Kuten jokin aika sitten kerroin, löysin Suonenjoelta kartan avulla toista viikkoa sitten aivan uusia suuria jääputouksia. Tällä kertaa jääputoukset eivät kuitenkaan olleet syntyneet luonnolliselle kalliojyrkänteelle, vaan syrjäiselle suurelle kalliolouhokselle Suonenjoen Eskelisenmäelle. Löytöhetkellä minulla ei kuitenkaan ollut mahdollista kuitenkaan kuvata paikkaa kunnolla, joten jouduin siirtämään niiden kuvausta myöhempään ajankohtaan. Sopiva hetki koittikin viime viikonloppuna, jolloin kävin kuvaamassa kalliolouhosta ja sen suuria jääputouksia kahtena peräkkäisenä päivänä.
Valitettavasti jääputoukset olivat kuluneen viikon aikana saaneet paikoin päälleen paksun lumipeitteen, joten paikka ei ollut aivan yhtä vaikuttava kuin löytöhetkellä. Asiaa ei kuitenkaan kannattanut ryhtyä murehtimaan sen enempää, sillä tärkeintä oli saada ne joka tapauksessa dokumentoitua. Mitään takeitahan ei ollut siitä, että lopputalven säät muuttaisivat tilannetta millään tavalla paremmaksi. Toisaalta myös se, että näistä jääputouksista tai niiden pysyvyydestä kenelläkään ei ilmeisesti ole aiempaa tietoa, teki ilmiön mahdollisimman tarkan tallentamisen tärkeäksi. Lue lisää…
Pari viikkoa sitten sää lopulta armahti minut. Pakkanen kiristyi ja kahteen Kourujoen jääluolaan muodostui niin vahva jäälattia, että se mahdollisti niiden tarkemman tutkimisen. Tosin tänä vuonna kaikki Kourujoen jääluolat ovat sen verran matalia, että niissä liikkuminen on huomattavasti vaikeampaa kuin parhaina vuosina. Niinpä toisessa käymistäni luolista (videolla ensimmäinen) vain ryömiminen oli mahdollista. Toinen luolista on hiukan edellistä korkeampi (n. 70 cm), joten minunkin kokoisen jättiläisen oli paikoitellen mahdollista jopa kontata sen sisällä.
Tutkimani jääluolat ovat myös muodoltaan hyvin erilaisia: Matalampi luolista on taskumainen ja levenee suuaukon jälkeen huomattavasti. Syvyyttä luolassa ei ole maksimissaan kuin kai parisen metriä mutta leveyttä kuutisen. Luola on kuitenkin niin matala, etten turvallissyistä nyt yrittänyt edes päästä sen kauimpaan sopukkaan.
Toinen jääluolista on puolestaan muodoltaan tunnelimainen, ja sen molemmissa päissä on suuaukot. Kuitenkin vain yläjuoksun puoleinen suuaukoista on niin suuri, että sen kautta on mahdollista päästä sisälle tunneliin. Erikoista tässä jääluolassa on se, että se kapenee jonkin verran luolan päätyä kohden. Aivan lopussa luola kuitenkin jälleen levenee, jolloin jääluolan päätyyn muodostuu pieni ja kaunis ”jäinen huone”, jossa jopa minäkin onnistuin oikaisemaan koko 191-senttisen varteni lähes makuuasentoon hyvin ansaitsemiani päiväunia varten.
Toinen kerta toden sanoi! Lieköhän kukaan tehnyt tätä aiemmin: Laskenut liukumäkeä joessa, jään alla, jääluolassa? Vaan väliäkö tuolla, hauskaa se joka tapauksessa oli! Paikka on tietenkin Suonenjoen Kourujoki ja siellä oleva ”ikioma” viitisen metriä pitkä ja suunnattoman kaunis tunnelimainen jääluolani, jossa kävin tänään katsastamassa tämänhetkisen tilanteen.
Kun huomasin luolan lattian jäätyneen, en yksinkertaisesti voinut vastustaa kiusausta liukua sen läpinäkyvällä jäälattialla.
