Arkisto: Apr 2021

  1. Kuukkelin koulutus, osa 7, Sarjan päätösjakso – Viimeinen kuvauspäivä – Katso video

    Kommentoi

    Kuukkelin koulutus – sarjan kymmenentenä kuvauspäivänä, neljä päivää edellisten kuvausten jälkeen, siirryn metsän keskelle tavoitteenani saada kuukkeli lentämään hatulleni ja pysymään siellä lähtiessäni liikkeelle.

    Valitettavasti tämä ei tuolloin onnistu, enkä saa enää myöhemmin uutta mahdollisuutta yrittää tavoitteen toteuttamista. Käyn paikalla useita kertoja ennen kuin lumi lopulta estää sinne pääsyn, mutta en näe kuukkeliani.

    Olen nyt keväällä käynyt paikalla jo kerran, mutta en nähnyt kuukkeliani sen tunnin aikana, jonka siellä sitä odottelin.

    Kuukkelin viimeiseksi jäänyt kuvauspäivä 22.1. oli hyvin hämärä. Niinpä kuukkelin lopulta ilmestyessä paikalle valon määrä oli jo niin vähäinen, että jouduin melko voimakkaasti alivalottamaan otokset ja luottamaan siihen, että voisin editointivaiheessa parantaa riittävästi niiden kuvanlaatua.

    Tällä kertaa kuvauksissa sattui myös vakavampi tekninen töppäys, eli unohdin kytkeä suuntamikrofonin päälle. Niinpä jouduin itse loihtimaan videolle äänet käyttäen kuitenkin taustatuulta lukuun ottamatta tämän Kuukkelin koulutus –sarjan aikana kertynyttä äänimateriaalia.

    P.s. Kuvauksissa olen jo vuosia noudattanut tunnetulta kuukkelien kuvaaja Hannu Siitoselta aikanaan saamaani erinomaista neuvoa: Tarjoa kuukkeleille ruokaa vain ja ainoastaan silloin, kun olet itse paikalla. Poistuessasi kuvauspaikalta älä jätä sinne mitään  syötävää. Näin varmistat sen, etteivät kuukkelit oleskele siellä jatkuvasti ja joudu sen takia petolintujen huomion kohteeksi ja lopulta niiden ruokalistalle.

  2. Kuukkelin koulutus, osa 6 – Uskaltaako kuukkeli syödä kädestäni– Katso video

    Kommentoi

    Kuukkelin koulutus – sarjan yhdeksäntenä kuvauspäivänä, neljä päivää edellisten kuvausten jälkeen, jatkan kuvauksia samalla paikalla, mutta nyt loikoilen maassa ja yritän saada kuukkelini rohkaistumaan edelleen ja noutamaan ruokaa kädestäni. Sää on kylmentynyt entisestään, mikä näkyy hyvin runsaasta vaatetuksestani aivan videon alussa.

    Kuvausolosuhteet – etenkin valon osalta – olivat heikentyneet entisestään, mutta mitään suurempia ongelmia ei ollut. Tosin kuukkeli itse ei viihtynyt kovin kauaa kuvattavana. Liekö sää ollut syynä siihenkin.

    Mallina kuvausasennolleni olen käyttänyt Art UK kokoelmista löytyvää Joseph Wright of  Derbyn maalaamaa ilmettyä nuoruuskuvaani.

    Sarja jatkuu.

  3. Kuukkelin koulutus, osa 5 – Suostuuko kuukkeli tulemaan syliini – Katso video

    Kommentoi

    Kuukkelin koulutus – sarjan kahdeksantena kuvauspäivänä, kolme päivää edellisten kuvausten jälkeen, vaihdan jälleen kuvausympäristöä ja -tilannetta. Tällä kertaa istun odottamassa kuukkeliani vanhassa telttatuolissa kuusimetsän laidassa noin parinsadan metrin päässä alkuperäisestä kuvauspaikasta.

