Mitä on talvinen jokimaisema parhaimmillaan? Se on vaimeaa, mieltä rauhoittavaa kosken solinaa. Se on kauniita kuuran valkoisiksi kuorruttamia puita ja pensaita. Se on hitaasti virran pinnalla purjehtivia usvapilviä. Se on minun Tyyrinvirtani Rautalammilla!

Kaikella on kuitenkin hintansa. Tämän upean maiseman syntyminen vaatii aina kovia, yli 20 asteen tuulettomia pakkasia. Tämänkin videokoosteen kahtena kuvauspäivänä kylmyyttä oli aivan kiitettävästi: ensimmäisenä -25 C ja toisena -27 C.

P.s. Muistithan valita HD-kuvanlaadun.

Myöhään toissailtapäivänä sain lukijaltani ilmoituksen mahdollisesti pulassa olevasta laulujoutsenesta Suonenjoen Petsamossa. Valon vähäisyyden takia siirsin kuitenkin tilanteen vaatiman tarkastuskäynnin seuraavaan aamupäivään.

Tuolloin löysinkin joutsenen suhteellisen nopeasti makaamasta lumihangessa keskellä umpeen jäätynyttä Suonenjokea.

Välittömästi selvisi myös, että linnulla täytyi olla jokin todellinen ongelma, sillä se ei reagoinut minun paikalle tulooni muutoin kuin päätään hetkeksi nostamalla. Tämän jälkeen se painoi päänsä nopeasti takaisin selkäänsä vasten, vaikka olin vain parinkymmenen metrin päässä siitä.

Koska en itse voinut tietenkään mennä kävelemään joen mahdollisesti ohuelle jäälle, ainoaksi vaihtoehdokseni jäi ottaa yhteyttä vanhaan yhteistyökumppaniini eli Pohjois-Savon Pelastuslaitoksen Suonenjoen paloasemaan, josta luvattiinkin tulla apuun. Eikä aikaakaan, kun paikalle saapuivat palomestari Jussi Herranen ja palomies Jyrki Haataja. Lue lisää…

Ollessani lauantaina Tyyrinvirralla kuvaamassa edellisen blogijuttuni videota, parempi puoliskoni soitti löytäneensä parvekkeeltamme ilmeisesti ikkunaan törmänneen sinitiaisen. Lintu oli kyllä seissyt tolpillaan höyhenpuku pyöreäksi pörhistyneenä, mutta ei ollut sitä lähestyttäessä tehnyt elettäkään paetakseen .

Niinpä sen poimiminen pieneen pahvilaatikkoon ja siirtäminen lämpimiin sisätiloihin odottamaan minun paluutani, kävi mutkattomasti mutta tietysti poimijan omaa terveyttä riskeeraamatta, hansikkaat kädessä.

Sinitintin pyöreä muotohan saattoi nimittäin olla pakkasen lisäksi merkki myös sairaudesta. Esimerkiksi salmonellasta, jonka kanssa ei ole todellakaan leikkimistä. Lue lisää…

Voiko pieni sielu toivoa enemmän kuin, mitä Rautalammin taianomainen Tyyrinvirta eilen minulle tarjosi:

Parikymppisen pakkasen nostattamat sumupilvet vaelsivat kuin vaaleat aaveet pitkin hiljaa solisevan joen pintaa.

Laskeva aurinko, jonka ala- ja yläpuolella oli vaalea pylväsmäinen pilarihalo, loi veden pinnalle kirkkaan auringonsillan sekä sai pakkasen nostattamat savupilvet liekehtimään tulimerenä. Kaiken tämän keskellä lisäksi neljää kaunista laulujoutsenta ruokailemassa.

Näky oli siis todella kuin satukirjasta. Valitettavasti kaikkea ei minun kuitenkaan ollut teknisistä syistä mahdollista tallentaa kameraani. Niinpä auringosta ja sen alla olevasta haloilmiöstä näkyy vain alaosa.

