Tänä syksynä minulla on ollut suuri ilo peräti kaksi kertaa seurata metsäkauriiden toisilleen antamia hellyydenosoituksia. Ensimmäisellä kerralla, jolloin kaikki tapahtui kauniin lumisateen keskellä, kohtaus kesti vain pari minuuttia.

Neljä päivää myöhemmin sain sitten todistaa kahden toisen metsäkauriin hempeää hetkeä. Tällä kertaa niiden rakkaudenosoitukset kestivät lähes keskeytymättä kymmenisen minuuttia. Eivätkä ne tuon herkän heteken aikana juuri näyttäneet suuresti välittävän viidestä muusta aivan niiden lähellä olleesta kauriista.

Voin vain kuvitella, miltä noista kahdesta metsäkauriista tuossa tilanteessa tuntui. Joka tapauksessa minua niiden käytöksen seuraaminen ei ainakaan jättänyt kylmäksi. Itse asiassa minun täytyy rehellisesti myöntää, että olen harvoin, jos koskaan, lähtenyt kuvauspaikalta yhtä iloisin mielin.

Toivottavasti Sinäkin saat jakaa edes osan tuolloin kokemistani tunteista tämän jouluvideoni välityksellä.

Hyvää ja Onnellista Joulua!

Sinitiainen pyllistää. 🙂

Aina ei voi onnistua. En minäkään, niin oudolta kuin se voi tuntuakin.

Nyt nähtävät kuvat lentoon lähtevästä sinitiaisesta ovat tulosta lokakuun alun kokeilusta, johon innostuin odottaessani pihani tähtivieraan, pähkinänakkelin, ilmestymistä kuvattavaksi.

Alkuperäinen ajatukseni oli aavistaa linnun lähtö ja reagoida sitten sen lähtöön mahdollisimman nopeasti. No, siitähän ei tullut mitään. Ei yhdestäkään kuvasta, sillä olin auttamattoman hidas. Parhaimmassakin tapauksessa linnusta näkyi kuvassa lähinnä vain pyrstö. Useimmissa kuvissa ei linnusta näkynyt yhtikäs mitään.

Tästä viisastuneena vaihdoin taktiikkaa. Olin näet huomannut, että useimmat vain parin metrin päässä olevat linnut reagoivat kameran ”sarjatuleen” nousemalla välittömästi siivilleen.

Niinpä aloitin kuvauksen heti linnun tullessa oikealle hollille, minkä seurauksena se useimmissa tapauksissa lähti heti uudelleen lentoon. Temppu toimikin himpun edellistä huomattavasti paremmin, ja onnistuin nyt saamaan koko linnun muutamiin kuviin. Valitettavasti vain linnut yleensä lähtivät karkuun minun kannaltani täysin väärään suuntaan, mistä johtuen kuvissa linnuista näkyivät kohtuullisen terävinä lähinnä niiden selkä tai pyrstösulat. Lue lisää…

Kovin eivät ole viime aikoina kuvauskiireet vaivanneet, mistä kiitos suurimmalta osin lankeaa kurjille kuvaussäille. Ei ole aurinko paistanut, eikä kuu kumottanut. Päivisin on ollut yleensä niin pimeän harmaata, ettei ole tarvinnut miettiä ainakaan minkään lintujen kuvaamista. Niinpä olenkin yrittänyt keskittyä lähinnä metsäkauriiden kuvaamiseen, sillä niiden verkkaista liikehdintää on ollut mahdollista koettaa kuvata vähemmässäkin valossa.

Kovin suuresta kuvausjuhlasta en silti ole päässyt kauriidenkaan kanssa nauttimaan, sillä useimpina päivinä en ole onnistunut näkemään niistä vilahdustakaan. Onneksi muutamana päivänä on kuitenkin kertynyt sen verran kuvamateriaalia, ettei motivaationi ole kokonaan hävinnyt.

Mukava oli myös päästä kirjaamaan historiankirjoihin oma kaurisennätykseni eli yhdeksän kaurista samalla peltoaukealla samanaikaisesti.  Mikä parasta yksi niistä oli melkoisen komeat sarvet itselleen kasvattanut pukki. Valitettavasti vain tämä uroskauris oli sen verran ujoa sorttia, ettei sen kuvaamisesta tullut juuri mitään. Lyhyen videonpätkän onnistuin lopulta kuitenkin siitä todisteeksi saamaan.

