Satojen Suomessa vapaaehtoisesti lintuja rengastavien vapaaehtoistyön avulla saatavalla tiedoilla on merkittävä rooli sekä lintujen tieteellisessä tutkimuksessa että niiden suojelussa. Videolla kuvattu viirupöllönpoikasten rengastus tapahtui 17.5. Suonenjoella. Poikasia pesässä oli kolme kappaletta, jotka palautettiin pesäkoloonsa heti rengastuksen jälkeen. Rengastuksen suoritti hyvin kokenut pielaveteläinen rengastaja Janne Taskinen.
Kokenutta rengastajaa tilanne tällä kertaa vaatikin, sillä viirupöllöjen pesä oli lähes 10 metrin korkeudessa suureen elävään haapaan syntyneessä luonnonkolossa. Tehtävän vaativuutta lisäsi myös se, että toinen pöllöjen emoista pyrki suojelemaan poikasiaan ja estämään niiden rengastuksen syöksymällä kolme kertaa kohti rengastajaa. Videolla näistä hyökkäyksistä näkyy kaksi. Lue lisää…
Kohtasin videolla näkyvän naalin aivan sattumalta ollessani matkalla kuvaamaan lintuja Rautalammin Rastunsuolle. Kyse oli todellakin pelkästä sattumasta, vaikka olin saanut päivää aikaisemmin lukijaltani puhelinsoiton hänen näkemästään oudosta valkeasta ketusta. Naali nimittäin sananmukaisesti jolkutteli vastaani tien laidassa. Se ei edes juurikaan hätkähtänyt autoani ohittaessani sen silmät hämmästyksestä ympyriäisinä.
Kauan en kuitenkaan erikoista ilmestystä ihmetellyt, vaan käänsin nopeasti kuvakonini juoksusuunnan takaisin kohti mansikkakaupunkia. Tästä ei naali sen sijaan lainkaan tykännyt, vaan poistui tieltä kadoten puolijuoksua läheiseen metsään.
En tilanteen saamasta käänteestä kuitenkaan masentunut, vaan ikuisena optimistina ajoin seuraavaan pienen tien liittymään ja jäin odottamaan. Ja odotin. Ja odotin….
Eikä vartominen ei ollutkaan turhaa, sillä vain reilun puolen tunnin kuluttua eläin ilmestyi tien päässä olevan talon pihaan, jossa onnistuin sen sitten lopulta kuvaamaan. Lue lisää…
Minulla on vuosien mittaan ollut tilaisuus kuvata kyytä vain muutaman kerran, ja silloinkin muiden kuvausten yhteydessä. Jokunen viikko sitten minulla oli lopulta parina päivänä mahdollisuus keskittyä vain kyiden kuvaamiseen. Paikka oli käytöstä poistetun rakennuksen kivijalan vierus ja kiviportaat, joita kolme kyytä – kaksi aikuista ja yksi nuorehko – lämmittelivät aamupäivän auringossa.
Yhden kerran sattumalta paikalle osui erään läheisen talon asukas, joka kertoi olevansa tietoinen rakennuksen suojissa elävistä kyistä, mutta ei ollut niistä erityisen huolestunut. Tarpeen vaatiessa hän oli kuitenkin varotoimena siirtänyt joitakin käärmeistä parin kilometrin päähän suojellakseen pihassaan mahdollisesti leikkiviä lapsia, johon meillä kaikilla on oikeus, jos tilanne sitä vaatii.
Kyseinen henkilö oli itse suorittanut siirron käyttäen muovipulloa, johon hän oli käärmeet ohjannut varovasti puukepin avulla.
Kuvauspaikalla olisi siis vain kolme kyytä. Sanon vain siksi, että maailman mittakaavassa sen on todella pieni määrä. Ainakin jos niiden lukumäärää vertaa Kanadan Manitobassa vuosittain nähtävään maailman suurimpaan käärmeiden kokoontumiseen. Siihen voit tutustua halutessasi National Geographic’in julkaiseman videoartikkelin avulla. Jotain käärmeiden määrästä kertoo se, että videon otsikossa kehotetaan käärmepelkoisia olemaan katsomatta sitä.
Päivisin kurjet viihtyivät yleensä samalla suurella peltoaukealla, mutta illan alkaessa hämärtyä ne siirtyivät syrjemmälle. Usein eräälle vielä sulamisvesilammikoiden osittain peittämälle suopellolle, jonne kerääntyi yötään viettämään myös suuria määriä metsähanhia, sinisorsia ja jonkin verran laulujoutsenia.
Juuri tällaisesta tilanteesta on yllä olevalla 17.4. kuvamaallani videolla kysymys. Auringon ollessa juuri laskemassa suuri määrä lintuja oli kokoontunut yhteiselle yöpuulle viimeisten mattimyöhäisten vielä saapuessa paikalle.