Jääluolani on nyt entisestään komistunut sen saatua koristeekseen lasinkirkkaan jäälattian, jonka lävitse voi nähdä lattiapinnan alla virtaavan veden ja sen mukana liikkuvat kauniit ilmakuplat.
Entäs sitten jääluolassa kuuluvat äänet? Ne ovat kuin toisesta maailmasta, hyvin rauhoittavaa kuplivan solisevaa matalaa veden ääntä, johon olisi helppo nukahtaa. Kyllä, näin todellakin on, sillä kokeilin asiaa käymällä makuuasentoon aivan luolan perällä ja sulkemalla hetkeksi silmäni.
Tällä kertaa esittelen Suonenjoen pitkän ja kapean Pienen Lapinjärven rantajyrkänteille syntynyttä kahta korkeaa jääputousta. Videolla ensimmäisenä nähtävä ruskea jääputous on putouksista korkeampi, noin 7 metriä. Toisena nähtävä putous on vain muutaman kymmenen metrin päässä edellisestä, aivan Pienen Lapinjärven rantaviivan tuntumassa. Tämä useita kauniita – etenkin sinisiä – värisävyjä sisältävä jääputous on jonkin verran ruskeaa jääputousta matalampi, mutta toisaalta huomattavasti leveämpi (noin 20 m).
Pieni Lapinjärvi sijaitsee muuten historiallisesti hyvin mielenkiintoisella alueella. Siellä sinnittelivät ennen muinoin viimeiset Savossa eläneet suomen alkuperäiskansan, saamelaisten, jäänteet. Näistä ajoista on vielä todisteina jäljellä useita seitakiviä, kuten esim. Ilveskivi, Kettukivi ja Ahmakivi.
Jääputouksen yöpuolella näkyvän suuri kivenlohkare sen sijaan ei tietojeni mukaan ollut saamelaisten pyhä seita. Mutta ken tietää, ehkä se piilotti kiviseen olemukseensa mahtavan samaanin viimeisen loitsun. Minut sen päällä seisominen ainakin sekoitti lopussa täydellisesti ja sai minut puhumaan kielillä.
Suonenjoella sijaitseva Kohiseva on pieni Iisveteen laskeva puro, jonka erikoislaatuisuudesta hyvin harvat ovat tietoisia. Itse asiassa edes suurin osa paikallisista asukkaistakaan ei ole Kohisevasta koskaan kuullut, vaikka se sijaitsee hyvin lähellä Suonenjoen toista taajamaa, Iisvettä.
Nimensä Kohiseva on ilmeisesti saanut siitä todella voimakkaasta kohinasta, jonka keväiset sulamisvedet synnyttävät syöksyessään alas Karsikonmäen jyrkkää kivistä ja jyrkkää rinnettä, joka putoaa reilun sadan metrin matkalla yli kaksikymmentä metriä.
Talvella paikan valtaa hiljaisuus. Pauhaavasta kohinasta ei ole tuolloin tietoakaan, sillä puron virtaama pienenee lähes olemattomiin, jähmettyy paikalleen ja kasvattaa sitten itselleen näyttävän jääkannen.
Pituutta tällä jyrkkää rinnettä kohoavalla jäätyneellä koskella on reilut sata metriä ja leveyttä suurimmillaan yli kymmenen metriä.
Videolla kävelen ylös jäätynyttä Kohisevaa lähes koko sen jyrkimmän kohdan pituudelta. Matkaa alkupisteestä kääntöpisteelle on noin sata metriä.
Minulla on ollut viime viikkoina suuri ilo saada nähdä lukuisa määrä erikokoisia ja erinäköisiä jääputouksia ympäri Suonenjokea. Menneellä viikolla kävin kolmesti kuvaamassa pitkän ja kapean Pienen Lapinjärven rantajyrkänteille syntyneitä kahta korkeaa jääputousta, joista kerron tarkemmin toisella kertaa.
Tällä kertaa keskityn näyttämään millaisia haasteita jääputouksella liikkuminen voi asettaa. Videolla nähtävä tilanne syntyi siinä vaiheessa, kun halusin päästä kuvaamista varten tämän noin kuusi metriä korkean jääputouksen keskellä olevalle pienelle tasanteelle.
