Kylläpä aika vierähtää nopeasti, sillä edellisestä Hylätyn Nallen autiotalovierailusta on ehtinyt kulua jo yli kolme vuotta. Tämänkin jo kesällä löytämäni autiotalon dokumentointi oli mennä sivusuun, sillä sattumalta kaupassa tapaamani talon nykyinen omistajan kertoi talolla olevan elinaikaa enää vain vajaa kaksi päivää. Silloin talo poltettaisiin. Minulla oli siis vain yksi päivä aikaa dokumentoida talo.

Ei siis auttanut kuin hurauttaa seuraavana päivänä kuvaamaan taloa. Toista tilaisuutta en ehkä saisi. Yllä oleva video tutustuttaa nopeasti tähän ilmeisesti v. 2010 hylättyyn, mäen laella sijaitsevaan pieneen taloon ja sen nykyiseen kuntoon.  Hylkäämisvuoden olen päätellyt videollakin vilahtavasta jääkaapin päällä olevasta Juhla Mokka –kahvipaketista löytyneistä päivämääristä.

Vaikka autiotalosta on matkaa lähimpään asuttuun taloon vain muutama sata metriä, se sijaitsee hyvin syrjässä, sillä muita taloja ei aivan lähellä ole. Lisäksi tila sijaitsee vaikeasti viljeltävässä mäkisessä ja kivikkoisessa maastossa. Sieltä ei leipä ole helpolla irronnut. Lue lisää…

Minulla oli jokunen viikko sitten mahdollisuus seurata viikon ajan 1-3 uhanalaisen koirasallin sukeltelua pienellä järvenlahdella. Sukeltelun seuraamiseksi se todellakin meni, sillä  allien tultua järvenselältä ruokailemaan lahdelle, ne eivät juuri koskaan viihtyneet kovinkaan kauan paikallaan veden pinnalla, vaan sukelsivat useimmiten lähes heti palattuaan pintaan.

( HUOM! Jos katsot videon tietokoneen näytöllä, varmista, että video näkyy HD-tilassa.)

Videokuvaamisen kannalta tämä oli tietenkin hyvin turhauttavaa, sillä yhdenkin pidemmän sellaisen videopätkän kuvaaminen, jossa alli oli pidemmän aikaa näkyvissä veden pinnalla, oli sananmukaisesti työn ja tuskan takana. Hyvin usein itse asiassa kävi niin, että alli sukelsi joko juuri ennen, kuin sain kamerani tarkenneltua tai välittömästi sen jälkeen. Tuloksena iso liuta klippejä joissa näkyi vain voimakkaasti väräjävä vedenpinta.

Kun sitten illalla ensimmäisen kuvauskerran kuvausten jälkeen katselin nopeasti läpi sen päivän kuvamateriaalin, huomasin parilla pätkällä telkän sukeltaessaan sinkoavan pitkällä kapealla pyrstöllään ilmaan kauniin vesipisararenkaan tai -kaaren. Kuvaushetkellä en ollut niitä kuitenkaan nähnyt – enkä nähnyt niitä koskaan myöhempienkään kuvausten yhteydessä – sillä syntynyt vesipisararengas oli liian pieni ja tapahtuma liian nopea paljain silmin havaittavaksi silloisilta kuvausetäisyyksiltä.  Lue lisää…

Lauantaiaamuna sain paikalliselta metsästäjältä ilmoituksen syrjäisellä metsäautotiellä nähdystä mahdollisesti lentokyvyttömästä maakotkasta. Onneksi lintu löytyi minulle kuvaillusta paikasta, ja vain noin tunti soiton jälkeen nuori nälkiintymisen heikentämäksi paljastunut nuori maakotka olikin jo sylissäni, ja sen matka hoitoon alkoi: Ensin minun autotalliini odottamaan linnut erittäin hyvin tuntevan eläinlääkäri Jussi Aallon  tutkimusta, ja seuraavana päivänä – jos eläinlääkäri katsoisi nuoren kotkan vielä elinkelpoiseksi – kohti Heinolan lintutarhaa.

Heinolan lintutarhahan on minulle tuttu jo vuosien ajalta, sillä olen saanut lintutarhan Olli Vuorelta (myös yllä olevalla videolla) aina neuvoja lintujen hoitoon niitä tarvitessani. Lisäksi olen aiemmin toimittanut lintutarhan hoidettavaksi lintuja, esim. kaakkurin ja merikotkan, jotka molemmat voitiin myöhemmin palauttaa luontoon.

