Kevään tuloon ei ole enää pitkä aika, ja nyt saankin alkaa pelonsekaisella  jännityksellä odottaa, toistuuko käpytikan viime keväänä useamman viikon kestänyt aamuöinen häiriköinti.

Videolla kuulet ensin tikan hakkaavan kokonaan suljetun ikkunan takana, sitten sisimmäinen lasi avattuna ja lopuksi ikkuna avattuna. Kaikki äänet luonnollisia kuvaustilanteessa taltioituja.

Tämä puolisoa kaipaava komea koiraskäpytikka oli näet ilmeisesti hoksannut, että sen aiemmat hyviksi havaitsemansa soidinsoittimet –  kadun toisella puolen seisovan sähkötolpan peltikate ja naapuruston katuvalojen kuvut – eivät olleet tarpeeksi tehokkaita kilpailussa naaraiden huomion herättämiseksi.

Ongelmaan se löysi mielestään oikein oivan ja ennen kaikkea äänekkään ratkaisun: minun sadevesirännini! Siitä alkoi lähes joka-aamuöinen ja -aamuinen äänekäs rummutus makuuhuoneeni ikkunan takana. Se loppui vasta kun nostin rullaverhon ylös. Tällöin se yleensä kuitenkin vain siirtyi hakkaamaan jonkin toisen huoneen ikkunan takana olevaa kourua, useimmin ensin makuuhuoneemme seinän toisella puolen olevan vessan ikkunan taakse. Ja tuon kovanokkaisen ja -päisen rumpukonsertit saattoivat kestää minuuttitolkulla. Yritä siinä sitten nukkua!

Kun olin hätistänyt sen riittävän useina aamuina, se suureksi helpotuksekseni lopulta ymmärsi, ettei ollut tervetullut aamuvieras ja löysi itselleen korvaavan rummuttimen: yhden puutarhani linnunpöntöistä, jonka sisäänmenoaukon olin vähän  aiemmin varustanut peltilevyllä suojatakseni siellä mahdollisesti pesiviä lintuja  juuri tikkojen ryöstöretkiltä.  Siihen, miten tikka pönttöä sitten rummutti ja millaisia ihmetyksen sekaisia ajatuksia sen aivojen iskukestävyydestä mielessäni tuolloin heräsi, palaan todennäköisesti myöhemmin.  Videon kera tietenkin.

P.s. Viime viikolla keväisten säiden ilmeisesti innostama häirikkötikkani – joka on tunnistettavissa sen jalassa olevasta metallirenkaasta – kävi jo kahtena aamuna rummuttamassa ränniä. Molemmilla kerroilla konsertit olivat kuitenkin hyvin lyhyitä ja aiempaa huomattavasti vaisumpia.  Syynä voi olla viime syksynä asennetut uudet alumiiniset sadevesikourut.  Voi nimittäin olla, etteivät ne tikan mielestä soi yhtä voimakkaasti kuin aiemmat peltirännit, ja tikka päätti etsiä itselleen paremman naaraiden kiinnostuksen herättävän houkuttelevan soittimen.

Viime touko- ja kesäkuussa sain todistaa erään harakan todella poikkeuksellista käytöstä. Se hautoi kiviä, joita se syystä tai toisesta piti omina muninaan.  Kaiken lisäksi tämä suonenjokelaisen omakotitalon pihaharakka yritti kivien hautomista kahteen eri otteeseen. Erikoinen oli myös harakan pesä, sillä se ei ollut puuhun tai pensaaseen taidokkaasti risuista rakennettu katettu pesä, vaan pihanurmikolla ollut matala painauma, jonka pohjalla oli kiviä.

Ensimmäisen toukokuun puolivälissä aloittamansa hautomisurakan harakka joutui kuitenkin keskeyttämään sään ensin viilennettyä ja muututtua hyvin sateiseksi. Tällöin sen aivan piharakennuksen seinustan lähellä olevan pesän peitti vesi, ja harakan oli pakko hylätä pesänsä.  Tämä olikin järkevää, sillä myöhemmin maahan satoi kaiken lisäksi muutaman sentin lumikerros. Videolla tästä todisteena kalalokki, joka jatkoi hautomistaan lumen keskellä vain parin kilometrin päässä videon harakan pesästä.