Tarkensin tuolloin kamerani etualalla näkyviin kurkiin, mutta hämäryyden takia en kuvatessani pystynyt juuri näkemään mitään pieniä yksityiskohtia. Niinpä videota myöhemmin kotonani tutkiessani yllätyin suuresti huomatessani yhdellä kurjista olevan värirenkaat jaloissaan. Mikä parasta onnistuin myös lukemaan värirenkaat videon yksittäiskuvasta.
Tein löydöstä tietenkin asianmukaisen ns. rengaslöytöilmoituksen, jolloin selvisi, että linnun oli poikasena rengastanut kuopiolainen kurkirengastaja Petteri Koponen Maaningalla v. 2010. Mielenkiintoista linnussa on se, että sen emo oli ensimmäinen Pohjois-Savossa rengastettu kurki. (Rengastuspaikka kartalla)
Kaksi päivää aiemmin olin kuitenkin kuvannut jo toisen värirengastetun kurjen. Tuolla kertaa rengastetun linnun kuvaaminen ei ollut vahinko, sillä olin kiikarillani jo aiemmin huomannut 500 muun kurjen mukana ruokailevan linnun. Valitettavasti etäisyyttä lintuun oli kovin paljon liikaa, etenkin kun ilmassa oli jonkin verran lämpöväreilyä. Siitä huolimatta onnistuin nyt ongelmitta lukemaan kuvasta – päinvastoin kuin edellisen kurjen tapauksessa –sekä renkaiden värit että järjestyksen.
Vanhan tuttavan uudelleen näkeminen on aina hauskaa. Joskus myös todella yllättävää: Olin parisen viikkoa sitten kuvamaassa toista tuhatta kala- ja naurulokkia käsittävän suuren lintuparven mukana pellolla ruokailevaa kuovia, kun näin kamerani näytöltä naurulokin kävelevän hyvin ripeästi kuovin ohitse.
Vaikka järjestelmäkamerani näyttö on valitettavan pieni ja en todellakaan nähnyt kuin vilahduksen lokista, olin kuitenkin havaitsevani jotain keltaista sen jalassa.
Kun sitten heti kuvaamisen jälkeen katsoin videon uudelleen, näin linnun toisessa jalassa olevan keltaisen koodilla varustetun muovirenkaan. Koska tiesin, että renkaan koodin lukeminen videolta voisi olla mahdotonta, yritin tavoittaa linnun katseellani voidakseni valokuvata sen, jolloin koodin lukeminen olisi varmistunut. Lintu oli kuitenkin kadonnut. Voit kuvitella pettymystäni.
Onni oli kuitenkin loppujen lopuksi puolellani, sillä pystyin kuin pystinkin myöhemmin lukemaan videon yksittäiskuvasta renkaan koodin. Ja yllätys, yllätys, naurulokin värirenkaan koodi oli sama kuin viime vuonna Suonenjoen entisellä jätevedenpuhdistamolla kuvaaman englantilaisen naurulokin. Eli kyseessä oli prikulleen sama lintu! Todella harvinainen jälleentapaaminen.
Kevään edistymisen pysähtyminen on saanut monen kohti pohjoista matkaavan lajin keskeyttämään muuttonsa ja jäämään Sisä-Savoon odottamaan säiden lämpiämistä ja lumien sulamista pohjoisempana. Yksi tällainen laji on ollut hyvin paljon sukulaisensa kuovin näköinen pohjoinen pikkukuovi, joita on nyt havaittu Sisä-Savossa selvästi normaalia enemmän.
Tällä videolla nähtävät kolme pikkukuoviakin ovat kuvatut suurella peltoaukealla, jolta on nyt jo löytynyt ainakin kuusi eri yksilöä.
Pikkukuovin ( saameksi ’ Guškkástat) ulkonäkö lyhyesti: Kooltaan pikkukuovi on nimensä mukaisesti pienempi kuin kuovi, jonka entinen nimi taas oli isokuovi. Myös sen nokka on silmin nähden lyhempi ja kaartuu alaspäin vasta vähän ennen kärkeä. Pikkukuovin päälaki, jonka yli kulkee edestäpäin helposti havaittava vaalea juova, on muuten yleisväritykseltään tumma.
Palasin muutamapäivä sitten viikon lomamatkalta Kreetalle. Koska halusin täysin eroon arkirutiineista, olin etukäteen varustautunut unohtamaan luonnon ja luontokuvauksen jättämällä kamerani kotiin. Sen sijaan olin pakannut kuvausreppuuni hyvää englanninkielistä kirjallisuutta (esim. John Steinbeck, J.D. Salinger, Brian Aldiss).
