Kävin tänään vanhalla kuukkelipaikallani, jonne olin pari päivää aikaisemmin vienyt pienen siivun aitoa sian ihraa. Kovin suurin odotuksin en paikalle mennyt, sille viime talvena en nähnyt siellä yhtään kuukkelin kuukkelia.
Niinpä voitte kuvitella iloni, kun nuo oman kotimaakuntani Kainuun maakuntalinnut olivat tänään minua kuin odottamassa. Ne nimittäin ilmestyivät kuvauspaikalle lähes heti sinne saavuttuani, ja olivat seuranani useita kertoja niinä parina tuntina, jolloin valoa oli riittävästi kuvaamiseen.
Jälleennäkemisen riemuani kuitenkin pimensi synkkä varjo: Kolmen paikalla käyneen linnun joukossa ei ollut vanha ystäväni Tähtiotsa, jota olin useampana vuonna useasti kuvannut. Lue lisää…
Suurimman osan vuodesta upea kansallislintumme laulujoutsen on kovin hiljainen lintu. Keväisin ja syksyisin yhteen kerääntyneet joutsenparvet ovat kuitenkin usein kaikkea muuta kuin hiljaista porukkaa.
Varsinkin, jos joukossa on paljon itselleen paria hakevia tai vasta pariutuneita lintuja. Silloin laulujoutsenet innostuvat usein pitämään näyttäviä ja ennen kaikkea kuuluvia yhteiskonsertteja, joihin osallistujat ilmeisesti pyrkivät äänekkäillä huudoillaan ja näyttävästi siipiään räpyttäen osoittamaan omaa erinomaisuuttaan muille kuoron jäsenille.
Joissakin tapauksissa nämä yhteisesiintymiset saavat kuitenkin yllättävän lopun jonkun kuoron jäsenistä hyökätessä toisen kuorolaisen kimppuun, kuten tämän lyhyen videon ensimmäisessä osassa käy. Videon toisessa osassa kahden kuorolaisen välille puolestaan syntyy lyhyt kahakka, jossa linnut hauskasti hyppäävät toisiaan vastaan.
Yhteistä molemmille nujakoille on se, ettei niiden voittajia voi syyttää turhasta vaatimattomuudesta. Niin selvästi ne omalla käytöksellään kertovat muille lajikumppaneille, kuka on seurueen herra ja hidalgo.
En kuitenkaan mennyt paikalle joutsenten vaan lauman keskellä havaitsemani valkoposkihanhen takia. Kymmenien laulujoutsenten keskellä olevan yksinäisen valkoposkihanhen kuvaaminen tuntui mielenkiintoiselta.
Kohta paikalle saavuttuani minua odotti kuitenkin yllätys: Yksi laulujoutsenista oli kaularengastettu. Ensin ehdin jo kuvittelemaan, että viikko sitten kuvaamani Latvialainen lintu olisi palannut, mutta heti kaularenkaassa olevan koodin luettuani, selvisi, ettei kyseessä ollut sama lintu.
Nyt hiukan hävettää, kun en tunnistanut lintua ja tervehtinyt sitä.
Linnun historiatietoja: Rengastettu Mariager-vuonolla lähellä Arhusia Tanskassa joulukuussa 2010. Vuoden 2011 maaliskuussa lintu oli havaittu toisessa paikassa Tanskassa. Seuraava havainto olikin sitten vasta Suonenjoelta kesäkuussa 2013 ilmoittamani havainto, jonka jälkeen linnusta ei ollut tehty havaintoilmoitusta ennen nyt tekemääni.
Nyt kun laulujoutsenten pääjoukot ovat reviiriltäni lopullisesti poistuneet, on minulla ollut lopulta aikaa katsella, millaista kuvamateriaalia onnistuin saamaan niinä kolmena päivänä, jolloin kävin kuvaamassa Rautalammin Vesterilän suurta joutsenkerääntymää.
Tällöin minulle on itsellenikin tullut yllätyksenä, kuinka vähän varsinaisia valokuvia olin ottanut. Niitä ei todellakaan ole kovin monia. Videomateriaalia sen sijaan on kertyi noina päivinä ihan kohtuullisesti.
