Minulta kysyttiin reilu viikko sitten Kurkivuoren ylärinteiden mahdollisista jäämuodostelmista. Jouduin tuolloin vastaamaan, ettei minulla ollut sellaisista mitään tietoa, mutta lupasin kuitenkin ottaa asiasta selkoa. Niinpä kävin kuluneella viikolla kahdesti Kurkivuoressa tutkimassa yhtä suurta kallioista rinnettä, jossa epäilin olevan suotuisat olosuhteet jäämuodostelmien syntymiselle.
Kahteen aiemmin dokumentoimaani kohteeseen verrattuna, tämä tutkimuskohde oli huomattavan haastava, sillä päästäkseni itse kallion juurelle minun täytyi kiivetä ylös toistasataa metriä pitkää rinnettä, joka oli välillä kohtuullisen jyrkkä. Etenkin kun kannoin selässäni kamerareppuani ja jalustaani. (more…)
Aivan Suonenjoen keskustaan on useina talvina syntynyt erikoinen, suuri hitaasti paikallaan pyörivä, symmetrisen pyöreä jäälautta. Näin oli käymässä eilenkin, mutta aivan loppuun saakka ei prosessi tällä kertaa ehtinyt mennä sillä pakkanen lauhtui – kuten kuluneelle talvelle on ollut tyypillistä – hyvin nopeasti, minkä seurauksena jäälautta oli tänään jo kokonaan kadonnut.
Jäälautan syntymisestä tiedetään sen verran, että se käynnistyy yleensä sään nopean kylmenemisen yhteydessä. Liian alas ei lämpötila saa kuitenkaan mennä, sillä yli kahdenkymmen asteen pakkasilla joki jäätyy nopeasti umpeen eikä jäälauttaa ehdi syntyä. Eilen pakkasta oli vajaa 10 astetta, mikä riitti tapahtumaketjun käynnistymiseen. Oli kuitenkin helposti nähtävissä, ettei tällä kertaa ollut odotettavissa yhtä kauttaaltaan kauniin valkoista ja symmetristä jääkiekkoa kuin joinakin aiempina vuosina.
Helmikuu 2006, Suonenjoen pyörivä jää Purolan sillan luona. Sitä edellisen kerran ilmiö tapahtui joulukuussa 2003.
Joka tapauksessa tuo Suonenjoen yli johtavan sillan kupeessa olevassa suvannossa pyörivä jäinen kiekko oli edelleen hyvin hämmentävä näky. Täysin ympyränmuotoinen jääkappale pyörii nimittäin suurimman osan ajasta tummassa virrassa tasaisen äänettömästi kuin näkymättömän myllärin käden voimasta
Pakkasen lisäksi tämän epätavallisen luonnonilmiön perussyyt ovat ilmeisesti jokisuvannon pyöreä muoto ja joen loivan kaareutumin suvannon kohdalla, jotka molemmat tekijät yhdessä aiheuttavat saavat aikaan suuren, hitaan pyörteen. Kun tähän yhdistyy sopivan kylmä pakkanen, niin jäinen myllynkivi alkaa hitaasti syntyä.
Pyöreän muotonsa jäälautta saa hankautuessaan pyöriessään suvantoa reunustavaa kiinteää jäätä vasten. Tämä on niin nähtävissä kuin kuultavissa videolla.
Tapaus ei todellakaan ole ainutlaatuinen Suonenjoella, vaikka se sitä ehkä muualla onkin. Ilmiön valtakunnallisesta harvinaislaatuisuudesta kertoo se, että jo kolmisenkymmentä vuotta sitten, 80-luvulla, Suonenjoessa pyörivä jäälautta oli päässyt televisioon. Toisen kerran tämä jäinen pyörivä kiekko sai kansallista julkisuutta, kun Suomen Luonto julkaisi siitä ottamani kuvan ilmiötä käsittelevän artikkelin yhteydessä 2000-luvun alkupuolella.
