Apinoita, taidelasia ja outo kyltti – Gibraltar, Espanja kesällä 2011, osa 3.
Gibraltarin niemimaa on Englannin entisen mahtavan imperiumin viimeisiä linnakkeita.
Niinpä emämaa näkyy voimakkaasti kaikkialla kaupungissa.
Tästä kertoo osaltaan se, että näkyvällä paikalla pääkadun, Mainstreetin, varrella ja samalla kaupungin tärkeimmän aukion laidalla on kuninkaallisen armeijan rekrytointitoimisto.
Ei liene sattuma.
Taidelasitehdas
Saman vilkkaan aukion reunalla on myös vanha lasinpuhaltamo, jossa saa maksutta seurata lasinpuhaltajia työssään.
Pyhän Marian katedraali
Pääkadulta löytyy lisäksi mielenkiintoinen Pyhän Marian katedraali (Cathedral of St Mary the Crowned), joka tarjoaa kuumana kesäpäivänä väsyneelle matkailijalle viileän ja rauhallisen lepopaikan.
Gibraltarin apinat
Gibraltarin tärkein nähtävyys ovat kuitenkin villeiksi mainostetut puolikesyt berberiapinat eli magotit. Turisteja kuitenkin pyydetään – kuten oikein on – olemaan ruokkimatta eläimiä, jotta ne eivät oppisi kerjäämään hyväuskoisilta mutta hyvää tarkoittavilta matkailijoilta.
Kielto ei kuitenkaan näytä koskevan paikallisten turistibussien kuljettajia, joiden käsistä apinat käyvät säyseästi hakemassa niille tarjottuja makupaloja.
Se, kuinka villejä nuo pienet sukulaisemme loppujen lopuksi ovat, pysyi ainakin minulle arvoituksena. Pikemminkin itselleni jäi kuva, että ne oli valjastettu matkailuteollisuuden palvelukseen. Tiedä häntä.
Hauskoja seurattavia ne kuitenkin olivat, sitä ei käy kieltäminen. Mieleeni jäi etenkin äitinsä huomiota kerjännyt pieni apinalapsi. Hyvin liikuttavaa oli toisaalta myös äidin huolenpito pienokaisestaan.
Myöhemmin katsellessani matkamuistomyymälöissä tarjolla olevia pehmoleluja, mieleeni tuli kielikuva löysässä hirressä riippumisesta. Sympaattisten mutta erittäin uhanalaisiksi luokiteltujen eläinserkkujemme ainoa mahdollisuus selvitä hengissä ja olla hyväksyttyjä ihmisiä täyteen ahdetulla niemimaalla on näet tuottaa taloudellista hyötyä brittien matkailuteollisuudelle.
Byrokratian kielikukkanen
Kaikesta edellä mainitusta huolimatta muistiini on Gibraltarista parhaiten jäänyt – mikä varmaankin kertoo kieroutuneesta huumorintajustani – mielestäni byrokraattisuudessaan maailmanennätyksen tehnyt liikennemerkki, joka varoittaa väärinpysäköijiä näille mahdollisesti koituvista seuraamuksista.
Käsittämätöntä liikennemerkissä on myös se, että vaikka olemme englanninkielisellä alueella, siitä löytyy sellainen oikeinkirjoitusvirhe, jota ei toivoakseni yksikään opettamistani lukiolaisista kolmen vuoden lukiouransa jälkeen enää tee.