Onneksi nuori maakotka läpäisi tarkastuksen, ja saatoin helpottuneena ottaa yhteyden Olliin ja sopia linnun tuomisesta seuraavana päivänä. Kun sitten sunnuntaina kurvasin yli kahden tunnin ajomatkan jälkeen lintutarhan pihaan, maakotkaa odotti sekä Ollin henkilökohtaisesti tarjoama kevyt tervetuliaisateria että asianmukaiset hoitotilat. Niinpä oli helppo jättää nuori maakotka sinne, sillä tiesin sen saavan parhaan mahdollisen hoidon.

Heinolan lintutarha Facebookissa

Heinolan lintutarhaan v. 2004 toimittamani kaakkurin tarina.

Syksyllä 2013 pelastetun merikotkan tarina sekä vapauttaminen luontoon talvella 2014 (YLE).

Syys-lokakuun vaihteessa 2017 yksinäinen sepelhanhi ilmestyi aivan Suonenjoen taajaman kupeeseen. Pohjoinen vieras viihtyi mansikkakaupungissa toista viikkoa vaihtaen paikkaa useita kertoja. Videon hevosaitauksessa kaunis arktinen sepelhanhi viihtyi noin viikon, ennen kuin lopulta katosi kokonaan.

Sitä, miksi sepelhanhi viihtyi niin kauan yhdessä samassa hevosaitauksessa tai miksi se suvaitsi ihmisiä läheisyydessään, voi vain arvuutella. Ensimmäisenä mieleen helposti tulee mieleen se, että sepelhanhi olisi ollut jollain tavoin loukkaantunut tai sairas. Tästä ei omasta mielestäni kuitenkaan voinut olla kyse, sillä minulla oli tilaisuus tarkkailla ja kuvata sitä lähes päivittäin. Lue lisää…

Juuri lentoon lähtenyt kaakkuri tulee silmät punaisina kohti kameraa.

Useampina edellisinä vuosina olen lokakuussa esitellyt joitakin sen vuoden Vuoden luontokuva – kilpailuun lähettämiäni kuviani. Jatkan samalla linjalla, vaikka menestystä ei tänä vuonna tullutkaan.

Kovin monella kuvalla en tänäkään vuonna kilpailuun osallistunut, joten nyt nähtävät kuvat edustavat suurta osaa kaikista kilpailukuvistani, joissa kaikissa yhtä jäämuodostelmakuvaa lukuun ottamatta lintu tai linnut olivat jossain roolissa. Nyt nähtävissä kilpailukuvissani “esiintyvät” vauhdikas kaakkuri, rakastava silkkiuikkuäiti, yötä odottava harmaahaikara sekä koko kuvapinnan täyttävä valkoposkihanhiparvi. Lue lisää…

Valkoposkihanhiparvi lentää syksyn ruskaa taustalla. Suonenjoki, Suontee, 2017.

Edellisessä kesämuistelossani kuvien pääosissa olivat yksittäiset linnut. Syksyn kuvausteni kohteena olivat kuitenkin suurimaksi osaksi kuvausreviirilleni erehtyneet suurehkot lintukeräytymät.  Niitä olikin tänä syksynä kiitettävästi niin Suonenjoella kuin Rautalammilla. Rautalammin Rastunsuolla keskityin kuvaamaan syyskuun lopulla  ensin kurkia ja myöhemmin valkoposkihanhia. Suonenjoella puolestaan kuvasin lokakuun alkupuoliskolla samanaikaisesti sekä laulujoutsenia että valkoposkihanhia.

Rastunsuon kurkikuvauksista parhaiten jäi mieleen suuren kurkiparven yhtäkkinen ja yllättävä yhteishyppy ilmaan. Yllättävintä niiden loikassa oli se, että se todellakin tapahtui ilman minkäänlaista ennakkovaroitusta ja se että se oli pelkkä pomppu. Ilmaan loikanneet kurjet palasivat heti maahan lähes lähtöpaikoilleen.

Kurkiparvi hyppää ilmaan ja laskeutuu heti takaisin maahan.

Lue lisää…

Harmaahaikara lentää iltataivaalla. Tyyrinvirta, Rautalampi.

