Paukkuva pakkanen oli yön aika pysäyttänyt vielä eilen Suonenjoessa pyörineen suuren jäälautan. En kuitenkaan antanut sen liikaa masentaa mieltäni, vaan päätin piipahtaa nopeasti Suonenjoen Hirvolan idyllisen vanhan myllyn luona virtaavalla pienellä koskella.
Syy vierailuun oli se, että epäilin nopeasti kiristyneen pakkasen luoneen myös sinne jotain todella mielenkiintoista. Olin nimittäin käynyt paikassa neljä vuotta sitten kuvaamassa kosken alapuolelle silloin tällöin syntyviä pieniä jäälauttoja, joita olen joskus kutsunut niiden erikoisen muodon takia leikkisästi jääleipäsiksi tai jäisiksi pitsanpohjiksi.
Eikä retki Hirvolaan lopulta turha ollut, sillä suvannossa todella kellui kymmeniä erikokoisia kauniita jäälauttoja. Suurimmat jäälautoista olivat halkaisijaltaan puolimetrisiä. Suurin osa toki paljon pienempiä.
P.s. Jos haluat nähdä v. 2013 kuvaamani videon samasta ilmiöstä se onnistuu tästä linkistä. Huomaa kuitenkin, että videolta näkyy valitettavan selvästi, että kiinnostukseni videokuvaukseen ja ennen kaikkea videoeditointiin oli herännyt vasta vähän aikaisemmin.
Tänään tapahtunut sään äkillinen pakastuminen tarkoitti sitä, että Suonenjokeen saattaisi jälleen syntyä pyörivä jäälautta. Paikan ohi aamulla kulkenut työkaverini kertoikin minulle myöhemmin päivällä, että hän oli mielestään ollut näkevinään jäälautan ensi merkit. Ehdin itse paikalle kuitenkin vasta iltapäivällä ja uudestaan alkuillasta.
Ja todellakin, tuo ihmeellinen jäälautta oli jälleen syntynyt, ja mikä parasta enteet täydellisen pyöreän pyörivän jäälautan syntymiselle olivat tällä kertaa erinomaiset: Jäälautta pyöri nyt todellakin paikallaan, aivan kuin sitä olisi pyörittänyt akseli.
Toisaalta luvassa on luvassa pakkasyö, mikä taas tarkoittaa sitä, että lautta tulisi jatkamaan kasvamistaan. Aamu tullee sitten näyttämään, miten kävi: Löydänkö silloin täydellisen pyöreän pyörivän jäälautan, vai onko pakkanen mahdollisesti jähmettänyt tämän ihmeellisen jäälautan liikkeen lopullisesti.
Jotta asiasta ei jäisi minkäänlaista epäilystä, videolla on aluksi lähes minuutin pituinen ”yksitoikkoinen” pätkä, josta voi helposti nähdä, kuinka jäälautta todellakin pyörii lähes paikallaan, kuin akselinsa ympäri.
Kävin tänään etsimässä uusia tuntemattomia jääputouksia ensimmäistä kertaa pelkän kartan perusteella. Mitään etukäteistietoa mahdollisista jääputouksista minulla ei ollut. Aivan summan mutikassa en kuitenkaan siis ollut liikkeellä, vaan olin etukäteen tutustunut tutkimusalueeni maastokarttaan, ja löytänyt paikan, joka vastasi geologisilta olosuhteiltaan niitä kolmea paikkaa Suonenjoen Kurkivuoressa, joissa olin jo aiemmin käynyt kuvaamassa jääputouksia. Tällä kertaa en kuitenkaan suunnistanut Kurkivuoreen vaan sen naapuriin Halosenvuorille.
