Arkisto: Apr 2017

  1. Nappaako salamannopea naurulokki madon isokuovin nokasta – Katso video ja päättele

    Kommentoi

    Varislintujen tiede on todistanut omaavan merkittävän määrän älykkyyttä, mutta miten on lokkien älykkyys?

    Videolla nähtävän tilanteen kuvasin aivan sattumalta, sillä itse asiassa olin juuri aloittanut videon toisen pääosan esittäjän kuvaamisen, kun yhtäkkiä näin jotain hyvin nopeata liikettä kamerani pienellä näytöllä. Liike oli niin nopea, etten todellakaan tajunnut muuta kuin, että kuvaan oli jostain ilmestynyt naurulokki, joka näytti hyökkäävän kohti kuovia.

    Tapahtumien todellinen kulku  – veikö naurulokki tosiaan madon suoraan isokuovin nokasta – ei selvinnyt edes katsoessani kuvaamani videon useamman kerran kameran näytöltä. Totuus paljastui vasta katsoessani sen hidastettuna kotona tietokoneeni suurelta näytöltä.

    Tästä linkistä näet hidastettuna, mitä itse asiassa tapahtui.

    Kun sitten olin seuraavana päivänä kuvaamassa samalla paikalla, toivon näkeväni saman tilanteen toistuvan ja pystyväni kuvaamaan sen uudestaan. Tämä toive ei toteutunut, vaikka – itsellenikin yllätykseksi – sain nähdä erään naurulokin yrittävän samaa temppua ainakin pari kertaa. (more…)

  2. Missä tämän tuulessa heilujan voi nähdä kasvavan – Arvoituksellinen videoarvoitus suoraan suomalaisesta luonnosta

    Kommentoi

    Joskus – mutta ei onneksi kovin usein – tulee eteeni – sananmukaisesti tilanteita, jotka ovat omalla erikoisella tavallaan niin harvinaisia, että minun on yksinkertaisesti pakko yrittää kuvata ne miettimättä sen tarkemmin, onko siinä sen suurempaa päätä tai häntää. Jälkeenpäin on sitten vain keksittävä edes jonkinlainen käyttö senkertaiselle neronleimaukselleni.

    Näin kävi tälläkin kertaa: Olen toki tämän tuulessa heilujan nähnyt satoja kertoja aiemminkin, mutta koskaan en ole – ymmärrettävistä syistä – ollut noin lähellä sitä. Sillä todellakin lähellä se kuvaushetkellä oli, mistä kertoo parhaiten se, ettei kuvaa ole jälkikäteen lainkaan rajattu.

    Mutta mikä tämä navakassa kevättuulessa viipottava heiluja oikein on, ja missä se kasvaa?  Tietämyksesi tai arvauksesi voit tarkastaa tämän linkin avulla, joka vie sinut muutaman vuoden takaiseen juttuuni, josta heilujan kasvupaikka lopullisesti paljastuu. Toivottavasti.

  3. Näe satojen sepelkyyhkyjen taivaallinen tanssinäytös

    2 Kommenttia

    Sisä-Savossa on viime viikkoina nähty useita todella suuria muuttolintujen keräytymiä. Etenkin kurkia ja sepelkyyhkyjä on nähty poikkeuksellisen suuria määriä, mutta myös metsähanhia ja laulujoutsenia on pysähtynyt monille alueen laajoille peltoaukeille.

    Tämänkertaisen videon pääosassa ovat Rautalammin Rastunsuolla oleskellut suuri sepelkyyhkyparvi, ja niiden useampana iltana suurena muodostelmana esittämä kuviolento, joka saattoi kestää pisimmillään yli minuutin. Tuona aikana tuo ainakin sadoista yksilöistä koostunut äänetön parvi lensi taivaankannella tehden erilaisia kuvioita, kuin seuraten Jorma Uotisen kaltaisen tanssikoreografin ennalta luomaa suunnitelmaa. Vaikutelma oli todella mykistävä.

    Videolla nähdään, kuinka linnut ensin nousevat hitaasti kierrellen yhä ylemmäs, minkä jälkeen ne lopuksi lentävät iltataivaalla muodostaen erilaisia jatkuvasti muuttuvia kuvioita.

    Useimmilla kerroilla linnut laskeutuivat ryhmälentonsa jälkeen pellon taustalla näkyvän mäntymetsän suojaan.