Metsäkauriiden kuvaaminen on toistaiseksi ollut muuten yllättävän tylsää puuhaa, sillä useimpina hetkinä ne eivät tee juuri mitään. Korkeintaan lonksuttavat leukojaan ruokaan jauhaessaan. Kaiken lisäksi ne silloin usein rötköttävät uneliaan näköisinä mahallaan lumihangessa. Yritä siinä sitten kuvata.

Toisaalta lopulta liikkeelle lähtiessään ne toimivat niin nopeasti ja yllättäen, etten ole noissa tilanteissa saanut kuvattua kuin niiden valkoisina hohtavia peräpeilejä.  No toivossa on hyvä elää, kyllä se vielä joskus onnistuu.

Hömötiainen lähtee lentoon.

Viime syksyni oli valkoposkihanhia lukuunottamatta kuvausmielessä hyvin hiljainen. Erityisen pettynyt olin puutarhassani kuvaustarkoituksia varten ylläpitämäni ruokintapaikan kuvasaaliiseen. Jostain syystä siivekkäitä vieraita vain oli huomattavasti aikaisempia vuosia vähemmän. Etenkin minua kenkutti useina edellisinä syksyinä tavallisen järripeipon puuttuminen lähes tyystin.

Täysin linnuton ei pihani kuitenkaan ollut. Yksi ruokintapaikallani vieraillut laji on nähtävissä alla olevassa kuvassa räpiköimässä syksyn kellastamien vaahteranlehtien seassa. Mutta mikä laji voisi olla kyseessä? Tiedätkö tai arvaatko? Lue lisää…

Muutama päivä sitten kuulin, että eräällä peltoaukealla, jolla olin muutaman kerran aiempina vuosina onnistunut kuvaamaan metsäkauriita, oli nyt jälleen nähty metsäkauriita. Kertojan mukaan ne eivät  olleet myöskään pelänneet pellon laidalla kulkevan tien liikennettä.

Sinne siis. Tänään sitten sain lopulta aikaiseksi lähteä paikalle, ja toden totta, pellolla oli nytkin ruokailemassa kolme kaunista kaurista. Eivätkä ne todellakaan tuntuneet välittävän autostani tuon taivaallista. Niinpä seurasin niiden elämää – hyvin yksitoikkoista sellaista – aitiopaikalta parin tunnin ajan.

Lähtiessäni paikalta valon vähennettyä metsäkauriit jäivät jatkamaan rauhallisina ruokailuaan. Seikkailu ei kuitenkaan loppunut tähän. Lue lisää…

Tämänkertaisen äänikokeilun aihe on unimusiikki pienille lapsille ja vauvoille. Aivan puhtaalta pöydältä en kuitenkaan tähän yritykseen lähtenyt, sillä kokemuksesta tiesin, että videolla kuultava soittorasian sointuva ääni todella toimii. Ainakin se oli toiminut oikein hyvin kahden minulle hyvin tärkeän pienen lapsen kohdalla.  Ääni todellakin rauhoitti näitä vauvoja ja helpotti merkittävästi heidän nukahtamistaan. Noilla kerroilla ääni oli kuitenkin aina tullut suoraan itse soittorasiasta.

Mutta se, miten tämä sama ääni toimii muokattuna ja videolle tallennettuna ja miten pienet lapset kokevat videolla hiljaa kesäisessä tuulessa keinuvan pöllön, on sitten suuri arvoitus, johon minulla ei ole vielä vastausta. Se  selvinnee ajan kuluessa.

En kuitenkaan voinut yksinkertaisesti vastustaa kiusausta kokeilla näiden kahden kovin erilaisen asian – aidon luonnonvaraisen linnun ja mekaanisen äänen – yhdistämistä samaan videoon.  Houkutus oli yksinkertaisesti liian vahva voitettavakseni sen jälkeen, kun ajatus oli noussut pintaan jostain alitajuntani pimeistä syövereistä. Lue lisää…

Viime kesän erikoisin ja varmasti yksi elämäni erikoisimpia luontokokemuksia oli tuhansien ja taas tuhansien pienten sammakonpoikasten täysin yllättävä kohtaaminen syrjäisen metsälammen rannalla.