Todellakin naapuriin, sillä tämänkertainen tutkimuskohteeni ei todellakaan ollut kaukana Kurkivuoren jääputouksista. Esim. siniselle putoukselle oli linnuntietä matkaa vain noin 500 m. Lue lisää…
Luonto yllätti minut jälleen kerran. Tosin siihen sen ei aina tarvitse kovin kummoisia esittää, sillä olen synnynnäinen ihmettelijä:
Viikko sitten kuljin olohuoneeni ikkunan ohitse vilkaisten samalla nopeasti ulos, jolloin näin parvekkeeni ikkunaan yön aikana muodostuneen jäisen kuuran hehkuvan kauniissa sateenkaaren väreissä. En kuitenkaan aluksi pysähtynyt asiaa sen enemmän ihmettelemään, mutta kun sitten pari askelta otettuani halusin tarkastella niitä uudestaan katseellani, en enää siinä onnistunutkaan. Värit olivat kadonneet.
Kuurankukkia ikkunalla auringon hehkuessa taustalla (kuvassa sama ikkuna eri tilanteessa).
Niinpä otin sitten pari askelta taaksepäin, jolloin sainkin nähdä kauniin näy uudelleen.
Jääkiteiden ikkunaan muodostama helmiäispilvi hohtaa sateenkaaren väreissä
Siinä ei ollut minulle kuitenkaan mitään uutta että jääkiteet hajottavat valoa spektrin eri väreihin, sillä olinhan – kuten lähes jokainen suomalainen – monesti ihastellut ikkunoihin jääkiteistä muodostuneiden yksittäisten kuurankukkien kauniita värejä aurinkoisena talvipäivänä.
Nalle ja jäinen kuurankukkien peittämä autonikkuna (ei liity käsiteltävään tapaukseen)
Täysin uutta itselleni oli sen sijaan ilmiön laajuus jäisellä ikkunalla: Sateenkaaren väreissä hehkuva yhtenäinen alue oli – tarkastelukulmasta riippuen – suurimmillaan useita kymmeniä senttimetrejä sekä pitkä että leveä.
Mielenkiintoista ilmiössä oli myös se, että sen saattoi havaita vain tietystä kulmasta – viistosta – katsottaessa. Myöskään valonlähde eli aurinko ei saanut olla suoraan kuurapeitteen takana vaan viistossa kulmassa sen suhteen. Nämä kaksi ehtoa yhdistätkin ilmiön taivaalla nähtäviin helmiäispilviin: Helmiäispilvetkin näkyvät vain, kun aurinko on viistossa kulmassa taivaalla leijuviin jääkiteisiin. Lisäksi myös katsojan on oltava niiden suhteen viistossa kulmassa. Suoraan jääkiteiden alla oleva katsoja ei näy taivaalla mitään poikkeuksellista väri-ilmiötä.
Tunnustan sen heti: Tänään meni pupu pöksyyn! Tarkoitukseni oli nimittäin tunkeutua syvemmälle eilen kuvaamaani paannejääluolaan. Tänään homma ei ollut edes varusteista kiinni, sillä olin ”valmistanut” itselleni vanhoista sadetakin housuista vedenpitävät kahluuhousut. Lisäksi olin varustettu polvisuojilla, joiden avulla voisin kontata kalliopintaisen joen pohjaa pitkin, sekä myös vedenpitävillä hanskoilla – nekin itseni kyhäämät – joiden avulla voisin nojata tarpeen vaatiessa käsilläni jääkylmän joen pohjaan.
Homma toimikin ihan hyvin, ja pääsin etenemään toista metriä noin viisi metriä pitkään tunnelimaiseen matalaan jääluolaan. Sitten alkoi kuitenkin hirvittää, sillä mitä pitemmälle etenin, sitä uhkaavammalta kypäröityä päätäni koko ajan kolhiva jääkansi alkoi tuntumaan: Mitä jos se syystä tai toisesta romahtaisikin niskaani? Ajatus alkoi tuntua yhä ahdistavammalta, kun huomasin pakittamisen matalassa tunnelissa olevan vieläkin vaikeampaa kuin eteenpäin konttaaminen. Niinpä tein sen ainoan järkevän päätöksen, joka oli tuossa tilanteessa tehtävissä: Päätin jättää leikin kesken. Lopullisesti.