    Nyt uuden kuvauspaikan varjoisuus ja päivän pimeys kuitenkin vaikeuttavat merkittävästi kuvaamista. Lisäksi joudun odottamaan kuukkelini ilmestymistä normaalia kauemmin, minkä takia kuvausaika jää valon vähyyden takia hyvin lyhyeksi.

    Sarja jatkuu.

    P.s. Kuvauksissa olen jo vuosia noudattanut tunnetulta kuukkelien kuvaaja Hannu Siitoselta aikanaan saamaani erinomaista neuvoa: Tarjoa kuukkeleille ruokaa vain ja ainoastaan silloin, kun olet itse paikalla. Poistuessasi kuvauspaikalta älä jätä sinne mitään  syötävää. Näin varmistat sen, etteivät kuukkelit oleskele siellä jatkuvasti ja joudu sen takia petolintujen huomion kohteeksi ja lopulta niiden ruokalistalle.

  4. Kuukkelin koulutus, osa 4 – Uusi kuvauspaikka, uudet tavoitteet – Katso video

    Kommentoi

    Kuukkelin koulutus –sarjan seitsemäntenä kuvauspäivänä, vain päivä edellisten kuvausten jälkeen, vaihdan kuvaukset uuteen avoimempaan ympäristöön. Siellä lähin kuukkelille turvaa tuova puu on noin viiden metrin päässä. Uutta on myös se, että nyt pyrin kuvaustilanteessa liikkumaan ainakin vähän. Kaikissa edellisissä osissahan yritin olla mahdollisimman liikkumaton kuukkelin pelkojen poistamiseksi. Lisäksi kaikki tapahtui samalla erittäin pienellä, vain noin yhden neliömetrin kokoisella alueella.

    Kuukkelilleni tämänkertaiseen sille täysin uuteen tilanteeseen sopeutuminen tuottaa aluksi selvästikin vaikeuksia. Lopulta kärsivällisyyteni – kuten toivottavasti katsojankin – saa ruhtinaallisen palkinnon, sillä kuvaustilanteita kertyy kaiken kaikkiaan yhteensä parikymmentä.

    Sarja jatkuu.

  5. Kuukkelin koulutus, osa 3 – Saako kärsivällisyyteni vieläkään palkintoa – Katso video

    2 Kommenttia

    Tässä Kuukkelin koulutus –sarjan kolmannessa osassa näytän, mitä tapahtuu kun kaksi päivää edellisten kuvausten jälkeen palaan kuukkelimetsääni jatkamaan kuukkelini kuvaamista. . Videolla lainaan lyhyesti myös Ilmari Kiantoa, mikä sopii aiheeseen mielestäni oikein hyvin, sillä kaikki tähänastiset kuvaukset on tehty honkien keskellä, Lisäksi taustalla kuuluu usein Kiannon Nälkämaan laulussa mainittua ”korpeimme kuiskintaa”.

    Jatkan videolla aluksi siitä , mihin edellisellä kerralla olen jäänyt ja pyrin kärsivällisesti edelleen kasvattamaan kuukkelini luottamusta minuun ja saamaan se hyväksymään minut entistäkin lähemmäksi itseään.

    Jos näin todella tapahtuu, yritän heti seuraavana päivä kokeilla uudestaan, onnistuisinko saamaan kuukkelin ruokailemaan päässäni olevan lierihatun päällä.

    Totuus siitä, palkitaanko kärsivällisyyteni lopulta vai epäonnistuuko suunnitelmani jälleen, paljastuu videolta.

    Huom! Video on totuudenmukainen dokumentti kuukkelimetsän tapahtumista, jotka tapahtuivat sellaisina ja siinä järjestyksessä, kuin ne videolla nähdään.

    P.s. Kieli-ihmisenä  minua suuresti nolottaa kuvaustilanteen jännittävyydestä johtuneet muutamat suustani päässeet ”omaperäiset” sanat.

    Sarja jatkuu.