Helpommin sanottu kuin tehty, kuten videolta selviää. Olin jo aiemmilla kerroilla yrittänyt onnistumatta kiivetä tasanteelle sekä lumikenkien avulla että ilman. Tällä kertaa olin varustautunut sekä suksisauvoilla, kengän alle laitetuilla nastoilla että Jalkasen Tuomolla. Riskin ystäväni apu olikin tarpeen, sillä ilman häntä ei homma olisi kyllä onnistunut lainkaan.
Tuomon apu oli kuitenkin tärkeä ennen kaikkea sen takia, että kiipeämispaikka oli paljon vaarallisempi kuin mitä videolta voi päätellä. Jäinen rinne nimittäin laskee jyrkkänä vielä jonkin matkaa kuvauskohdan alapuolellekin. Mikä pahinta juuri kuvauspaikan alapuolella on sinne jyrkänteeltä tipahtanut teräväreunainen kivenlohkare, puu sekä teräväpäinen pienen puun kanto, joihin mihinkään ei olisi kovin terveellistä törmätä.
Etsivä löytää. Ainakin nyt löytyi! Olin nimittäin tänään jo kolmatta päivää kuvamaamassa ja tutkimassa Suonenjoelta löytyneitä aivan uusia suuria, 5-6-metrisiä jääputouksia. Päivän päätteeksi kuitenkin suunnistin yhdessä tällä kertaa kuvauksissa mukanani olleen ystäväni kanssa katsomaan vielä erästä kartalta löytämääni potentiaalista jääputouspaikkaa.
Mitään etukäteistietoa tai edes vihjettä siellä olevista jäämuodostelmista minulla ei kuitenkaan ollut. Päinvastoin. Olin parina aiempana vuonna käynyt paikassa, eikä siellä ollut ollut noilla kerroilla mitään mainitsemisen arvoista.
Niinpä se, mitä tänään sitten lopulta näimme, yllätti niin minut kuin ystävänikin täydellisesti. Valitettavasti vain kello oli tuossa vaiheessa jo sen verran, että muut tärkeämmät asiat kutsuivat meitä molempia. Niinpä jouduimme raskain sydämin jättämään jääputoukset tältä erää rauhaan. Tarkoitukseni on kuitenkin palata sinne jo heti huomenna, jos vain sinne johtava pieni metsäautotie ei ole yön aikana mennyt tukkoon tai sää tee kuvauksia muulla tavalla mahdottomiksi.
Kun lähes päivälleen kolme vuotta sitten äänitin nyt jo edesmenneen Siiri-kissamme rauhoittavaa kehräystä, tein sen yksinkertaisesti vain harjoitellakseni vähän aiemmin hankkimani Zoom2 –äänitallentimenkäyttöä.
Paljon on kuitenkin sittemmin tapahtunut, ja Siirin kehräyksen kuuntelijoiden päivittäisten määrä on jatkuvasti kasvanut hitaasti ja varmasti. Nyt Siiri-kissaa on kuunneltu siis jo yli miljoona kertaa, peräti 213 YouTuben rekisteröimässä maassa. Samalla Siirin kehräysvideosta on tullut YouTuben kuunnelluin pitkä kehräysvideo!
Hyvän kuvan Siirin kehräyksen maailmanvalloituksesta antaa seuraava lista, johon olen kerännyt kuuntelukertojen suuruusjärjestyksessä ne 20 maata, joissa Siiriä on kuunneltu eniten:
Itselleni yllämainittuja tilastotietoja mielenkiintoisempia ovat olleet lukuisten kuuntelijoiden kirjoittamat kommentit. Niistä ei todellakaan löydy ensimmäistäkään OMG-lyhennettä tai ”Awesome”-sanaa, vaan hyvin useat kommentoijat ovat kirjoittaneet yllättävän pitkiä kommentteja. Niistä on selvinnyt, että monilla heistä on ollut hyvinkin henkilökohtaisia syitä kuunnella Siiriä.