Tämä ei ole kuitenkaan ensimmäinen kerta kuin näin käynyt viimeisen vuoden aikana. Ilmiölle on kuitenkin aivan luonnollinen selitys: Kuvaan valokuvin tutuista moneen kertaan kuvaamistani lajeista enää lähinnä vain sellaisia tilanteita, joista minulla ei ole entuudestaan riittävää tai riittävän tasokasta materiaalia. Tilanteella en tarkoita ainoastaan lajin käyttäytymistä vaan myös kuvassa näkyviä värejä, valoja tai muita hyvän ja mielenkiintoisen kuvan muodostavia elementtejä.
Uudet kuvauslajit ovat tietysti asia erikseen. Silloin jo sen ensimmäisen dokumenttiluonteisen – laadusta viis – kuvan saaminen on riittävä syy kuvan ottamiseen. Lue lisää…
Tämä videokoosteen taustalla on haluni pitää kiinni antamastani lupauksesta: Olin kuvaamassa Rautalammin Vesterilässä ollutta suurta monisatapäistä laulujoutsenparvea, kun puheilleni tuli eräs paikallinen asukas, joka kertoi murheellisia tietoja paikan historiasta.
Hänen mukaansa peltoaukealla risteileviin sähkölinjoihin oli vuosien kuluessa kuollut useita joutsenia ja kurkia. Tänäkin syksynä oli kuolemaan johtaneita voimajohtoihin törmäyksiä ollut jo ainakin kaksi. Lisäksi useamman linnun oli nähty osuvan johtoihin kesken lennon.
Nyt peltoaukeamalla on käynyt muiden joutsenten seurassa myös yksinäinen lentokyvytön lintu, jonka vamman syytä ei ole todennettu, mutta myös se on ilmeisesti loukkaantunut lennettyään päin sähköjohtoa.
Vammautunut joutsen on kertojan mielestä erityisen surullista katsottavaa, sillä joutuu kävelemään päivittäin melkoiset matkat. Iltaisin hämärän jo laskeuduttua se nimittäin aina kävelee yön viettoon läheiselle järvelle, josta se puolestaan palaa – jälleen kävellen – aamun alkaessa sarastaa. Muut pellolla ruokailevat linnut tekevät myös tämän saman matkan mutta lentäen. Lue lisää…
Kävin tänään kuvaamassa Rautalammin Vesterilän pelloilla ruokailevia laulujoutsenia, joita on parhaimmillaan ollut paikalla yli 500 kappaletta. Tuon siis tiesin jo etukäteen, mutta en sitä että joukossa oli myös yksi sinisellä kaularenkaalla merkitty aikuinen lintu.
Ihminen kun minäkin vain olen, niin täytyihin minun tuo harvinainen ilmestys toki dokumentoida.
Tämä on muuten vasta toinen kaularengastettu joutsen kuvausurallani. Edellinen tapaus oli Suonenjoella kesäkuussa 2013 kuvaamani hautova lintu. Silloisen Rengastustoimistolle ilmoittamani linnun rengastusmaaksi paljastui myöhemmin Tanska.
Tälläkin kertaa olen ilmoittanut linnusta Rengastustoimistolle, joten jään mielenkiinnolla odottamaan tietoa tämänkertaisen linnun rengastuspaikasta.
Lisättty 24.10.2015: Laulujoutsenen rengastustiedot ja tietoja sen myöhemmästä elämästä löytyi saamani vihjeen avulla loppujen lopuksi helposti www.geese.org-sivustolta. Sieltä selvisi, että lintu oli rengastettu nuorena lintuna 30.7.2013 Alsungassa Latviassa. Rengastamisensa jälkeen linnusta oli seuraavina vuosina tehty havaintoja Latvian lisäksi Puolassa ja Saksassa. Suomesta ei linnusta ollut aiemmin tehty havaintoilmoitusta tähän rekisteriin. Kaikki linnusta löytyneet tiedot voit nähdä tästä linkistä.
Usean vuoden lokakuussa minulla on ollut tapana julkaista sen vuoden Vuoden luontokuva – kilpailuun lähettämiäni kuviani. Niin nytkin.