Aaltojen tekemää jääpuikkotaidetta

Kun jokin aika sitten kerroin Suonenjoen Iisveden kauniista kirkkaan jään kuorruttamista kauniista kasveista, uskoin niiden syntyneen lähes pelkästään pakkasen ja tuulen sulalta järveltä tuoman kosteuden yhteisvaikutuksesta. Luulo ei kuitenkaan ole juuri koskaan tiedon väärti, vaan minulle myöhemmin kerrottiin jään todennäköisesti syntyneen tapaninpäivän myrskyn aallonmurtajalle heittämien tyrskyjen ansiosta. Lue lisää…

Olen jo useamman vuoden ajan toivonut päästä kuvamaan merimetsoa, mutta toistaiseksi laji on kiertänyt minut kaukaa. Ja perässähän minä en juokse. Jos lintu tai muu eläin suostu tulemaan minun reviirilleni, sitä pahempia sille. Saa otus parka jäädä kuvaamatta, vaikka kuinka se itse sitä haluaisi.

No nyt yksi nuori merimetso on kuitenkin kerännyt rohkeutensa ja ilmestynyt talvikalalle Rautalammin luonnonkauniiseen Nokisenkoskeen. Enkä tietenkään ole jättänyt käyttämättä avautunutta tilaisuutta, vaan viettänyt aikaani jo kolmena peräkkäisenä päivänä tuon komean linnun seurassa. Lue lisää…

Oheisen videon resepti on lyhyesti seuraava: Videolla nähtävät lajit ovat siinä järjestyksessä, kuin olen ne kuvannut. Pääsääntöisesti kukin laji näkyy vain sinä kuukautena, jona se olen sitä ensimmäisen kerran kuvannut. Jotkin muuttolintulajit esiintyvät kuitenkin sekä keväällä että syksyllä korostamassa Suomen luonnon vuodenaikojen vaihtelua.

Useimmissa tapauksissa valitsemani klippi on siis lajin ensimmäiseltä kuvauskerralta. Ainut merkittävä poikkeus lienee silkkiuikkujen parittelu, sillä olin kuvannut parin elämää jo jonkin kerran aiemminkin. Tein tietoisen poikkeuksen päiväkirjamaisesta kaavasta yksinkertaisesti siitä syystä, että halusin kaakkurin ohella toisen kesän tärkeistä kuvauslajeistani saavan arvoisensa huomion. Lue lisää…

Jään kuorruttama pajukko.

Viime päivinä on vesistöjen rannoilla eri puolella Suomea päästy ihailemaan kauniisti jäätyneitä kasveja. Itse törmäsin tähän erikoiseen ilmiöön Suonenjoen Iisveden venesataman aallonmurtajalla, jonka kaikki järven selän puoleiset kasvit olivat saaneet kirkkaan – jotkut jopa paksunkin – jääkuorrutuksen. Lue lisää…

Vaivero, Chamaedaphne calyculata

Parin viikon urakka on lopulta ohitse, ja lähes 5000 aiemmin nimeämätöntä kuvaani – niin kasveista, sienistä, hyönteisistä kuin linnuistakin – sai lopulta nimen. Vaikka yllä olevasta vaiveron kuvasta voisi muuta päätellä, kasveja nimettömien kuvien joukossa oli vain muutamia. Näistä vaivero oli loppujen lopuksi helpoin tapaus.

Sen sijaan alla olevan kasvin toteaminen tavallisen karhunputken punaiseksi värimuodoksi vaati kääntymistä ystäpiiriini kuuluvan kasvibiologin puoleen.

Punainen karhunputki

Myös alla olevan kasvin nimeäminen nahkajäkäläksi ei olisi todennäköisesti onnistunut ilman hänen apuaan. Valitettavasti vain pelkän kuvan avulla ei ollut mahdollista antaa tälle erikoisen näköiselle mutta kauniille kasville tarkempaa lajinimeä.

Nahkajäkälä, laji ei tiedossa.

