Kylläpä kävi tänä aamuna kateeksi pikku pöllönpoikasen tilanne: aurinko lämmitti, tuuli suhisi vastuttamattoman unettavasti puiden latvoissa ja keinutti rauhallisesti pienen höyhenpallon suurta pesäpuuta.

Toisaalta ei minunkaan kannattanut suuremmin osaani valitella, sillä sainhan nauttia itsekin samasta hienosta luontohetkestä. Tietenkin sillä erotuksella ettei minulla ollut ihailtavanani samaa mahtavaa lehtomaisemaa, joka avautui sen suuressa vanhassa haavassa  yli kymmenen metrin korkeudella sijaitsevassa pesäkolossa.

Tosin ei pöllöpalleroisenkaan maisema aivan täydellinen ollut, sillä jostain kummasta sitä pilaamaan oli tullut aivan oudon näköinen otus pitkine pelottavan näköinen putkineen. Ymmärrän kyllä pikkupöllön tunteet. Onneksi minun itseni ei tarvinnut sitä näkyä “ihailla”.

Kuvaamalla ja tarkkailemalla luontoa voi oppia moni mielenkiintoisia asioita niin eri lajien käytöksestä kuin luonnosta kokonaisuudessaan. Hyvänä esimerkkinä tästä seuraamaani silkkiuikkupari, jonka pesimäkauden alkua olen viime viikkoina melko kiinteästi seurannut.

Niinpä kun viikko sitten näin silkkiuikkuemon kohottautuvan yllättäen pesänsä laidalle ja alkavan värisyttämään siipiään kuin tuuletinta ikään, en todellakaan tiennyt varmuudella mistä oli kysymys. Arvailla tietenkin saatoin.

Aiemmin oli nimittäin nähnyt silkkiuikun tekevän näin sekä tällä pesälautalla että vähän kauempana rannasta oleva toisella pienemmällä lautalla. Kaikilla noilla kerroilla lintu oli kuitenkin pudistellut itseään huomattavasti lyhemmän aikaa. Tällöin linnun käytös oli selvästikin liittynyt soidinmenoihin, ja päättyivät yleensä lintujen paritteluun. Lue lisää…

Lintutesti – Mikä lintu tässä sukeltaa?

Tällä kertaa olen hyvin vähäsanainen, enkä anna kuvassa veden pinnan alle sukeltavasta linnusta mitään sen kummempia vihjeitä.

Tilanne on kuitenkin hyvin harvinainen, sillä ymmärtääkseni vain hyvin harva jos kukaan muu on sitä koskaan kuvannut (vihje se on tämäkin).

Voit lähettää vastauksen kommenttina, mutta vastauksesi (ilman lajin nimeä) on muiden nähtävissä vain, jos se on oikein.

Sinulla on tietenkin myös mahdollisuus yrittää uudelleen, jos et ensimmäisellä kerralla osu oikeaan.

25.5.2015. Enää ei tarvitse arvailla, sillä tästä linkistä saat selville sukeltajan nimen sekä näet lisää kuvia samasta tilanteesta.

Kävin perjantai-iltana Tervon Lohimaassa seuraamassa Antti Leinosen, yhden Suomen tunnetuimman luontokuvaajan, mielenkiintoista kuvaesitystä omasta kuvaajaurastaan. Matkalla takaisin Suonenjoelle huomioni kiinnitti aivan tien vierellä, keväisen vihreällä pellolla lepäilevä ja ruokaileva parikymmenpäinen laulujoutsenkatras.

Minä en olisi minä, jos en olisi pysähtynyt paikalle seuraamaan tilanteen kehitystä. Yllätyksekseni parvi – päinvastoin kuin odotin – ei lähtenytkään minut havaittuaan rauhallisesti etääntymään vaan jatkoi keskeytymättä toimiaan. Lue lisää…

Sinisorsan harvinainen värimuoto.

Kaikki oheiset kuvat sinisorsan meillä harvinaisista värimuunnoksista on kuvattu huhtikuun lopulla noin viikon sisällä Rautalammin Rastunsuolla ja sen läheisyydessä. Ne on kuvattu lähes samalla kellon lyömällä (klo 20) mutta eri päivinä. Kaksi niistä on lisäksi kuvattu samalla pellolla.

Kuvia yhdistää myös pitkä kuvausetäisyys, reilusti yli 100 m, minkä takia niiden kohdalla ei voi puhua kuvanlaadusta.