  4. Ristisorsan harvinainen vierailu Rautalammilla

    Kommentoi

    Tämä on lyhyt dokumentointi Pohjois-Savossa melko harvinaisesta vierailijasta, ristisorsasta (tadorna tadorna). Kuvauspaikka Toholahti, Rautalampi. Kuvausetäisyyttä veden yli oli pari sataa metriä, ilmassa kohtalaisesti lämpöväreilyä ja tuuli välillä todella navakkaa, joten kuvanlaadulla ei voi kehua. Tärkeintä oli kuitenkin saada edes jonkinlainen siedettävä dokumentti vierailusta.

    Kuvaushetki (17.4.2017) olikin hyvin erikoinen ja ikimuistettava juuri kuvausolosuhteiden takia: Välillä keväinen jää jymähteli allani hyvinkin pelottavasti, välillä taas tuulenpuuskat yltyivät niin voimakkaiksi, ettei kamerani pysynyt liukkaalla jäällä paikallaan.

    Kuvassa on taltioitunut täysin vahingossa jotain muutakin erikoista. Jotain jota en kuvaushetkellä edes huomannut: kaksi peräkkäin lentävää perhosta. Kysymys kuuluukin, mitä perhosia ne olivat, mistä ne tulivat ja mihin ne olivat menossa tähän aikaan vuodesta. No , se jää ikuiseksi arvoitukseksi. (more…)

  5. Kahjot palokärkikoiraat hauskuttavat hautausmaalla

    Kommentoi

    Palokärki (Dryocopus martius) on vuosia kärsinyt itselleen sopivien riittävän vanhojen metsien puutteesta. Aivan viime vuosina laji on kuitenkin ilahduttavasti runsastunut, ja yhä useammin sitä on tavattu taajamissa, jopa aivan suurimpien kaupunkiemme puistoissa.

    Itsen olen toistaiseksi nähnyt omassa metropolissani, Suonenjoella, vain yksittäisiä lintuja. Tosin viimeisen kuluneen vuoden aikana huomattavan useita kertoja. Jopa aivan kotini läheisyydessä.  Videolla ”leikkivät” – ilmeisesti pesimäreviireistä kiistelevät – koiraat ovat kuitenkin ensimmäinen kerta, kun näen kaupungissa lintuja samalla kertaa useampia.

    Kovin kaukana kodistani eivät muuten nämäkään palokärkimiekkoset olleet. Vain vajaan 500  metrin päässä linnuntietä Ollin Onnelasta.

    Videolla näkyy vain pieni osan erikoisesta luontohetkestä, sillä kaiken kaikkiaan seurasin lähes tunnin niiden erikoista ja hauskaa käyttäytymistä Suonenjoen ortodoksisella hautausmaalla. Videon tunnelmaan sopien kuvauspäivä oli Kiirastorstai. Tietenkin. Mikäpä muukaan.

    Palokärjet kartalla.

  6. Hyvin harvinainen Siperian mustakaularastas Rautalammilla – Video

    Kommentoi

    Video mustakaularastaasta on kuvattu 3.4.2017 rautalampilaisen omakotitalon pihassa.  Lintu viihtyi pihassa kaksi päivää (3.-4.2017), minkä jälkeen se sään lämmettyä katosi. Ilmeisesti jatkaakseen keskeytynyttä paluumuuttomatkaansa.

    Kyseessä on tiettävästi tämän koko maassa harvinaisen itäisen vierailijan toinen esiintyminen Pohjois-Savossa kautta aikain. Edellisen kerran laji viihtyi Kuopion Haminalahdessa keväällä 1959. (Kuopion ja Pohjois-Savon linnusto :  Ruokolainen Kalle – Kauppinen Jukka (toim.), 1999).

    Mustakaularastas kartalla.

  7. Jäätyneen kosken lasku aprillipäivänä oli päättyä huonosti

    Kommentoi

    Kaikilla ammateilla on omat kirouksensa, niin ilmeisesti myös englannin kielen opettajilla: Kuvatessani tänään aprillipäivänä videomateriaalia Suonenjoen jäätyneellä pienellä koskella, Kohisevalla, tarkoitukseni oli yksinkertaisesti dokumentoida tätä erikoista paikkaa ”hiukan” erilaisella tavalla.

    Valitettavasti en kuitenkaan muistanut, että aprillipäivän englanninkielinen nimi on ’Huhtikuun Hullujen Päivä’. Olisi ollut hyvä muistaa, sillä aivan tällaista en todellakaan hakenut.  Lopputuloshan  ei ole perinteinen aprillipila, vaan aivan jotain muuta, jolle en itse halua edes nimeä  antaa. Onneksi hoksasin tehdä ristinmerkin ennen tempun aloittamista.