Myös perhoset tuottivat päänvaivaa, mutta onnistuin lopulta nimeämään suurimman osan lajilleen. Tälläkin kertaa jouduin kuitenkin hankalimmissa tapauksissa kääntymään itseäni paljon viisaampien puoleen hyönteisfoorumilla. Sieltä sain esim. määrityksen itselleni täysin tuntemattomalle perhoselle, metsäkirjokääriäiselle.

Piennarkirjokääriäinen, Celypha rurestrana

Nimeämättömien kuvien joukossa oli myös joitakin sienikuvia. Helpoin niistä oli oranssiorakas, jonka nimeämisestä selvisin Suomen sienioppaan ystävällisellä avustuksella.

Oranssiorakas

Eräät lajit sen sijaan vaativat suonenjokelaisen tunnetun sieniexpertti Kirsti Eskelisen puoleen kääntymisen. Tämän yhteistyön tuloksena alla olevan kuvan sieni varmistui harvinaiseksi tummaorakkaaksi.

Tummaorakas

Sen sijaan toinen kuvaamani erikoisen näköinen orakas jäi toistaiseksi ilman nimeä, koska en ollut ottanut kuvaa sen alapinnasta. Tarkoitukseni nyt onkin käydä kuvaamassa se uudelleen ensi syksynä. Valitettavasti varmuutta sienen uudelleen löytymisestä samalta paikalta  jolla kuvasin sen vuonna 2013, ei kuitenkaan ole.

Tuntematon orakas , Haavikkolehto, Suonenjoki

Useimmat nimeämättömät kuvat olivat kuitenkin lintuja. Monet niistä olin yksinkertaisesti vain unohtanut nimetä, mutta joidenkin nimeämisestä en sijaan olisi selvinnyt ilman lintuharrastajaystäväni asiantuntevaa apua. Etenkin eri-ikäisten lirojen ja metsäviklojen toisistaan erottaminen on minulle ollut aina hankalaa. Samoin pajulintujen ja tiltalttien erottaminen toisistaan tietyissä tilanteissa pelkkien kuvien avulla – kuvathan eivät ääntele – on perinteisesti tuottanut minulle ongelmia.

Tiltaltti

Tiettyjen kahlaajien määrittämisen vaikeudesta kertoo osaltaan alla oleva kuva peilikuvalleen pullistelevasta linnusta, jonka molemmat nimesimme rantasipiksi tietyin varauksin. Aivan täyttä varmuutta lajista ei siis tällä hetkellä ole.

Rantasipi voimistelee

harjalintu, hoopoe, huppe fasciée, upupa epops, härfågel

Vuosi 2006 jää lintukuvaushistoriaani vuotena, jolloin sain kohdata maassamme meillä vain melko harvinaisena vierailijana (pesinyt kerran v. 1940) nähdyn harjalinnun sekä keväällä että syksyllä.

Keväinen kohtaamisemme on jäänyt erityisesti mieleen sen takia, että sain tuolloin samaan kuvaan myös noina vuosina ylivoimaisesti tärkeimmän kuvauslajini pikkutyllin.

Jotain siitä, kuinka tarkasti seurasin tuon hauskan pienen kuivanmaankahlaajan elämää, kertonee luku 3000. Tämä on nimittäin kuva-arkistossani olevien pikkutyllikuvien kokonaismäärä. Niinpä voinkin hiukan liioitellen sanoa kuvanneeni kaikki pikkutyllien elämänvaiheet niiden keväällä Suonenjoelle saapumisen ja loppukesällä täältä poistumisen välillä.

Nyt en ole pikkutyllejä kuvannut enää pariin vuoteen, koska niiden tärkein kuvauspaikkani Suonenjoen jätevedenpuhdistamo on linnustoltaan, pikkutyllit mukaan lukien, täysin hiljentynyt.

Ylläoleva kuva on kuitenkin otettu Suonenjoen Iisveden venesatamassa, jossa pikkutyllejä ei oltu juuri aiemmin eikä senkään jälkeen nähty.