Ensimmäisen haudonnan keskeytymisestä ei  sisukas harakka kuitenkaan lannistunut, vaan aloitti täysin yllättäen uuden hautomisyrityksen kesäkuussa pari viikkoa myöhemmin.  Samalla paikalla, samoilla kivillä kuin aiemmallakin kerralla. Vaikka tällä kertaa kylmyys ja sade eivät enää haitanneet sen yritystä, ongelmaton se ei silti nytkään ollut. Päinvastoin. Nyt harakka joutui hautomaan ilman minkäänlaista suojaa polttavalta auringonpaahteelta.

Kaiken lisäksi ilman kumppaninsa tärkeää apua.  Harakoillahan vain naaras hautoo, kun taas koiras huolehtii sen ruokahuollosta haudonnan aikana.  Koiraan olikin nähty käyvän hautojan luona ensimmäisen haudonnan aikana toukokuussa, mutta nyt paljastui aika nopeasti, että ”emo” ilmeisesti joutui hautomaan kiviään ilman ruokaa tai edes mahdollisuutta käydä nopeasti nauttimassa juotavaa.

Niin mielenkiintoista kuin olisi ollut seurata tätä erikoista tapahtumaan pidempäänkin, tässä tilanteessa oli vain yksi oikea ratkaisu ”hullun hautojan” terveyden takaamiseksi: pesinnän keskeyttäminen.

Sitä ennen kuitenkin toteutettiin lyhyt ”käyttäytymistieteellinen” koe: Pesään laitettiin tavallinen kananmuna, jotta nähtäisiin, miten harakka reagoisi tähän uuteen munaansa. Söisikö se munan, vai hyväksyisikö se tämän omakseen ja hautoisi sitä kuten muitakin ”muniaan”.  Tulos: harakka hyväksyi kyselemättä munan omakseen, vaikka täysin valkoisena se oli aivan erinäköinen ja jopa suurempi kuin pesänsä muut ”munat”.

Lähes heti tämän selvittyä ja saatuani dokumentoitua videolle kananmunan haudonnan, koe sitten lopetettiin ja pesän päälle asetettiin peltinen sanko. Nähtäväksi jää, mitä ensi kesänä tapahtuu.

Kesäkuun puolivälissä viime kesänä sain seurata nuoren harakan hyvin epätavallista käytöstä pihassani. Tämä nuorukainen paljastui nimittäin punaviinin ystäväksi, sillä se kävi nauttimassa perhosbaarini punaviinistä, banaanista ja hunajasta tehtyä cocktailia. Kutsumaton baarivieraani paljastui kuitenkin vasta kun se kerran sattui käymään baarissani keskellä päivää. Siihen saakka se oli ilmeisesti käynyt parin viikon ajan salaa maistelemassa perhoscocktailiani aamun varhaistuntien aikana.  Tämän se oli siis onnistunut tekemään ilman, että minulla oli mitään aavistusta, kuka oli tyhjentänyt lasisen cocktailpurkin ja jopa nakellut sitä ympäri pihaa. Jossain vaiheessa jopa pidin syyllisenä usein pihassani vierailevaa kissaa.

Nähtyäni nuoren harakan itse teossa, päätin tietenkin yrittää dokumentoida sen erikoisen käytöksen. Suureksi harmikseni en kuitenkaan onnistunut kuvaamaan baarivierastani kuin yhden kerran. Sen tarkkasilmäinen emo näet huomasi nopeasti kiinnostukseni poikasensa puuhiin ja varoitti sitä joka kerran nähdessään pienintäkin epäilyttävää liikettä kuvausta varten pystyttämässäni piilokojussa.  Tätä en silti suuremmin murehtinut, sillä nuoren harakan terveys oli tärkeämpi kuin omat kuvaustarpeeni.  Niinpä suljin perhosbaarini melko pian tämän jälkeen avatakseni sen uudestaan vasta loppukesällä.

