Suonenjoen pyöreä jäälautta syntyi helmikuussa uudelleen – Ei ole koskaan tapahtunut kahdesti samana vuonna
Kommentoi
Tammikuun alussa valtakunnallisesti paljon huomiota herättänyt Suonenjoen pyörivä jäälautta ilmestyi yllättäen uudestaan helmikuun 21. päivänä. Kyseessä oli historiallinen tapahtuma, sillä koskaan aiemmin tuo täydellisen pyöreä jäälautta ei tiettävästi ollut syntynyt samana talvena, ei edes samana vuonna.
Itse asiassa tuota katseen vangitsevaa, rauhallisesti pyörivää lauttaahan on nähty todella erittäin harvoin. Mistä kertoo se, että näitä kahta tämän talven lauttaa edeltävä täydellisen pyöreä lauttahan oli nähty 13 vuotta sitten. Kaiken lisäksi tämänhetkisen tiedon mukaan tuohon vuonna 2006 nähtyyn lauttaan oli edellisestä kerrasta ehtinyt kulua peräti kolmisenkymmentä vuotta.
Mikä sitten on voinut aiheuttaa ilmiön uudelleen toistumisen näin lyhyen ajan sisällä? Oma käsitykseni on, että kysymys on kuluneen talven nopeat ja poikkeuksellisen suuret lämpötilojen vaihtelut. Tämän seurauksena tässä Suonenjoen akanvirrassa on nyt ollut talven kuluessa useita suuria pyöriviä jäälauttoja, joista suurin osa kuitenkin suli pois tai jäätyi kiinni ennen hioutumistaan täydellisen pyöreiksi.
Paikallinen asukas kertoo luontohavainnoistaan (more…)