Västäräkki pulassa.
Kirjoittaessani tänään seuraava ensi viikolla ilmestyvää luontopalstani juttua, jossa kerrotaan mm. västäräkistä, mieleeni tuli erään västäräkin tapaus keväällä 2004.
Olin saanut hälytyksen eräältä lukijalta, joka kertoi västäräkin jääneen vangiksi Kaatron ala-asteen liikuntasaliin Suonenjoen keskustassa. Saavuttuani tukijoukkojen kanssa paikalle tilanne näytti huolestuttavalle. (more…)
Vuosien mittaan ole saanut kuulla lukijoideni kertomuksia mitä erikoisimmista luontokokemuksista. Seuraavan hulvattoman tositarinan äiti oli rautalampilainen lukijani. Jutun päähenkilönä oli puolestaan pieni helmipöllö, nimeltään Ville.
”70-luvulla setäni näki metsässä äänekkään varisparven ja lähti uteliaana selvittämään moisen mekkalan syytä.
Varisjoukkion keskeltä erottui pieni helmipöllön poikanen, jota nuo kelmit pieksivät.
Moisesta säälimättömästä sakinhivutuksesta suuttuneena setäni nappasi pienen pöllöpalleron ja toi sen meille kotiin turvaan. (more…)
Äkkilähdöt ovat olennainen osaa luontotoimittajan toimenkuvaani. Niinpä kun rautalampilainen lukijani soitti jo tunteja aidallaan istuneesta suuresta pöllöstä, olin myyty mies.
Lähes käsittämätöntä itsehillintää osoittaen onnistuin kuitenkin vastustamaan kuvallisen kunnianhimoni valheellisia seireenejä, ja sain kuin sainkin kunnialla pidettyä päivän viimeiset oppitunnit. Vapauden vihdoin koittaessa keräsin kimpsuni ja ryntäsin minua malttamattomana jo odottavan kuvakonini luo.
Sen enempää viivyttelemättä kannustin tuon nelipyöräisen runoratsuni ulos pilttuustaan, ja rukoilin, että harmaa pilviverho edes hetkeksi repeäisi ja sallisi taivaan kultaisen kehän valaista kaukaisuudessa odottavan kuvauskohteeni. (more…)
Viime päivien blogini ovat olleet sävyltään kovin alakuloisia, joten on syytä hiukan piristää tunnelmaa mukavilla muistoilla yhdestä kuvauskäynnistä erään lukijaperheeni kuukkelipihassa kaukana Suonenjoen keskustasta. Myös kuvat ovat samat kuin silloin julkaistussa pakinassani, ja ne on kuvattu tarinaan liittyvän talon pihassa yhtenä pimeänä talvipäivänä helmikuussa 2008.
Jos osaisin taikoa, loihtisin itselleni vanhan pihapiirin harmaine hirsirakennuksineen. Kauas kaikesta turhasta mutta aivan lähelle kaikkia tarpeellisia palveluita. Luonnonrauhaan, jota häiritsisi vain jokunen tieltään eksynyt ohikulkija.
Luonnon läheisyys näkyisi etenkin pihan eläimistössä, jotka luottavaisella käyttäytymisellään kertoisivat tilan asukkaiden ja eläinten välisestä syvästä luottamuksesta. Niinpä jänö uskaltaisi mitään pelkäämättä imettää pienokaisiaan aivan tuvan ikkunan alla. Supiperhekään ei ujostelisi käydä joskus etsimässä isäntäväen jättämiä ruuantähteitä.
Puhumattakaan viereisen metsikön liito-oravista, jotka yöllisillä ravinnonhakumatkoillaan vierailisivat pihaa reunustavissa koivuissa.
Ja linnut. Niitä minä taikoisin joka sorttia täyttämään kesäisin laulullaan läheiset metsät. Talveksi minä kutsuisin pihaan metsiemme kauneimmat linnut värittämään muuten niin valjua talvista maisemaa. Pihassa kävisivät tietenkin kultaiset keltasirkut ja upeat urpiaiset. Tiaisista ja viherpeipoista puhumattakaan. (more…)
Suppilohytyvinokas, Suonenjoki.
En varsinaisesti harrasta harvinaisuuksien perässä juoksemista, enkä niiden kuvaamistakaan. Toisaalta lukijoiltani tulee silloin tällöin juttuvinkkejä, joihin liittyy jokin luontomme harvinaisuus.