Loppukesän baarini oli kuitenkin suunniteltu täysin ”harakkavapaaksi”, joten nuori harakka ei pystynyt enää jatkamaan itselleen epäterveellistä harrastustaan. Halua siihen siltä ei kuitenkaan ilmeisesti olisi puuttunut, sillä löysin syrjään nostamani tyhjän baaripurkkini pari kertaan aivan eri paikasta kuin, mihin olin sen jättänyt.

Tämän vuoden 2020 tapahtumat Suonenjoen Onkilammella ovat hyvin murheellinen esimerkki siitä, mitä voi tapahtua, jos emme huolehdi ympäristöstämme. Viime vuonnahan tämä entinen haulikkoampumarata-alue tuli surullisen kuuluisaksi lyijyhaulien aiheuttamista joutsenkuolemista. Siihen mennessä varmistettuja vakavasta lyijymyrkytyksestä kärsiviä joutsenia oli kuitenkin tavattu korkeintaan yksi per vuosi.

Tänä vuonna tilanne sitten suorastaan räjähti käsiin, sillä peräti neljä laulujoutsenta sai hengenvaarallisen lyijymyrkytyksen syötyään kirkasvetisen harjulammen hiekkapohjalla olevia hauleja. Erityisen paha tilanne oli lokakuussa, jolloin neljästä lammella yllättäen ilmestyneestä linnusta jouduttiin lopettamaan kolme. Näistä syksyn kolmesta linnustahan (Lammella nukkuja sekä Elämäni surullisin päivä luonnossa) kirjoitin jo aiemmin, joten nyt keskityn kertomaan vuoden ensimmäisestä myrkytystapauksesta.

Videon tapahtumien taustatietoja:
Tänä keväänä tapahtumat saivat alkunsa jo maaliskuun loppupuolella, kun vielä lähes kokonaan jäätyneelle lammelle saapui joutsenpari. Ne eivät kuitenkaan olleet siellä kuin päiväsaikaan, eivätkä edes joka päivä. Ne eivät tuolloin myöskään juuri ruokailleet lammella. Tilanne muuttui lammen sulettua aivan huhtikuun lopussa, jolloin joutsenpari viihtyi lammella ympäri vuorokauden. Tällöin myös koiraalla alkoi näkyä ensimmäisiä lyijymyrkytyksen oireita. Aluksi lieviä mutta lopulta hyvin vakavia. Lue lisää…

Edellisessä artikkelissanihan kerroin runon keinoin petollisen idyllisellä Suonenjoen Onkilammella nukkuneesta laulujoutsenesta.  Tällä kertaa kerron puolestaan kahden lyhyen videon avustuksella vain kaksi päivää aiemmin Onkilammella sattuneista tapahtumista, jotka olivat surullinen päätepiste kahden muun laulujoutsenen, emon ja sen poikasen, elämälle.

Kaikki sai kuitenkin alkunsa jo muutama päivä aiemmin, jolloin sain huolestuneen ulkoilijan ilmoituksen useammasta Onkilammelle ilmestyneestä laulujoutsenesta. Suurimman osan kesää ja koko syksynhän lampi oli ollut joutsenista tyhjä. Onneksi.

Onkilammen kolme lyijymyrkytyksestä kärsivää laulujoutsenta.

Ehdittyäni paikalle  seuraavana päivänä joutsenia paljastui olevan neljä, kolme aikuista ja yksi nuori harmaa lintu. Aluksi en huomannut yhdessäkään linnuista selvästi lyijymyrkytykseen viittaavaa käytöstä. Niinpä konsultoimani eläinlääkäri neuvoi minua oireiden epämääräisyyden takia odottamaan muutaman päivän ennen mahdollisia radikaaleja toimenpiteitä. Seuraavina päivinä tilanne muuttuikin, jopa yllättävän nopeasti, ja kolmella linnuista ilmeni yhä lisääntyvä määrä erilaisia lyijymyrkytyksestä kertovia oireita, osin hyvin näkyviä ja voimakkaita.  Useimmat niistä hyvinkin tuttuja Onkilammen aiemmin tapauksien perusteella. Niinpä tein päätöksen yrittää ottaa niistä mahdollisimman monta kiinni elävinä heti tilaisuuden siihen auetessa. Lue lisää…

Laulujoutsen nukkuu levollisen näköisenä.