Kaikki menikin aluksi suunnitelmien mukaan, ja tunsin todellakin rentoutuvani. Monet maalliset murheet tuntuivat hyvien kirjojen ja rentouttavien kävelyretkien mukana haihtuneen historian hämärään.
Onnea ei valitettavasti kestänyt ikuisesti, sillä Rhetymnonin kaupungin osin valheellinen idylli valkeni minulle aivan lomani lopussa: Kävelymatkalla vanhaan kaupunkiin oli jo kuullut muutamia kertoja tiklin laulua, mutta en ollut tuolloin pystynyt näkemään äänessä olleita lintuja. En kuitenkaan pitänyt niiden laulun kuulemista millään tavalla poikkeavana, sillä olin jollain aikaisemmalla lomamatkallani nähnyt lajia sen luonnollisessa ympäristössä.
Nyt tosin ihmettelin sitä, ettei missään äänen suunnassa näkynyt puita tai muunlaista kasvillisuutta. En silti osannut epäillä mitään sen kummempaa, vaikka näinkin useilla katua reunustavien talojen parvekkeilla lintuhäkkejä. Ne olivat kuitenkin siten sijoitettuja, ettei niissä olevia lintuja voinut nähdä tarkemmin. Herkkäuskoisena kuvittelinkin niissä olevan joitakin meilläkin kaupan olevia häkkilintuja. Lue lisää…
Varislintujen tiede on todistanut omaavan merkittävän määrän älykkyyttä, mutta miten on lokkien älykkyys?
Videolla nähtävän tilanteen kuvasin aivan sattumalta, sillä itse asiassa olin juuri aloittanut videon toisen pääosan esittäjän kuvaamisen, kun yhtäkkiä näin jotain hyvin nopeata liikettä kamerani pienellä näytöllä. Liike oli niin nopea, etten todellakaan tajunnut muuta kuin, että kuvaan oli jostain ilmestynyt naurulokki, joka näytti hyökkäävän kohti kuovia.
Tapahtumien todellinen kulku – veikö naurulokki tosiaan madon suoraan isokuovin nokasta – ei selvinnyt edes katsoessani kuvaamani videon useamman kerran kameran näytöltä. Totuus paljastui vasta katsoessani sen hidastettuna kotona tietokoneeni suurelta näytöltä.
Kun sitten olin seuraavana päivänä kuvaamassa samalla paikalla, toivon näkeväni saman tilanteen toistuvan ja pystyväni kuvaamaan sen uudestaan. Tämä toive ei toteutunut, vaikka – itsellenikin yllätykseksi – sain nähdä erään naurulokin yrittävän samaa temppua ainakin pari kertaa. Lue lisää…
Joskus – mutta ei onneksi kovin usein – tulee eteeni – sananmukaisesti tilanteita, jotka ovat omalla erikoisella tavallaan niin harvinaisia, että minun on yksinkertaisesti pakko yrittää kuvata ne miettimättä sen tarkemmin, onko siinä sen suurempaa päätä tai häntää. Jälkeenpäin on sitten vain keksittävä edes jonkinlainen käyttö senkertaiselle neronleimaukselleni.
Näin kävi tälläkin kertaa: Olen toki tämän tuulessa heilujan nähnyt satoja kertoja aiemminkin, mutta koskaan en ole – ymmärrettävistä syistä – ollut noin lähellä sitä. Sillä todellakin lähellä se kuvaushetkellä oli, mistä kertoo parhaiten se, ettei kuvaa ole jälkikäteen lainkaan rajattu.
Sisä-Savossa on viime viikkoina nähty useita todella suuria muuttolintujen keräytymiä. Etenkin kurkia ja sepelkyyhkyjä on nähty poikkeuksellisen suuria määriä, mutta myös metsähanhia ja laulujoutsenia on pysähtynyt monille alueen laajoille peltoaukeille.
Tämänkertaisen videon pääosassa ovat Rautalammin Rastunsuolla oleskellut suuri sepelkyyhkyparvi, ja niiden useampana iltana suurena muodostelmana esittämä kuviolento, joka saattoi kestää pisimmillään yli minuutin. Tuona aikana tuo ainakin sadoista yksilöistä koostunut äänetön parvi lensi taivaankannella tehden erilaisia kuvioita, kuin seuraten Jorma Uotisen kaltaisen tanssikoreografin ennalta luomaa suunnitelmaa. Vaikutelma oli todella mykistävä.
Videolla nähdään, kuinka linnut ensin nousevat hitaasti kierrellen yhä ylemmäs, minkä jälkeen ne lopuksi lentävät iltataivaalla muodostaen erilaisia jatkuvasti muuttuvia kuvioita.
Useimmilla kerroilla linnut laskeutuivat ryhmälentonsa jälkeen pellon taustalla näkyvän mäntymetsän suojaan.