Onneksi minulla oli kuitenkin varasuunnitelma, johon tartuin innokkaasti, koska en halunnut poistua paikalta mieli matalana. Nyt hylkäämäni tunnelin takana oli nimittäin Kourujoen jäätynyt kallioputous, ja aivan sen alaosassa olin hoksannut aiemmilla käynneilläni kauniiden jääpuikkojen peittämän aukon. Tuo salaperäinen, mahdollisesti uuteen jäiseen tunneliin tai jopa oikeaan jääluolaan johtava aukkoa suorastaan vaati minua tutkimaan, millainen jäinen maailma sen edessä roikkuvien suurten jääpuikkojen taakse mahdollisesti kätkeytyisi.
Sen, mitä sieltä löysin, selviää oheisen videon lopuksi. Sen voin kuitenkin paljastaa – jos jo et ehtinyt videotani katsomaan – että heti jääpuikkoverhon takaa löytyi maksimissaan noin 70 senttiä korkea tunnelimainen luola. Tunneliin en voinut kuitenkaan ajatella meneväni, sillä toisaalta veden alla oli ilmeisesti liukas kalliopinta ja toisaalta olisin voinut varomattomuudellani rikkoa sen kauneuden jonka sieltä löysin.
P.s. Jos et ole vielä nähnyt, millainen oli toistaiseksi kaunein Kourujoelta löytyneistä suurista jääluolista, voi tehdä sen alla. Löysin luolan tammikuussa 2015.
Jääluolamiehen seikkailut jatkuvat: Kävin tänään pikavisiitillä Kourujoella, jolloin paljastui, että joen ainoa jääluola oli hiukan avartanut sitten viime vierailun. Niinpä päätin toteuttaa haaveeni ja yrittää tunkeutua paremmalla tuurilla syvemmälle luolaan.
Onnistuinkin etenemään noin metrin mutta en sen pidemmälle. Yrityksen puutteesta se ei kuitenkaan ollut kiinni, mutta mahdotonta mikä mahdotonta. Vajaan metrin korkuisen jääluolan jääkannen alla eteneminen lähes kaksimetriselle miehenroikaleelle oli todella ylitsepääsemätön juttu.
Polvilla konttaamalla se olisi ilmeisesti onnistunut, mutta jo pelkkä ajatus jääkylmässä vedessä rämpimisestä ilman vedenpitäviä housuja jähmetti vereni siinä määrin, että päätin unohtaa koko jutun. Tällä kertaa.
P.s. Jos et ole vielä nähnyt, millainen oli toistaiseksi kaunein Kourujoelta löytyneistä suurista jääluolista, voi tehdä sen alla. Löysin luolan tammikuussa 2015.
Minulta kysyttiin reilu viikko sitten Kurkivuoren ylärinteiden mahdollisista jäämuodostelmista. Jouduin tuolloin vastaamaan, ettei minulla ollut sellaisista mitään tietoa, mutta lupasin kuitenkin ottaa asiasta selkoa. Niinpä kävin kuluneella viikolla kahdesti Kurkivuoressa tutkimassa yhtä suurta kallioista rinnettä, jossa epäilin olevan suotuisat olosuhteet jäämuodostelmien syntymiselle.
Kahteen aiemmin dokumentoimaani kohteeseen verrattuna, tämä tutkimuskohde oli huomattavan haastava, sillä päästäkseni itse kallion juurelle minun täytyi kiivetä ylös toistasataa metriä pitkää rinnettä, joka oli välillä kohtuullisen jyrkkä. Etenkin kun kannoin selässäni kamerareppuani ja jalustaani. Lue lisää…
Aivan Suonenjoen keskustaan on useina talvina syntynyt erikoinen, suuri hitaasti paikallaan pyörivä, symmetrisen pyöreä jäälautta. Näin oli käymässä eilenkin, mutta aivan loppuun saakka ei prosessi tällä kertaa ehtinyt mennä sillä pakkanen lauhtui – kuten kuluneelle talvelle on ollut tyypillistä – hyvin nopeasti, minkä seurauksena jäälautta oli tänään jo kokonaan kadonnut.