LAMMELLA  NUKKUJA

Vehreän metsän suojassa, missä tuuli hiljaa huokaa

Tanssien leikkisästi kaislikossa;

Missä aurinko korealla taivaan sinessä loistaa:

Pieni lampi valon säteitä välkkyy.

Valkea joutsen, suu raollaan, silmäluomet suljettuina,

Kaula leväten vasten pehmeää selkää,

Nukkuu;

Vatsallaan varvustossa alla pilvettömän taivaan,

Levollisena, vehmaalla vuoteellaan, mi valossa kylpee.

Jalat suopursujen keskellä, se nukkuu.

Hymyillen

kuten hymyilisi sairas lapsi, se torkkuu:

Luonto, tuudita sitä lämmöllä: sillä on kylmä.

Tuoksut eivät herätä sen sieraimia;

Se nukkuu auringossa, siipi vasten rauhallista rintaa.

Kaksi punaista reikää oikeassa kyljessään.

Lammella nukkuja on hyvin vapaa käännöstulkinta  Arthur Rimbaud’n runosta ”Le Dormeur du val” ’Laakson nukkuja’, ja se on sovitettu vastaamaan muutama viikko sitten Suonenjoen Onkilammella ottamaani tilannevalokuvaa.

Aivan kuten Rimbaud’kaan ei juuri selitellyt omaa runoaan, en itsekään vielä tässä vaiheessa kerro kuin hyvin lyhyesti kuvan ja siihen liittyvän runon taustoista: Laulujoutsen on aikuinen, vakavasta lyijymyrkytyksestä kärsinyt yksilö, jonka paikallinen poliisi pyynnöstäni lopetti ampumalla sen vielä terveen puolison pelastamiseksi samalta kohtalolta. Tämä onnistuikin, sillä sen puoliso jätti lammen välittömästi. Lue lisää…

Lokakuun 30. päivänä Tervon Haapamäen kylän suurella peltoaukealla poltettiin jo kolmannen kerran alkavan kekrin ajan kunniaksi suuri viisi metriä korkea olkipukki. Aiemmin en ollut nähnyt yhtään kekripukin polttoa, mutta tällä kertaa en voinut voittaa kiusausta, sillä polttaminen tapahtui ”lähes nurkan takana” eli vain noin 40 kilometrin päässä Suonenjoelta.  Lisäksi tiesin, etten tänäkään vuonna pääsisi todistamaan kotikaupunkini Kajaanin vastaavaa tilaisuutta päivää myöhemmin.

Suuren olkipukin palaminen kesti todellisuudessa lähes puoli tuntia, mutta oheisella nopeutetulla hyperlapse-videolla näet koko tapahtuman alusta sen dramaattiseen loppuun vain puolessatoista minuutissa.  Myös videon taustaäänet on taltioitu tapahtuman aikana.

Yleisöä kohtuullisen syrjäiselle paikalle oli kertynyt yllättävän paljon – useita satoja – mikä toi tähän keskellä lokakuista pimeyttä järjestettyyn tapahtumaan todellista kansanjuhlan tuntua. Mikä sen parempaa, sillä onhan kekri osan lähes unohdettua suomalaista kansanhistoriaa.  Lämmin kiitos onnistuneen tapahtuman järjestäjille!

Suonenjoen “hullu” metso 2020.

Sain 24.5. paikalliselta poliisilta pyynnön siirtää Suonenjoella jo useamman viikon eräällä kesämökkityömaalla häiriköineen ja jopa pariin otteeseen hyvin aggressiivisesti käyttäytyneen ukkometson jonnekin,  jossa siitä ei olisi vaaraa ihmisille ja jossa se voisi rauhallisemmissa merkeissä jatkaa omaa luontaista metson elämäänsä.  Lupasin soittajalle käydä paikan päällä tutkimassa tilannetta ja päättäväni linnun mahdollisesta siirrosta sen jälkeen.

