Aika on suurin taiteilijoista.
Kävin viikoloppuna Pohjois-Savon Alapitkällä, jossa vastaani tuli mennyt aika tavalla, joka ainakin itseäni puhutteli hyvin voimakkaasti.
Alla olevat kuvat kertovat toisaalta menneestä eletystä ajasta, ja toisaalta siitä kauneudesta, jonka aika usein hioo esiin tarpeetomiksi käyneistä ja siksi hylätyistä esineistä.
Ensimmäisessä kuvassa vanhan niittokoneen pyörä on säilötty sateelta turvaan vanhan puimalarakennuksen seinän viereen.
Toisessa kuvassa on vanhan piharakennuksen ajan patinoimaa lautaseinää, jossa tummat oksakuviot ovat kuin lentooon lähtevä lintuparvi.
Kolmannessa kuvassa on ajan hampaan nakertamaa hirsiseinää. Vaakakuva on käännettty pystykuvaksi.
Neljännessä kuvassa on vanhan, jo osin sortuneen, navetan seinää. Seinälle ripustetut esineet kertovat koruttomasti siitä, mitä tilalla tehtiin silloin, kun se oli vielä asuttu.
Viidennessä kuvassa on jo työnsä tehnyt lapio kauniiisti harmaantuneella hirsiseinällä.
Kuudes ja samalla viimeinen kuva on yksityskohta, väritutkielma, yllä olevasta lapiosta.
P.s Linkistäpääset keväällä samantyypistä aihetta käsitelleeseen blogipakinaani “Kanahaukka, aitan seinä ja uskomaton usva“.