli vain muutamia. Näistä vaivero oli loppujen lopuksi helpoin tapaus.
Sen sijaan alla olevan kasvin toteaminen tavallisen karhunputken punaiseksi värimuodoksi vaati kääntymistä ystäpiiriini kuuluvan kasvibiologin puoleen.
Punainen karhunputki
Myös alla olevan kasvin nimeäminen nahkajäkäläksi ei olisi todennäköisesti onnistunut ilman hänen apuaan. Valitettavasti vain pelkän kuvan avulla ei ollut mahdollista antaa tälle erikoisen näköiselle mutta kauniille kasville tarkempaa lajinimeä.
Nahkajäkälä, laji ei tiedossa.
Myös perhoset tuottivat päänvaivaa, mutta onnistuin lopulta nimeämään suurimman osan lajilleen. Tälläkin kertaa jouduin kuitenkin hankalimmissa tapauksissa kääntymään itseäni paljon viisaampien puoleen hyönteisfoorumilla. Sieltä sain esim. määrityksen itselleni täysin tuntemattomalle perhoselle, metsäkirjokääriäiselle.
Piennarkirjokääriäinen, Celypha rurestrana
Nimeämättömien kuvien joukossa oli myös joitakin sienikuvia. Helpoin niistä oli oranssiorakas, jonka nimeämisestä selvisin Suomen sienioppaan ystävällisellä avustuksella.
Oranssiorakas
Eräät lajit sen sijaan vaativat suonenjokelaisen tunnetun sieniexpertti Kirsti Eskelisen puoleen kääntymisen. Tämän yhteistyön tuloksena alla olevan kuvan sieni varmistui harvinaiseksi tummaorakkaaksi.
Tummaorakas
Sen sijaan toinen kuvaamani erikoisen näköinen orakas jäi toistaiseksi ilman nimeä, koska en ollut ottanut kuvaa sen alapinnasta. Tarkoitukseni nyt onkin käydä kuvaamassa se uudelleen ensi syksynä. Valitettavasti varmuutta sienen uudelleen löytymisestä samalta paikalta jolla kuvasin sen vuonna 2013, ei kuitenkaan ole.
Tuntematon orakas , Haavikkolehto, Suonenjoki
Useimmat nimeämättömät kuvat olivat kuitenkin lintuja. Monet niistä olin yksinkertaisesti vain unohtanut nimetä, mutta joidenkin nimeämisestä en sijaan olisi selvinnyt ilman lintuharrastajaystäväni asiantuntevaa apua. Etenkin eri-ikäisten lirojen ja metsäviklojen toisistaan erottaminen on minulle ollut aina hankalaa. Samoin pajulintujen ja tiltalttien erottaminen toisistaan tietyissä tilanteissa pelkkien kuvien avulla – kuvathan eivät ääntele – on perinteisesti tuottanut minulle ongelmia.
Tiltaltti
Tiettyjen kahlaajien määrittämisen vaikeudesta kertoo osaltaan alla oleva kuva peilikuvalleen pullistelevasta linnusta, jonka molemmat nimesimme rantasipiksi tietyin varauksin. Aivan täyttä varmuutta lajista ei siis tällä hetkellä ole.
Kyllä oman ravintolan ylläpitäminen on hauskaa. Ainakin jos kyseessä on perhosbaari. Tämän olen henkilökohtaisesti saanut nyt kokea ensi kerran. Niin, todellakin ensimmäisen kerran, sillä olen muutamana aikaisempanakin kesänä kokeillut perhosbaarin ylläpitoa, mutta noilla kerroilla ei perhosten juottola saanut noilta kauniilta hyönteisiltä kovinkaan myönteistä vastaanottoa.
Nyt kuitenkin perhosbaarini asiakasmäärä tai paremminkin niiden laatu on ollut ilahduttava, sillä vakituisesti baaritiskini antimista on nyt nauttimassa käynyt pari suruvaippaa ja neitoperhosta sekä yksi amiraali, ohdakeperhonen ja herukkaperhonen.
Määrä ei siis ole ollut suuri, mutta laatu korvaa kyllä kävijöiden vähäisyyden. Erityisesti ohdakeperhosen ilmaantumisesta olen ollut iloinen, sillä tämä vaeltaja ei ole mikään normaalivuosina mikään tavallinen näky. Saati sitten tällaisena kesänä, jolloin kaikki perhoset ovat olleet todella vähissä kiitos kylmän alkukesän. (more…)
Puuntuhooja (cossus cossus) ei latinankielisestä nimestään huolimatta ole kovinkaan hauska hyönteinen. Ei ainakaan jos sellainen sattuu asumaan omassa ovessasi. Näin nimittäin kävi noin viikko sitten eräälle lukijalleni, joka löysi ulko-ovestaan kookkaan harmaanruskean perhosen.
Perhonen ei kuitenkaan ollut lentänyt paikalle, vaan se oli alun perin asunut oven sisällä, josta se oli syönyt itsensä vapauteen hiukan ennen kuoriutumistaan kotelostaan. Tästä oli todisteena perhosen vierestä ovesta löytynyt kookas reikä ja reiästä puolittain ulos työntynyt kotelo, joka oli nyt tyhjä. (more…)
Pari päivää sitten löysin märästä metsäojasta juuri kotelostaan kuoriutuneen pihlajaperhosen. Hyönteisen tila säälitti minua niin suuresti, että vein sen kuivumaan kuvakonini pikkuveljen lämpöön.
Kovin kauan ei minun tarvinnut kauniin perhosen tointumista odotella, vaan jo noin varttitunnin kuluttua se oli kuivunut ja saanut oiottua siipensä lentokuntoon.
Sitä ennen piru oli kuitenkin kuiskinut korvaani ja saanut heikon luonteeni taipumaan tahtoonsa kuvata videolle perhosen vierailu Skoda Fabianiini.
P.s. Sateen lopulta kokonaan lakattua, palautin täysin vahingoittumattoman perhosen luontoon laittamalla sen istumaan pienen kuusen oksalle.
Pari päivää sitten katseeni kiinnitti muutama kokonaan kaluttu pihlaja. Utelias kun olen, marssin tietysti tutkimaan asiaa.
Syyllisiksi puiden huonoon tilaan paljastuivat karvaiset toukat, joita en vielä silloin pystynyt varmuudella tunnistamaan. Muutamista puista löytyi myös jokunen kaunis jo koteloitunut toukka odottamassa lopullista muodonmuutosta. (more…)
Monenmoisia koomisia tilanteita on varmaan sattunut kuvausreissuillani vuosien mittaan. Joskus jopa hyönteiset ovat tuntuneet pitävän minua pilkkanaan.
Erään kerran kovakuoriainen – ilmeisesti lehtikantojäärä – istahti objektiivini päälle. Ja tietenkin objektiivi oli juuri makro-objektiivi. Siis sellainen, jolla hyönteisiä kuvataan. (more…)
Luonnossa tapaa – onneksi – hyvin harvoin eläimiä tai hyönteisiä, joiden kehitys on jostain syystä mennyt mönkään.
Syy tähän on tietenkin luonnossa jatkuvasti käynnissä oleva taistelu olemassaolosta. Vain terveet ja voimakkaat yksilöt selviävät. Heikot ja vajavaisin kyvyin varustetut taas joko tuhoutuvat itsestään tai tulevat toisten syömiksi.
Hyvällä onnella lähes elinkelvoton yksiö saattaa kuitenkin selvitä yllättävän pitkälle. Näin oli käynyt elokuussa 2003 eräällä ohdakeniityllä havaitsemalleni neitoperhoselle. (more…)