Niinpä sitten suunnistin illan korvassa paikan päälle, eikä aikaakaan kun metso tuli tervehtimään minua.  Minun onnekseni se oli tulohetkelläni ilmeisesti ollut lepäämässä mökin pihatien viereisessä pienessä kuusikossa, joka oli eristetty pihasta matalalla verkkoaidalla. Niinpä se tyytyikin aluksi esittelemään itseään aidan takana ja lennähti tielle vasta, kun olin jo lyhyen vierailuni päätteeksi poistumassa paikalta.

Lue lisää…

Varista on pidetty yhtenä älykkäimmistä eläimistä. Onpa joissakin melko viimeaikaisissa tutkimuksissa löydetty todisteita siitä, että varis voisi olla jopa yhtä älykäs kuin 7-vuotias lapsi. Monille muille älykkäinä pidettyinä eläimille varis kuitenkin häviää klassisessa peilitestissä, jota yleisesti käytetään tutkittaessa, mitkä eläimet ovat tietoisia itsestään.  Eläimen kykyä tunnistaa itsensä peilistä pidetään nimittäin yhtenä älykkyyden mittarina. Ja tässä älykkyystestissä varikset – päinvastoin kuin harakat – eivät ole koskaan kunnostautuneet.

Eivät myöskään minun pihavarikseni, joita seurasin lähes päivittäin eräässä vaiheessa viime huhtikuussa. Tämä ei kuitenkaan alun perin tarkoitus, mutta kun olin kerran nähnyt yhden variksen käyttäytyvän aggressiivisesti omaa peilikuvaansa kohtaan, jäin variskuumeen valtaan ja päätin yrittää saada taltioitua videolle niiden erikoista käyttäytymistä peilin edessä.

Helppoa varisten kuvaaminen ei ollut, sillä varikset  – kuten muutkin varislinnut –  reagoivat hyvin nopeasti kaikkeen havaitsemaansa epämääräiseen liikkeeseen lähellään. Etenkin kameran objektiivin linssistä tuleva pienikin heijastus saa ne useimmiten nousemaan heti siivilleen ja pakenemaan. Lopulta kärsivällisyyteni kuitenkin palkittiin, ja sain kuin sainkin vangittua videolle tilanteita, joista käy mielestäni selvästi esille se, ettei varis todellakaan ymmärrä peilissä näkemänsä linnun olevan se itse. Erinomaisena esimerkkinä oheinen video, jolla varis puree useamman kerran omaa jalkaansa, nokkii peilikuvaansa ja ärhentelee muutenkin peilissä näkemälleen lajikumppanille.

Huom! Tällä kertaa videolla kuultavat äänet eivät ole aitoja kuvaustilanteessa äänitettyjä, sillä video on kuvattu sisätiloissa ikkunalasien lävitse.

P.s. Tarkoitukseni on myöhemmin julkaista muuta kevään aikana kuvaamaani materiaalia, josta käy ilmi, miten jotkin muut lajit reagoivat peilien läsnäoloon.

Lähteitä:

BBC: Crows could be the smartest animal other than primates

Corvid Research Blog: “Mirror, mirror on the wall

The Journal.ie: Crows are just as clever as some seven year olds

The Science Times: Are Crows the Smartest Birds on Earth

Yale University, Human Relations Area Files: The Intelligent Crow: Exploring Human-Animal Relationships Cross-Culturally

satakieli, thrush nightingale, rossignol progné, luscinia luscinia, Sprosser

Satakieli (Luscinia luscinia) on pieni (n. 16 cm) lintu, vain vähän monille tututumpaa punarintaa kookkaampi. Pitkiä hoikkia jalkojaan lukuun ottamatta satakieli on ulkonäöltään hyvin vaatimaton ilman mitään silmään pistäviä tunnusmerkkejä: selkä harmahtavanruskea, vatsa harmaanvalkea ja rinnassa epäselviä harmaita kuvioita.

Satakieli tunnistuskuva

Lue lisää…