Aikaisemmista vuosista poiketen mietin tänä vuonna todella monta kertaa, viitsisinkö edes ylipäätänsä osallistua ko. kilpailuun, koska en itse katsonut kuva-arkistostani löytyvän yhtään sellaista kuvaa, jolla voisi olla menestymisen mahdollisuuksia. Koska kilpailuun osallistuminen on kuitenkin halpaa, sain lopulta houkuteltua itseni lähettämään joitakin kuvia kilpailuun.
Menestystä ei tullut, joten se siitä. ”End of story”. Lue lisää…
Pohjois-Suomen hiiripöllö (Surnia ulula) on sen verran harvinainen laji Sisä-Savossa, ettei sen kuvaaminen ole sattunut osakseni kovinkaan usein. Itse asiassa edellinen kerta oli tammikuussa 2008, jolloin sain otettua muutamia kuvia lajista.
Ainoa kerta, jolloin olen saanut kuvattua hiiripöllöä yhtään enemmän on sitäkin kauempana eli vuonna 2006.
Niinpä nyt kun yksi hiiripöllö on jälleen eksynyt Suonenjoelle ja kaiken lisäksi vain muutaman kilometrin päästä kotoani, en ole voinut jättää käyttämättä tilaisuutta yrittää kuvata sitä.
Toistaiseksi varsinaisia valokuvia on kuitenkin kertynyt hyvin vähän. Yksinkertaisesti siitä syystä, etten ole kokenut tyhjä taivas taustamaan langalla istuvaa pöllöä kovinkaan innostavaksi kuvauskohteeksi. Lue lisää…
Luontokuvaus on mukavaa, ja siitä pitäisi aina kuvaushetkellä pystyä nauttimaan. Rajansa kuitenkin kaikella, sillä vaikka nauru voi pidentää ikää, villejä eläimiä kuvattaessa siitä ei todennäköisesti ole juuri koskaan hyötyä. Kuvaajan äänekkäät naurunpurskahdukset voivat nimittäin karkottaa kuvauskohteena olevan eläimen.
Kaiken lisäksi kuvaajan itsehillinnän menettäminen voi myös pahimmassa tapauksessa vaikuttaa merkittävästi kuvanlaatuun ja jopa totaalisesti pilata kuvat.
Näin ei kuitenkaan allekirjoittaneelle onneksi käynyt kuvatessani muutama päivä sitten parin tunnin ajan ratapenkereellä ruokaillutta lehtokurppaa. Rehellisyyden nimissä minun on kuitenkin tunnustettava, ettei nauru ollut todellakaan kaukana seuratessani vain muutaman metrin päässä hyllyen liikkuvaa lehtokurppaa.
Päinvastoin jouduin itse asiassa jatkuvasti kamppailemaan väkisin sisältäni ylös kumpuavaa hohotusta vastaan. Sen verran koomisen näköistä oli lehtokurpan pumppaava tanssimainen liikehdintä, jota saattoi jatkua useamman minuutin ajan lähes yhtäjaksoisesti.
Tanssista ei kuitenkaan ollut kyse, vaan painopistettään muuttamalla lintu ilmeisesti pyrki saamaan maan alla lymyävät madot liikkeelle ja siten paljastamaan olemassaolonsa sille.
Video on kuitenkin siinä mielessä fiktiota, että olen leikannut pois yhtä lukuun ottamatta kaikki saalistustilanteet. Aivan videon lopussa on kuitenkin nähtävissä, miten useat ”hytkyttävät” tilanteet lopulta päättyivät.
Kaikki olemme nähneet, kuinka taikuri menee esim. häkkiin, joka sitten peitetään peitolla. Kun peitto sitten poistetaan, häkissä onkin kaunis nainen tai jopa eläin. Taikuri itse on kadonnut jonnekin.
Tämän saman näet tapahtuvan tällä lyhyellä videolla, jossa uivelo sukeltaa ja katoaa pinnan alle. Hetken päästä sille samalle paikalle, josta uivelo on juuri kadonnut ilmestyy yllättäen telkkä. Tämä on taikuutta jos mikä!
Tapahtuma oli jopa niin suurta taikuutta, etten itse huomannut sitä kuvaushetkellä lainkaan vaan vasta myöhemmin illalla tarkastellessani päivän kuvasaalista kotona tietokoneeni ääressä.
