14.7.2016 Suonenjoen jätevedenpuhdistamolla on syöpynyt muistiini lähtemättömästi: Olin tuona iltana useamman tunnin taistelun jälkeen onnistunut vähän ennen yhdeksää kuvaamaan viimeisenkin alueen satojen lokkien joukossa olevista neljästä rengastetusta naurulokista.  Niinpä vaihdoin kuvauspaikkaani muutaman kymmenen metriä, ja ryhdyin kuvaamaan laskevan auringon viime valoissa kylpeviä nuoria naurulokkeja.

Vaikka edessäni avautuva näky oli värikkyydessään lähes satumaisen kaunis, tunnelma ei silti ollut täydellinen, sillä selkäni takaa kaikui korviini koko ajan monisatapäisen lokkiparven äänekkäät huudot.

Tilanne oli kuitenkin tuttu jo kahden viikon ajalta, joten en huomannut lokkiparvesta kantautuvissa äänissä mitään erikoista. En ennen kuin oli jo liian myöhäistä. Lue lisää…

Rauhoitettu Karhuluola, joka on Suonenjoen Haavikkolehdon lohkarealueen suurin luola.

Suonenjoen ja Rautalammin välimaastossa, 9-tien varressa, sijaitseva Keurunmäen Haavikkolehto on ihmeellinen paikka: valtavan suuria sammalpäällysteisiä kiviä toistensa päällä kuin jättiläisten sinne sinkoamina. Jotkut kivet jopa näyttävät muinaisten jättiläisten kivettyneiltä päiltä, jotka on jätetty sinne vartioimaan kivisen alueen rauhaa. Lue lisää…

Suuri lippaluola, Suonenjoki

Minun on näköjään mahdoton vastustaa joitakin kiusauksia. Ainakin jos niihin liittyy vanha ystäväni Hylätty Nalle, jonka kanssa olemme kierrelleet kuvausreissuilla sisäsavolaisissa hylätyissä autiotaloissa.

Nyt päähäni nimittäin pälkähti ryhtyä uudestaan kuvaamaan jo jokunen vuosi sitten kuvaamiani Suonenjoen lohkarealueen luolia. Syy kuvaamisen tarpeelle syntyi siitä, että halusin kuviin jotakin, joista kuvien katsoja voisi oikeasti nähdä, kuinka vaikuttavia ja suuria monet luolista todellisuudessa ovat.

Tässä tarkoituksessahan kuvasin jo jokunen aika sitten sekä erään erään aivan vasta löytämäni luolan että valtavan erikoisen siirtolohkareen, joiden molempien kuviin tungin vastenmielisesti 190-senttisen itseni tuomaan niihin tarvittavan vertailukohdan.

Myöhemmin muistin sitten rakkaan ystäväni Hylätyn Nallen, joka oli jälleen hylättynä – tällä kertaa minun toimestani – odottanut hiljaisena ja kohtaloonsa tyytyneenä uusia yhteisiä seikkailuja työhuoneeni nurkassa. Siispä tuumasta toimeen ja Hylätty Nalle luolaan! Lue lisää…

Rakkauteni mäntymetsikössä puhaltavan tuulen rauhoittavan ääneen on perua jo kaukaisesta lapsuudestani. Muistan kuin eilisen päivän, kuinka jo pienenä poikana ihmettelin ensimmäisten keväisten tuulten rauhoittavaa huminaa Kuhmon suurilla mäntykankailla.

Nyt laajat koskemattomat kangasmetsät ovat niin Kuhmosta kuin muualtakin lähes tyystin kadonneet. Niiden myötä myös mäntykankaiden ikihonkien humina. Nythän on usein työn takana  – etenkin eteläisemmässä Suomessa –  löytää sellaisia paikkoja, joissa suurten mäntyjen latvoissa syntyvään tuulen lauluun ei sekoittuisi koivujen tai haapojen lehtien havinan tuottamaa kahisevaa ääntä, joka hävittää puhtaiden mäntymetsien huminalle ominaisen pehmeyden. Lue lisää…