Ne ovatkin yksinkertaisesti dokumenttikuvia tavallisen sinisorsan epätavallisista värimuodoista. Meillä tällaiset sinisorsien muunnokset ovat todellakin melko harvinaisia, mutta toisaalta Tanskassa – lähinnä Kööpenhaminassa – ainakin kahta ylimmäistä värimuotoa tavataan enemmänkin. Niinpä tällaisista sinisorsien värimuodoista käytettäänkin usein nimitystä “kööpenhaminalainen”. Lue lisää…

Kun lähes päivälleen vuosi sitten sain kuvattua vain muutaman metrin päästä äänekkäästi kumppaniaan kutsuvaa valkovikloa, uskoin, etten koskaan voisi vastaava kokea, saati kuvattua.

Vaan vähänpä tiesin.

Nyt kuvattavakseni tuli valkoviklopari. Ja missä tilanteessa!

En ollut uskoa todellakaan silmiäni nähdessäni, mitä tapahtui omien silmieni edessä vain noin kymmenen metrin päässä. Olin toki joskus aiemminkin nähnyt valkoviklokoiraan soidintanssin, mutta tuolloin lintu oli ollut aina niin kaukana, ettei se ollut kovin kummoiselta näyttänyt. Lue lisää…

Ajan hampaan taiteilema vanha Volkswagen.

Olin eilen tekemässä lehtijuttua suonenjokelaisen kyläyhdistyksen kylänsä asukkaille järjestämästä linturetkipäivästä, kun huomioni kiinnitti paikallisen metsästysyhdistyksen grillikodan vierellä seisova värikäs – minun silmiini jopa poikkeuksellisen kaunis – vanha kunnon kuplavolkkari. Paikalliset kertoivat auton olevan ns. jokkisauto eli jokamiesluokan kilpa-auto, mutta sillä ei oltu ajettu enää vuosiin, mikä oli kyllä helposti pääteltävissä auton eksoottisesta ulkonäöstä.

Liekö kyse minun kieroutuneesta mielestäni tai vääristyneestä värisilmästäni, mutta auto teki joka tapauksessa minuun suuren vaikutuksen. Alkuperäisessä kunnossaan se ei varmasti olisi sitä tehnyt, mutta nyt sen hilseilevä maalipinta oli kuin taidokas taideteos. Taiteilijoinaan aika ja luonnon elementit.

Onni hymyilee joskus arvaamattomalla tavalla: Ajoin vappuaattona Kuvakoni juniorin tutun pienen järvenlahden rannalle. Tarkemmin sanottuna niin pieneen niemennypykkään, että vesi lähes sananmukaisesti ympäröi autoani molemmilta puolilta.

Tarkoituksenani oli jäädä odottamaan vasemmalla puolellani lepäilevien tukkasotkien mahdollista kuvausetäisyydelle tulemista.

Tunnin odottamisen jälkeen alkoikin tapahtua, mutta aivan toisella puolellani autoani, jonne yhtäkkiä, ilman ennakkovaroitusta, ilmestyi lahdella kalastellut silkkiuikkupari. Niiden ääntelystä ja liikehdinnästä arvasin niiden aikovan ryhtyä parittelemaan reilun kymmenen metrin päässä oleva ruoikossa. Lue lisää…

Edellisellä kerralla näytin ja kerroin, kuinka telkkä poistaa niin höyhenpuvustaan kuin hengityselimistään tarpeettoman ilman helpottaakseen syvälle pinnan alle sukeltamista. Kiinnostus asiaan sai minut tarkastamaan myös ne pari lyhyttä videopätkää, joihin oli telkkäkuvausten yhteydessä tallentunut isokoskelo sukeltamassa jään alle.

Ja toden totta, myös isokoskelo vajoaa vedessä juuri ennen sukellusta. Tosin sen vajoaminen ei ole aivan yhtä helposti havaittavissa kuin telkkien tapauksessa. Niinpä olen videonkäsittelyvaiheessa hidastanut tämänkertaista videoleikettä merkittävästi saadakseni linnun vajoamisen ja vesirajan nousun selvemmin näkyviksi. Lue lisää…

Videokuvaus on siinä mielessä erityisen mielenkiintoista, että jälkikäteen kuvamateriaalia tutkiessaaan voi huomata asioita, joihin ei kuvaustilanteessa ole kiinnittänyt lainkaan huomiota. Näin kävi kun kuvasin pienessä sulassa sukeltavaa telkkäparia.

Kuvatessani niiden sukeltelua en todellakaan huomannut, kuinka juuri ennen sukellusta telkkien vartalo vajosi selvästi alemmaksi vedessä. Aivan kuin ne olisivat poistaneet ilmaa tankeistaan sukellusveneen tapaan. Lue lisää…