Kulorastas ( turdus viscivorus)ja laulurastas (turdus philomelos) ovat hyvin samannäköisiä rastaiden heimoon kuuluvia lintuja. Kooltaan lajit kuitenkin poikkeavat merkittävästi toisistaan (kulorastas 26-29 cm, laulurastas 20-22 cm), mutta valitettavasti luonnossa yksittäisten lintujen kokoa on usein vaikea päätellä.
Lajien tärkeimmät ja helpoimmin nähtävät erot löydät alla olevista tunnistuskuvista. Tunnistuskuvien alla on lyhyt lajien tunnistustesti, jonka suorittamalla saat selville videolla pomppivan linnun nimen. (more…)
Eilen kävin Rautalammin Rastunsuolla juhliakseni kahta merkittävää asiaa: Lintujen paluumuuton alkamista ja kesäaikaan siirtymistä.
Tutkimusmatkani varsinainen tarkoitus oli kuitenkin käydä katsomassa, onnistuisinko löytämään ja kuvaamaan Rastunsuon pelloille mahdollisesti muuttomatkallaan kohti pohjoista pysähtyneitä pulmusia. Kauan minun ei niitä tarvinnutkaan etsiskellä, sillä heti saavuttuani eräälle tutulle peltoaukealle näin sen yläpuolella kaartelevan suuren, valkean, monisataisen pulmusparven.
Siihen valitettavasti onneni sitten suurin piirtein loppuikin, sillä missään vaiheessa eivät linnut tulleet illan kuluessa niin lähelle, että olisin saanut kuvallisesti taltioitua jotain merkittävää.
Hukkaan ei reissuni kuitenkaan mennyt, sillä paluumatkalla Suonenjoelle huomasin jo tulomatkalla eräällä toisella peltoaukiolla havaitsemani laulujoutsenparin vaihtaneen paikkaansa ja nyt lepäilevän kaikessa rauhassa lumisella pellolla hyvin lähellä tietä.
Siis kuvaamaan! Aluksi kaikki sujuikin kuin Strömsössä, sillä linnut eivät näyttäneet välittävän lainkaan minun ja Kuvakoni Juniorini ilmestymistä niiden lähireviirille. Niinpä sain aivan rauhassa etsiä parasta mahdollista kuvakulmaa noiden kauniiden valkeiden kansallislintujemme kuvalliselle ikuistamiselle. (more…)
Suuri sininen jääputous, Eskelisenmäki, Suonenjoki
Kävin toissapäivänä jälleen kuvaamassa Eskelisenmäen jääputouksia, sillä lämpötilojen noustua keväisiksi ei ole mitään varmuutta siitä, että ne säilyisivät hengissä enää kauan. Toisaalta koska niistä ei ole tullut tietooni havaintoja aiemmilta vuosilta, ei ole myöskään mitään varmuutta siitä, että ne olisivat kuvattavissa tulevinakin talvina. Joten jos aion dokumentoida niitä ja niiden mahdollista muuttumista, se on tehtävä nyt.
Edellisen käyntikerran jälkeen jääputouksissa oli tapahtunut selvä näkyvä muutos. Onneksi parempaan suuntaan. Tästä kiitos sille, että epätavallisen lämpimät yöt ja etenkin päivät olivat sulattaneet suurimman osan putouksia peittävästä lumesta. Niinpä korkeimmatkin jääputoukset olivat nyt nähtävissä lähes kokonaisuudessaan.
Alla on kaksi jääputouskuvaa, jotka otin tänään. Pystytkö päättelemään kumman kuvan jääputous on korkeampi? Oikea vastaus toisen kuvan jälkeen.(more…)
Kuvaisin omaa luontosuhdettani ihmettelyksi, sillä olen aina pienestä pojasta lähtien pysähtynyt tutkimaan ja ihmettelemään mitä erilaisimpia asioita, riippumatta siitä onko näkemälläni ilmiöllä sen suurempaa merkitystä.
Juuri näin kävi pari päivää sitten lopettaessani jääputousten kuvauksia: Huomasin lumella, aivan jalustani vierellä, virkeästi liikkuvan pienen siivekkään hyönteisen. Koska se oli ensimmäinen syksyn jälkeen ulkona näkemäni hyönteinen, tein salamannopean päätöksen yrittää dokumentoida tilanne.
Tällöin pieni ötökkä, jota tietysti pidin arkana ja ihmistä syystäkin karttavana, yllätti minut täysin käytöksellään. Vieläpä kahdesti, sillä se lennähti kerran jo pois kesken kuvauksen, mutta palasi sitten aivan odottamatta nopeasti takaisin.
Mitä mahtoi pikku otus miettiä? Minut sen kohtaaminen ainakin sai iloiseksi. Ehkä se olikin sen tarkoitus?
P.s. Hyönteisen lajista minulla ei ole varmuutta, mutta epäilisin sen olevan jonkin sortin talvisääski. Ehkä asia vielä myöhemmin selviää.