  6. Kuukkelin koulutus, osa 2 – Liika innostus tuottaa pientä takapakkia – Katso video

    Kommentoi

    Tällä videolla näytän, kuinka kuukkelini koulutus jatkui neljänä kuvauspäivänä seuraavan noin 1½ viikon aikana. Olisin käynyt toki kuvaamassa kuukkeliani useamminkin, kun kerran olin päässyt jo hyvään alkuun, mutta välillä sää oli esteenä ja välillä taas kuukkelini ei syystä tai toisesta ollut paikalla.

    Videon alussa eli kuvausten toisen kuvauspäivän aluksi asetan kelonoksalle lierihatun, jonka päällä on kuukkelille hyvin tuttua ruokaa. Tarkoitukseni on houkutella kuukkeli hatun päälle ja saada se tottumaan hatulla ruokailemiseen.

    Päivän seuraavana tavoitteenani onkin sitten laittaa lierihattu omaan päähäni ja katsoa uskaltaako kuukkeli jatkaa edelleen ruokailua hatun päällä.

    Valitettavasti tämä osoittautuu kuitenkin nopeasti virheliikkeeksi. Kuukkelini ei ole selvästikään yhtä innostunut uudesta ideastani kuin minä itse.

    Tämän vuoksi kolmantena kuvauspäivänä päätän pelata varman päälle ja luopua toistaiseksi yrityksestä saada kuukkeli ruokailemaan pääni päällä. Niinpä palaan aivan alkuun ja rohkaisen kuukkeliani hakemaan ruokaa pelkältä kelonoksalta ilman hattua.

    Neljäntenä kuvauspäivänä jatkan sitten kuukkelin totuttamista sekä minun läheisyyteeni että lierihatulla ruokailuun.

    Sarja jatkuu.

    P.s. Kuvauksissa olen jo vuosia noudattanut tunnetulta kuukkelien kuvaaja Hannu Siitoselta aikanaan saamaani erinomaista neuvoa: Tarjoa kuukkeleille ruokaa vain ja ainoastaan silloin, kun olet itse paikalla. Poistuessasi kuvauspaikalta älä jätä sinne mitään  syötävää. Näin varmistat sen, etteivät kuukkelit oleskele siellä jatkuvasti ja joudu sen takia petolintujen huomion kohteeksi ja lopulta niiden ruokalistalle.

  7. Kuukkelin koulutus, osa 1 – Katso video

    Kommentoi

    Suunnistin viime loppusyksynä jälleen kerran tuttuun kuukkelimetsääni Suonenjoella.  Etukäteen en tiennyt mitä odottaa, mutta pettymykseni oli silti suuri, kun paljastui, että kuukkeleita oli edellisen talven neljän sijasta enää yksi. Suruani kasvatti tieto siitä, että tämä suonenjokelainen pysyvä kuukkeliesiintymä on tiettävästi ollut Suomessa hyvin eteläinen pesimäreviiri.

    Alun perin minulla ei ollut mitään erityissuunnitelmaa tämän yksinäisen kuukkelin kuvaamiseksi, mutta sen luottavaisuus minua kohtaan antoi minulle lähes heti idean yrittää saada se voittamaan loputkin pelkonsa ja tulemaan mahdollisimman lähelle minua.

    Se, miten onnistuin tässä ja millaisiin kokeiluihin useamman kuvausviikon aikana lopulta päädyin selviää tällä ja myöhemmin julkaistavilla videoilla.

    P.s. Kuvauksissa olen jo vuosia noudattanut tunnetulta kuukkelien kuvaaja Hannu Siitoselta aikanaan saamaani erinomaista neuvoa: Tarjoa kuukkeleille ruokaa vain ja ainoastaan silloin, kun olet itse paikalla. Poistuessasi kuvauspaikalta älä jätä sinne mitään  syötävää. Näin varmistat sen, etteivät kuukkelit oleskele siellä jatkuvasti ja joudu sen takia petolintujen huomion kohteeksi ja lopulta niiden ruokalistalle.