Elämäni surullisin päivä luonnossa – Kaksi lyijymyrkytyksen uhria lisää Onkilammella
2 Kommenttia
Edellisessä artikkelissanihan kerroin runon keinoin petollisen idyllisellä Suonenjoen Onkilammella nukkuneesta laulujoutsenesta. Tällä kertaa kerron puolestaan kahden lyhyen videon avustuksella vain kaksi päivää aiemmin Onkilammella sattuneista tapahtumista, jotka olivat surullinen päätepiste kahden muun laulujoutsenen, emon ja sen poikasen, elämälle.
Kaikki sai kuitenkin alkunsa jo muutama päivä aiemmin, jolloin sain huolestuneen ulkoilijan ilmoituksen useammasta Onkilammelle ilmestyneestä laulujoutsenesta. Suurimman osan kesää ja koko syksynhän lampi oli ollut joutsenista tyhjä. Onneksi.
Ehdittyäni paikalle seuraavana päivänä joutsenia paljastui olevan neljä, kolme aikuista ja yksi nuori harmaa lintu. Aluksi en huomannut yhdessäkään linnuista selvästi lyijymyrkytykseen viittaavaa käytöstä. Niinpä konsultoimani eläinlääkäri neuvoi minua oireiden epämääräisyyden takia odottamaan muutaman päivän ennen mahdollisia radikaaleja toimenpiteitä. Seuraavina päivinä tilanne muuttuikin, jopa yllättävän nopeasti, ja kolmella linnuista ilmeni yhä lisääntyvä määrä erilaisia lyijymyrkytyksestä kertovia oireita, osin hyvin näkyviä ja voimakkaita. Useimmat niistä hyvinkin tuttuja Onkilammen aiemmin tapauksien perusteella. Niinpä tein päätöksen yrittää ottaa niistä mahdollisimman monta kiinni elävinä heti tilaisuuden siihen auetessa. (more…)