Noin viikko sitten sain harvinaisen tilaisuuden seurata yli tunnin ajan lähes 400 kurjen ruokailua suurella peltoaukealla Rautalammin Rastunsuolla. Valitettavasti lauma oli liian kaukana valokuvattavaksi, mutta se ei jäänyt kismittämään lopulta lainkaan, sillä juuri ennen auringon painumista metsänrajan alapuolelle sain kokea todella ikimuistettavan luontoelämyksen:

Siihen asti melko hiljaisena ruokaa etsivä joukko alkoi yhtäkkiä äännellä yhteen ääneen.  Satojen samaan aikaan kovaäänisesti huutavien kurkien äänten luomaa sadunomaista tunnelmaa vielä tehosti lintujen sointuvien huutojen synnyttämä kaiku. Sitä olisi kyllä jaksanut kuunnella kauemminkin.

Valitettavasti vain suurin osa kurjista nousi kuitenkin hetken päästä suurille siivilleen ja suuntasi ilmeisesti kohti yöpymisalueitaan. Aivan autioksi ei paikka kuitenkaan jäänyt, vaan reilut 50 lintua jäi jatkamaan vielä kesken jäänyttä ruokailuaan.

Videolla vain ensimmäisten viiden sekunnin aikana nähtävä kurjet ovat kuvattu tuona iltana. Muu kuvamateriaali on kuvattu Rastunsuolla vuosi sitten.

Katso Rastunsuon konsertoivien kurkien sijainti kartalla.

Valkoinen kohina ( white noise, bruit blanc) on  mielenkiintoinen ja paljon tutkittu ilmiö, jolla on monia positiivisia vaikutuksia ihmiseen (Valkoisesta kohinasta sen vaikutuksista olen kertonut lyhyesti jo muutama vuosi sitten).

Nyt kuultavissa olevat äänet äänitin heinäkuussa ollessani lomalla Kuusamossa. Koska olin lomalla, en kuvannut lomaviikon aikana oikeastaan lainkaan, mutta en voinut vastustaa kiusausta äänittää näiden Karhunkierroksen vaellusreittiin kuuluvien Kitkajoen koskien – Jyrävä ja Myllykoski – erityisen rauhoittavien äänten taltioimista.

Myöhemmin olen itse testannut useamman kerran, miten hyvin näiden äänitteiden kuuntelu nukkumaan mennessä helpottaa itse nukahtamista. Ilokseni olen havainnut, että ne todella toimivat. On syytä kuitenkin huomioida, että niin näiden kuin muidenkin valkoista kohinaa sisältävien äänitteiden teho tulee yleensä parhaiten esille joko hyvälaatuisilla korva- tai nappikuulokkeilla  kuunneltaessa.

Kesällä kokeilin valkoisen kohinan kuuntelua nukahtamisen helpottamiseksi myös vierailullani Helsingissä. Tulloin oli majoittunut erääseen Kalliossa sijaitsevaan hotelliin, jonka ohitse kulkevan liikenteen – etenkin raitiotievaunujen –  aiheuttama melu kulkeutui hotellihuoneen sisälle todella häiritsevänä. Nappikuulokkeet korvissa ja Rautalammin Ahvenkosken valkoinen kohina soimassa ongelma kuitenkin katosi kokonaan ja nukahdin hetkessä. Lue lisää…

Vierasmaalainen lautanen puolukkamättäällä

Viime vuosina on paljon puhuttu luontoomme ilmestyneistä ulkomaisista – niin kasvi- kuin eläinkuntaan kuuluvista – lajeista, joista joidenkin epäillään jopa uhkaavan alkuperäisten lajiemme tulevaisuutta. Tämä leikkimielinen testi ei kuitenkaan liity lainkaan eläimiin eikä kasveihin vaan lautasiin.

Kuvan esittämää lautasta ei varmaankaan olisi ollut mahdollista bongata luonnostamme vielä muutama vuosi sitten. Maailma kuitenkin muuttuu, ja  todennäköisyys tavata vastaavanalaisia esineitä luonnostamme on  näyttää kasvavan vuosi sitten.