Koskettavimpia ovat olleet ne kommentit, joissa henkilöt ovat kertoneet uskovansa Siirin pystyvän auttamaan heitä elämään heidän terveyteensä liittyvien niin fyysisten kuin henkisten ongelmien – jotkin hyvinkin vakavia – kanssa.
Parhaiten on mieleeni jäänyt erään ranskalaisen minulle suoraan lähettämä viesti, jossa hän kiitti suuresta helpotuksesta, jonka Siirin kehräys oli tuonut hänet lähes täysin vammauttaneeseen tinnitukseen. Koin aiheen sen verran mielenkiintoiseksi, että vaihdoimme useita ranskankielisiä viestejä.
Siirin kehräyksen suosiossa on lisäksi se mielenkiintoinen puoli, että sitä on kohta kuunneltu ajallisesti enemmän kuin erään toisen suonejokelaisen artistin suosituinta kappaletta YouTubessa. Tämä Kari Tapion ”Olen Suomalainen” –kappale. Tarkoittaako tämä Siirin valtaisa suosio mahdollisesti puolestaan sitä, että kaupungin keskustassa oleva Kari Tapion muistokivi saa kohta seurakseen Siiri-patsaan, sen saamme myöhemmin nähdä.
P.s. Periaatteellisista syistä en ole kaupallistanut Siiri-videota, joten taloudellisesti en hyödy Siirin suosiosta mitenkään.
Sanonta ”Nimi on enne” ’Nomen est omen” ei taida pitää paikkaansa, ei ainakaan Suonenjoen Kuolemanvuoren suhteen. Kävin siellä nimittäin eilen etsimässä sinne mahdollisesti syntyneitä jääputouksia, ja paikka näytti kaikkea muuta kuin kolkolta tai synkältä: Aurinko paistoi, sää oli useamman astetta plussan puolella ja vuoren rinteillä lauloivat tiaiset lähestyvän kevään toivossa.
Mikä parasta yhdelle paikalle jyrkkien kallioisten rinteiden juurella oli todellakin kolme auringonvalossa kauniisti kimaltelevaa jääputousta.
Kauneudessa nämä Kuolemanvuoren kristallimaisesti kiiltäneet jääputoukset eivät hävinneet juurikaan aiemmin Suonenjoella kuvaamilleni jääputouksille, mutta koossa ne eivät ei niille pärjänneet. Kuvaamistani kolmesta putouksesta suurinkin oli vain vajaan kahden metrin korkuinen.
Minulla oli tänään kerrankin mahdollisuus yrittää kuvata tikliä. Paikka oli erään lukijani piha Rautalammilla. Tapaus oli siinä mielessä harvinainen Pohjois-Savossa, että lintuja oli nähty paikalla peräti neljä kappaletta, mikä osoittautuikin todeksi. Piha oli mielenkiintoinen myös sen takia, että siellä kävi ruokailemassa myös useampia pyrstötiaisia.
Motivaationi molempien lintulajien kuvaamiseen oli suuri kahdesta henkilökohtaisesta syystä: Tikliä en ollut koskaan valokuvannut tai videokuvannut Suomessa. Pyrstötiaista kyllä olin valokuvannut muutaman kerran, mutta en videokuvannut.
Valitettavasti onni ei ollut tälläkään kertaa tiklien suhteen minulle erityisen suosiollinen, sillä en saanut niistä yhtään kunnollista valokuvaa. Pari asiallista videopätkää kylläkin, mutta se ei lohduttanut minua juuri lainkaan, sillä tavoitteeni oli ennen kaikkea saada valokuvattua ne. Syy huonoon tulokseen oli kuitenkin hyvin yksinkertainen: Vaikka olin pihassa useita tunteja, tiklit kävivät siellä vain kerran, ja silloinkin ne olivat valitettavan kaukana. Lisäksi ne viihtyivät pihassa vain muutaman minuutin.
Pyrstötiaisten suhteen olin sen sijaan jonkin verran onnekkaampi, sillä sain ne dokumentoitua niin videolle kuin valokuviinkin.