Viime kesänä valokuvasin luontoa ehkä vähemmän kuin koskaan sen jälkeen, kun aloin luontokuvaamaan ammattimaisesti varsinaisen päivätyöni ohella. Syitä kuvamäärän laskuun oli ainakin kolme: Kuva-arkistoni on nykyisellään niin suuri, ettei minulla ole monestikaan välitöntä tarvetta kuvata mitään lehtijuttujani varten. Toiseksi, kesän sää ei ollut erityisen suotuisa pääkohteideni, lintujen, kuvaamiselle. Ja kolmanneksi, kesäksi suunnittelemani kaakkurien kuvaukset eivät koskaan toteutuneet, sillä lammen pesintä keskeytyi häirinnän takia  jo toisena peräkkäisenä kesänä.

Tämä oli minulle suuri pettymys, sillä olin henkisesti valmistautunut käyttämään paljon aikaa kaakkurien kuvaamisen. Valokuvien sijaan keskityinkin kuvaamaan paljon aikaisempaa enemmän videoita, mikä on näkynyt myös kesällä ja syksyllä julkaisemissani blogiartikkeleissa. Lue lisää…

Minulla oli eilen mahdollisuus kuvata Suonejoen Suonteen kylällä sijaitsevalla suurella peltoaukealla ruokailevia joutsenia ja hanhia. Mielenkiintoinen joukko kyseessä olikin, sillä yhdelle pienelle alueelle oli kerääntynyt useita eri lajeja. Pystytkö Sinä laskemaan eri lajit ja mahdollisesti myös nimeämään ne?

Vastauksesi voit tarkastaa tästä linkistä, joka näyttää Sinulle videolta noin 20. sekunnin kohdalta kaapatun kuvan lajinimineen.

Kuvauspaikka Liminka Suonenjoen Suonteen kylällä.

Olin viime sunnuntaina kuvaamassa Suonenjoen taajamassa ruokailevaa yksinäistä arktista sepelhanhea, kun sain ilmoituksen alueellisesti –  ja jopa valtakunnallisestikin – todella harvinaisesta turturikyyhkystä. Matkaa linnuntietä kauniin turturikyyhkyn luo oli vain noin seitsemän kilometriä, joten pakkohan minun oli tietenkin lähteä se kuvamaan.

Yleensä en toki vaihda noin herkästi kuvauspaikkaa ollessani kuvaamassa jotain toista mielenkiintoista kohdetta. Tällä kertaa sepelhanhen kuvaamisen keskeyttämispäätös oli kuitenkin helppo tehdä, sillä oli jo myöhäinen iltapäivä ja alkuiltapäivän pilvipoutainen sää oli kääntynyt harmaaksi ja tihkusateiseksi. Toisaalta olin jo pari tuntia aiemmin onnistunut kuvaamaan sepelhanhea toisessa paikassa paremmissa olosuhteissa, joten minulla ei ollut enää välitöntä tarvetta kuvata sitä lisää.

Lue lisää…

Pari päivää sitten olin etsimässä löytäisinkö vielä Rautalammin Rastunsuolta siellä edellisinä päivinä kuvamaani  suuren kurkiparven. Kurkia en löytänyt, mutta etsinnän jo lopetettuani näin isolla peltoaukealla suurehkon arktisten valkoposkihanhien parven ruokailemassa aivan peltojen läpi kulkevan tien vierellä. Kaiken lisäksi aivan samalla paikalla, jossa olin kuvannut valkoposkihanhia myös syksyllä 2014.

Koska oli jo ilta ja aurinko laskemassa, en ensin ajatellut niitä kuvata, vaan säästää sen ilon seuraavaksi päiväksi. Sitten panin kuitenkin merkille, miten kaunis valkoinen sumupilvikerros valkoposkihanhien takana oli, vaikka iltataivas itse oli vielä pilvetön ja kirkas. Niinpä aloitin kuvaamaan hanhia siinä toivossa, että sumupilvi tulisi lähemmäksi ja peittäisi alleen hitaasti liikkuvan parven  ja että voisin kuvata videolle tapahtumien kehittymisen.

Mitään takeita minulla ei tietenkään ollut siitä, että sumu liikkuisi toivomallani tavalla tai että voisin onnistua tallentamaan tapahtuman. Onni oli kuitenkin puolellani ja sain kuin sainkin nähdä kuinka tiheä sumu kietoi hitaasti pehmeään viittaansa vaimeasti kaakattavan hanhiparven . Mikä parasta, myös sumun kehittymisen dokumentointi onnistui paremmin kuin olin uskaltanut toivoa.

Valkoposkihanhien kuvauspaikka Rastunsuolla kartalla.