Jäälautan syntymisestä tiedetään sen verran, että se käynnistyy yleensä sään nopean kylmenemisen yhteydessä. Liian alas ei lämpötila saa kuitenkaan mennä, sillä yli kahdenkymmen asteen pakkasilla joki jäätyy nopeasti umpeen eikä jäälauttaa ehdi syntyä. Eilen pakkasta oli vajaa 10 astetta, mikä riitti tapahtumaketjun käynnistymiseen. Oli kuitenkin helposti nähtävissä, ettei tällä kertaa ollut odotettavissa yhtä kauttaaltaan kauniin valkoista ja symmetristä jääkiekkoa kuin joinakin aiempina vuosina.
Helmikuu 2006, Suonenjoen pyörivä jää Purolan sillan luona. Sitä edellisen kerran ilmiö tapahtui joulukuussa 2003.
Joka tapauksessa tuo Suonenjoen yli johtavan sillan kupeessa olevassa suvannossa pyörivä jäinen kiekko oli edelleen hyvin hämmentävä näky. Täysin ympyränmuotoinen jääkappale pyörii nimittäin suurimman osan ajasta tummassa virrassa tasaisen äänettömästi kuin näkymättömän myllärin käden voimasta
Pakkasen lisäksi tämän epätavallisen luonnonilmiön perussyyt ovat ilmeisesti jokisuvannon pyöreä muoto ja joen loivan kaareutumin suvannon kohdalla, jotka molemmat tekijät yhdessä aiheuttavat saavat aikaan suuren, hitaan pyörteen. Kun tähän yhdistyy sopivan kylmä pakkanen, niin jäinen myllynkivi alkaa hitaasti syntyä.
Pyöreän muotonsa jäälautta saa hankautuessaan pyöriessään suvantoa reunustavaa kiinteää jäätä vasten. Tämä on niin nähtävissä kuin kuultavissa videolla.
Tapaus ei todellakaan ole ainutlaatuinen Suonenjoella, vaikka se sitä ehkä muualla onkin. Ilmiön valtakunnallisesta harvinaislaatuisuudesta kertoo se, että jo kolmisenkymmentä vuotta sitten, 80-luvulla, Suonenjoessa pyörivä jäälautta oli päässyt televisioon. Toisen kerran tämä jäinen pyörivä kiekko sai kansallista julkisuutta, kun Suomen Luonto julkaisi siitä ottamani kuvan ilmiötä käsittelevän artikkelin yhteydessä 2000-luvun alkupuolella.
Yhdelle Suonenjoen Kurkivuoren luonnonsuojelualueen jyrkistä kalliorinteistä on useana talvena muodostunut kaunis sininen jääputous. Mistä sen sininen väri johtuu, on vielä toistaiseksi itselleni mysteeri. Tosin en ole asiaa sen suuremmin yrittänyt edes selvittää. Erikoista sinisessä jäässä on myös se, että sitä syntyy vain yhdelle alueelle noin 100 metriä pitkällä kalliorinteellä. Kaikki muut rinteen useat jäämuodostelmat ovat täysin erivärisiä: suuri osa himmeän kiiltäviä ja vaalean kellertäviä, osa taas värittömiä ja lasinkirkkaita.
Aivan kalliojyrkänteen alussa on lisäksi suuren kalliolohkareen ja varsinaisen kallion väliin jäänyt pienehkö rakoluola, joka on pituudeltaan nelisen metriä ja korkeudeltaan yli kaksi metriä. Sen kokoinen kuitenkin, että yhden ihmisen olisi helppo vaikka yöpyä siinä.
Materiaalia kertyi sen verran, ettei minulla valitettavasti ole tällä hetkellä aikaa editoida kuvaamiani videopätkiä yhdeksi videoksi, joten tyydyn näyttämään lyhyesti, millaiseen mielentilaan tuo kaunis sininen jääputous minut sai.
Paikka ei ole sama, josta eilen julkaisin yhtä vakavamielisen videokoosteen. Tarkemmat tiedot paikasta ja putouksista, joita on siis useampia, myöhemmin.