Kuvan sinisen lautasen luontoon jättäjiä ei kuitenkaan ole syytä tuomita kansallisuutensa perusteella, sillä nykysuomalaiset kyllä osaavat roskata ennen niin pyhänä pidettyä luontoamme aivan riittävästi. Erityisesti alumiiniset juomatölkit ovat kokemukseni perusteella yhä paheneva ongelma.

Jostain kumman syystä jotkut meistä jaksavat kantaa repuissaan täysiä juomatölkkejä, mutta tyhjänä ne käyvät heille liian raskaiksi ja päätyvät siksi roskaamaan luontoamme. Kuluneen kesänäkin olen joutunut tuomaan luonnosta todella useita kanssaihmisteni sinne nakkaamia tölkkejä.

Suonenjoen kummakivi, siirtolohkare, Haavikkolehto

Suonenjoen rauhoitettu Haavikkolehto tuhansine suurine siirtolohkareineen on kiehtonut minua vuosia niin luontokuvaajana kuin synnynnäisenä luonnonihmettelijänä. Niinpä kävin pari päivää sitten kuvaamassa kesällä löytämääni uutta rakoluolaa sekä vanhaa tuttavaani erikoista suurta siirtolohkaretta. Tämä valtava lohkare näyttää kuin uhmaavan painovoimaa seisoessaan kallion päällä siten, että sen kosketuspinta kuperaan kallioon on melkoisen pieni.

Tietyistä kulmista katsottuna lohkareen kalliota koskettava jalka näyttää jopa niin pieneltä, että on vaikea uskoa kiven pysyneen paikallaan kaikki jääkautta seuranneet vuosituhannet.

Jonkinaisen kuvan siirtolohkareen koosta saa kuvissa toikkaroivan allekirjoittaneen 191 cm pitkän varren avulla. Lue lisää…

Harmaahaikarat Tyyrinvirralla

Sen jälkeen kun Suonenjoen jätevedenpuhdistamo tyhjeni yhtenä iltana täydellisesti linnuista, olen kiertänyt vanhoja kuvauspaikkojani toivoen löytäväni niistä jotain mielenkiintoista kuvattavaa. Huonoin tuloksin.

Nyt sunnuntaina ”löysin” Rautalammin Tyyrinvirralta kaksi harmaahaikaraa, ja optimistinen luonne kun olen, ajattelin heti lintujen olevan enne tulevasta hyvästä harmaahaikarasyksystä. Samanlaisesta kuin viime vuoden alkusyksy, jolloin Tyyrinvirralla oli parhaimmillaan yli kaksikymmentä harmaahaikaraa samanaikaisesti.

Se, toteutuuko toiveeni, jää nähtäväksi. Siihen asti minun on tyytyminen muistelemaan viime syksyä, ja niitä hienoja tunnelmia, joita silloin sai yhdessä harmaahaikaroiden kanssa kokea. Lue lisää…

Kesäkuussa kuvasin ehdin jo kerran kuvaamaan emonsa sylissä nukkuvia pieniä kalatiiranpoikasia. Tuolloin kuvittelin aiheen osaltani tulleen loppuun käsitellyksi, sillä en voinut aavistaa, kuinka läheltä voisin kuvata samaa tilannetta vain muutama viikko myöhemmin.

Video on kuvattu sateisena iltana heinaäkuun alussa tilanteessa, jossa toinen poikasista  – emonsa kaulaa vasten torkkuva poikanen – on juuri saanut suurella työllä nielaistua emon itselleen tuoman kalan. Uurastauksesta voipuneena se sitten ei jaksa tehdä muuta kuin taistella unta vastaan nojaten emoonsa, joka varuillaan tarkkailee koko ajan ympäristöä sekä samalla suojaa sateelta toista pienempää, myös nukkuvaa, poikastaan.

Musiikki: Tchaikovsky, Joutsenlampi, Opus 20, no 2. Soittajana Matias Vuorinen.

Tästä linkistä näet kesäkuussa julkaisemani videon emonsa sylissä nukkuvasta kalatiiranpoikasesta.