Näin kävi myös elokuussa 2004, jolloin sain kuvattavakseni toistaiseksi harvinaisimman suomalaisen eliölajini. (more…)
Vuonna 2004 eräs lukijani soitti ja kysyi kiinnostustani leipäkorisieneen. Rehellisesti tunnustin hänelle, ettei minulla ollut aavistustakaan, mistä sienestä hän puhui. Onneksi soittajalla oli kärsivällisyyttä kertoa minulle kärsivällisesti sienen omalaatuisesta ulkonäöstä. Ja minä olin myyty.
Leipäkorisieni (Crucibulum laeve) ei ole erityisen harvinainen, mutta sitäkin ihmeellisempi tuon pikkuruisen eliön elämä on.
Aluksi tämä muutaman millin korkuinen lilliputti kasvattaa suppilon muotoisen jalan, jonka yläosaa peittää punaruskea suojakuori.
Myöhemmin kuori muuttuu rieskan väriseksi ennen kuin lopulta hajoaa ja katoaa. Tällöin kuoren alta paljastuvat pienet pyöreät ”sämpylät” eli peridiolit. (more…)
Kuva: Suolle pakkolaskun tehneen pikkuruokin löytöpaikka.
Lumitöitä tehdessäni manasin viime päivien lumisateet alimpaan kerronko minne.
Kovaa kohtaloani päivitellessäni muistini lokeroista hiipi jo unohtunut tarina linnusta, jonka kohtalo lumen kourissa oli huomattavsti omaani kovempi.
Suonenjokelainen lumikenkäretkeilijä oli kuudes maaliskuuta kävelyllä vaimonsa kanssa Miekkaveden rannassa sijaitsevan kotipaikkansa ympäristössä.
Noustuaan järven jäältä pienelle rantanevalle pariskunta pysähtyi ihmettelemään outoja jälkiä lumessa: Kahden pyöreistä painanteista koostuvan vanan keskellä kulki matala yhtenäinen ura.
Jäljet kiertyivät lopuksi pienen suomännyn juurelle. Avioparin suureksi suruksi puun vierellä kyyhötti jäätyneenä kauas kotoaan eksynyt kaunis pikkuruokki. (more…)
Täysikuu lähikuvassa.
Kaikesta sitä on näköjään tullut vuosien mittaan kirjoitettua.
Eikä edes hirveästi hävetä.
Alla olevan jutun muuten synnytti omakohtaisesti koettu kuuhulluus eli innostus kuvata tuota taivaan äänetöntä kulkijaa silloin, kun se on kaikkein kauneimmillaan. (more…)
Viirupöllö kuusen oksalla.
Alla oleva jouluna 2003 julkaistu tosi tarina kertoo suonenjokelaisen viirupöllöpesinnän merkillisistä ja osin hyvinkin dramamaattisista vaiheista maatalon pihassa kevään ja alkukesän aikana v. 2003.
Lisäksi viiripöllöperheen erikoinen kohtalo sai valtakunnallistakin huomiota, sillä pesinnän eri vaiheista kerrottiin kahdessa Suomen Luonto-lehden numerossa tuon vuoden aikana.
Viirupöllöperheen joulu tuli jo keväällä.
Suonenjokelaiselle viirupöllöperheelle joulu tuli jo viime keväänä. Ihmeellinen pelastustarina alkoi tarkalleen ottaen neljäs huhtikuuta, jolloin pöllöemo hautoi rauhallisena viittä kananmunanvalkoista elämänalkua jo vuosia erään maatilan pihassa huomaamattomana säilyneessä pesäkolossaan. Turvallisuuden tunne oli kuitenkin harhaa, sillä vanha ja huonokuntoinen pesäpuu oli katsottu vaaralliseksi ja saanut jo tuomionsa. Kaadon hetki oli käsillä. (more…)
Kävin lävitse juttuarkistoani ja vastaan tuli jälleen kerran yksi todellinen arkiston helmi, pakina vuodelta 2007, jolloin olin tilanteessa, jossa kuvaaminen oli hetkellisesti vaikeutunut.
Tuolloin syynä ei vain ollut minun terveyteni vaan kamerani sulkimen särkyminen.
Huh, huh… Kesäloma jäikin kovin lyhyeksi, sillä luonto kihisee uutta ja vanhaa elämää. Joten pakkohan siellä on minunlaiseni luontojuopon kaikki aikani viettää.
Kuvausvastuun on saanut vain ottaa kakkoskamerani, sillä varsinainen työjuhtani on edelleen korjattavana. (more…)