Tullessani lammen rantaan en kuitenkaan aluksi edes huomannut lammella mitään erikoista. Vasta kun olin kulkenut jonkin matkaa pitkin suolammen sammaleista pehmeää rantaa, huomasin kaikkialla jalkojeni ympärillä outoa liikettä. Niitä oli tosiaan kaikkialla. Sammakonpoikasia siis. Paikoin ne vilistivät sinne tänne kasvillisuuden lomassa, paikoin ne taas makasivat ohuena liikkumattomana mattona osin toinen toistensa päällä. Lue lisää…

Olen nyt kahtena peräkkäisenä päivänä käynyt yrittämässä pilkkasiiven, harvinaisen pohjoisen vesilintuvieraan kuvaamista itselleni talvisin tärkeällä kuvauspaikalla Rautalammin Tyyrinvirralla. Valitettavasti minun täytyy kuitenkin rehellisesti myöntää, ettei kuvaaminen kummallakaan kerralla  ole juuri onnistunut. Jonkin verran hyvin keskinkertaista videomateriaalia olen saanut linnusta, mutta yhtään mainittavaa valokuvaa en sen sijaan ole  saanut.

Tänään onnistuminen oli kuitenkin hyvin lähellä, sillä lintu oli kerrankin tulossa valokuvauksen kannalta riittävän lähelle. Tällöin kohtalo puuttui kuitenkin  – jälleen kerran – peliin. Tällä kerralla äänekkään joutsenparin muodossa.  Linnut nimittäin laskeutuivat kaulat pitkinä kailottaen aivan pilkkasiiven lähelle, jolloin sitä vietiin.

Ja  ennekuin edes ehdin sivistyneesti manata joutsenet alimpaan ties minne, pilkkasiipi oli jo ehtinyt kuvausetäisyyden ulkopuolelle . Arvaapa harmittiko!

Silkkiuikku puhdistaa itseään näyttävästi.

Palkitun Verenhimoinen vieras –kuvan lisäksi lähetin ”tietysti” muitakin kuvia Vuoden Luontokuva 2016 – kilpailuun. Nyt julkaisen niistä kaksi, joista jo tiedän, etten tule niitä lähettämään enää uudestaan kilpailuun.

Molemmissa kuvissa on pääosan esittäjänä silkkiuikku, toinen kesän 2015 kahdesta pääkuvauslajistani. Molemmat kuvat on otettu samalla pienellä järvenlahdella Suonenjoella, vajaa  10 kilometriä kodistani.

Ensimmäinen kuva Sadetanssi ei itse asiassa oikeasti liity mitenkään sateeseen, vaan kuvan lintu on juuri puhdistanut nokallaan höyhenpukuaan ja päättää puhdistautumisrituaalin näyttävään kylpyyn.

Toisen kuvan tilanne sen sijaan on hyvin erikoinen, sillä siinä kuvan silkkiuikku on juuri syöksynyt näyttävästi pintaan veden syövereistä hyökätäkseen poikueensa lähellä uiskentelevan koirastelkän kimppuun. Lue lisää…

Verenhimoinen vieras.

Tämän vuoden Vuoden luontokuva –kilpailussa Muut eläimet -sarjassa kunniamaininnan voittaneen kuvani palokärjenpoikanen on monille blogiani seuraavalle vanha tuttu julkaisinhan jo kesällä 2014 lyhyet artikkelit sekä poikasen perheen pesäkuvauksista että myös paarman kiusaamasta poikasesta itsestäänkin. Kuvan voit nähdä suurempana tästä linkistä.

Kaikki Vuoden luontokuva 2016 -kilpailussa palkitut kuvat voit nähdä tästä linkistä.

Tuolloin julkaisin myös lyhyen videon paarman ja palokärjenpoikasen kohtaamisesta. Videolla voi nuoren palokärjen ”ilmeistä” päätellä, että tilanne on sille vähintäänkin hyvin hämmentävä.

Varsinaisia hermostumisen merkkejä se ei kuitenkaan missään vaiheessa osoittanut, vaikka tilanne jatkui useita minuutteja. Ilmeisesti paarman purema ei siis tuottanut linnulle tuntuvaa kipua. Lue lisää…