Kuten aiemmin kerroin, olen löytänyt Suonenjoen Eskelisenmäen kalliolouhoksella suuria jääputouksia kahdella kallioseinämällä. Aikaisemmilla kuvauskerroilla rohkeuteni ei kuitenkaan riittänyt käydä kuvamassa tarkemmin toisen seinämän putouksia, jotka sijaitsivat vaikeasti lähestyttävässä kanjonissa.
Tänään kävin paikalla jälleen kerran, ja päädyin istumaan saman lohkareista koostuvan rinteen harjalle, jolla olin jo pari kertaa aiemminkin istunut. Noilla kerroilla järkikultani oli kuitenkin kieltänyt minua laskeutumasta harjanteen toiselle puolelle, sillä sen puoleinen jyrkkä rinne näytti koostuvan hyvin suurista ja terävistä lumen peittämistä lohkareista, joiden väliin en halunnut suin surminkaan pudota.
Tälläkään kertaa en aluksi nähnyt mitään mahdollisuutta yrittää laskeutua turvallisesti alas rinnettä. Jonkin aikaa tilannetta murehdittuani huomasin kuitenkin leudon sään saaneen lumen painumaan kasaan paljastaen kivien muodot paremmin. Samalla näin kahden lohkareen välistä menevän hyvin houkuttelevan näköisen lumisen reitin, kuin polun joka oli suorastaan tehty lumikengillä kuljettavaksi.
No kokeiltavahan se tietenkin oli. Tuolloin paljastui, että kulkeminen lumen peittämien lohkareiden päällä ja välitse oli loppujen lopuksi kohtuullisen vaivatonta, enkä missään vaiheessa kokenut leikkiväni terveydelläni. Ilman lumikenkiä homma olisi kuitenkin ollut tuhoon tuomittu, minkä saattoi päätellä siitä, että useamman kuin kerran suksisauvani upposivat syvälle lumen alla jalkojani saaliikseen odottavien lohkareiden väliin.
Pienoista turvattomuuden tunnetta lisäsi myös lohkareharjanteen ja kallioseinämän väliin jäävän kanjonin kapeus. Se ei olisi tarjonnut mitään pakomahdollisuutta, jos korkealle yläpuolelleni kohoavista jääputouksista olisi yhtäkkiä alkanut putoilla lämmenneen sään irrottamia jäänpalasia. Tai pahimmillaan kivilohkareita. Pelkoni niskaani putoavista jäälohkareista ei kaiken lisäksi ollut aivan tuulesta temmattu, sillä joitakin jäämurikoita oli seinämältä aivan äskettäin jo tipahtanut, mistä todisteeksi poimin videolla lumesta yhden vasta tipahtaneen jäänpalasen.
Eilen Suonenjoen mystinen pyörivä jäälautta ilmestyi jälleen, jo toisen kerran tämän talven aikana. Valitettavasti tätä harvinaista jäälauttaa odotti sama kohtalo kuin edellisellä kerralla kuukausi sitten: liian nopeasti ja liian kovaksi kiristynyt pakkanen jähmetti yön aikana lautan pyörivän liikkeen, ennen kuin siitä ehti tulla symmetrisen pyöreä.
Onneksi olin kuitenkin – kiitos luotettavien sääennusteidemme – aavistanut tilanteen ja dokumentoin lautan jo eilen kaiken varalta. Itse asiassa kuvasin lautan eilen kahdesti: Ensin puolen päivän jälkeen , jolloin kuvasin lautan tekemän yhden vajaan kierroksen. Vasta myöhään iltapäivällä sain sitten idean kuvata lautan liikettä pidemmän aikaa tarkoituksenani nopeuttaa lautan liikettä editointivaiheessa ja näin saada havainnollistettua lautan säännöllinen ja tasainen pyörivä liike.
Niinpä kuvasin jäälautan pyörintää puolen tunnin ajan aina siihen saakka, kunnes iltapäivä hämärtyi lopullisesti ja teki kuvaamisen jatkamisen turhaksi.
Kun sitten myöhemmin editoin videota ja nopeutin jäälautan liikkeen kolmikymmenkertaiseksi, minulle paljastui, että ennakkokäsitykseni lautan tasaisesta liikkeestä ei pitänytkään aivan kutiaan. Lautan etenemisnopeus ja pyörähdysnopeus molemmat nimittäin muuttuivat merkittävästi jokaisen sen tekemän täyden kierroksen aikana. Sen puolen kierroksen aikana, jolloin lautta kulki alavirtaan, sen vauhti ja pyöriminen koko ajan kiihtyivät, kun taas vaihtaessaan kulkusuuntaansa kohti ylävirtaa ne molemmat silmin nähden puolestaan hidastuivat.
Sinänsä ilmiössä ei tietenkään ole mitään merkillistä, noudattaahan jäälautan liike tietenkin fysiikan lakeja. Oli vain erikoista pystyä näkemään omin silmin asia, jota ei voinut itse aidossa tilanteessa selvästi havaita.