Yhdelle Suonenjoen Kurkivuoren luonnonsuojelualueen jyrkistä kalliorinteistä on useana talvena muodostunut kaunis sininen jääputous. Mistä sen sininen väri johtuu, on vielä toistaiseksi itselleni mysteeri. Tosin en ole asiaa sen suuremmin yrittänyt edes selvittää. Erikoista sinisessä jäässä on myös se, että sitä syntyy vain yhdelle alueelle noin 100 metriä pitkällä kalliorinteellä. Kaikki muut rinteen useat jäämuodostelmat ovat täysin erivärisiä: suuri osa himmeän kiiltäviä ja vaalean kellertäviä, osa taas värittömiä ja lasinkirkkaita.
Aivan kalliojyrkänteen alussa on lisäksi suuren kalliolohkareen ja varsinaisen kallion väliin jäänyt pienehkö rakoluola, joka on pituudeltaan nelisen metriä ja korkeudeltaan yli kaksi metriä. Sen kokoinen kuitenkin, että yhden ihmisen olisi helppo vaikka yöpyä siinä.
Materiaalia kertyi sen verran, ettei minulla valitettavasti ole tällä hetkellä aikaa editoida kuvaamiani videopätkiä yhdeksi videoksi, joten tyydyn näyttämään lyhyesti, millaiseen mielentilaan tuo kaunis sininen jääputous minut sai.
Paikka ei ole sama, josta eilen julkaisin yhtä vakavamielisen videokoosteen. Tarkemmat tiedot paikasta ja putouksista, joita on siis useampia, myöhemmin.
Kävin tänään katsomassa Kourujoen jääluolatilannetta, jolloin selvisi, että tältä talvelta on peli ilmeisesti menetetty. Kaikilla niillä paikoilla, joihin jääluolia olisi voinut muodostua, joen jääkuori oli nimittäin rikkoutunut ja romahtanut.
Niinpä päätin suunnistaa läheiselle Kurkivuorelle etsimään sen jyrkille kalliopinnoille mahdollisesti syntyneitä jääputouksia. Yhden keskikokoisen – vanhan tuttavan jo useamman vuoden ajalta – löysinkin, ja jäin sitä myös paremman puutteessa kuvaamaan. Ja kyllä kannatti, sillä sen kuvausreissun tulen aivan varmasti muistamaan vielä vuosien päästä.
En sen takia, mitä Kurkivuorella näin, vaan mitä kuvauksissa tapahtui. Jos päässäni ei nimittäin olisi ollut hattua en ehkä olisi – vähintäänkin lievästi liioitellen ilmaistuna – tässä seikkailustani Sinulle kertomassa.
Kurkivuoren luonnonsuojelualue sijaitsee aivan 9-tien varressa noin 10 kilometrin päässä Suonenjoelta Jyväskylään päin. Kohoamalle ovat ominaisia jyrkät sammalpeitteiset rinteet. Monin paikoin rinteillä on kuitenkin paljaspintaisia erilaisia melko pienialaisia kalliopintoja. Puusto on pääosin vanhoja suurikokoisia kuusia.
Kourujoen kallion yli putoava koski pysähtyi lopullisesti ilmeisesti tammikuun 5. ja 6. päivän välissä. Oheinen video on kuvattu 4.1., jolloin jäätymisen merkit olivat selvästi nähtävissä: Kallioisen koskipaikan peitti suurelta osin huokoinen jääkerros, jonka pinnalla kuitenkin vielä virtasi runsaasti vettä. Myöskään kosken kohiseva ääni ei ollut vielä tuolloin vaimentunut.
Kävin tänään pikaisesti katsomassa, mikä on Suonenjoen Kourujoen tämänhetkinen tilanne. Kaksi asiaa oli muuttunut edellisen, viikko sitten tapahtuneen käyntikerran jälkeen. Ensinnäkin joen jään peitti nyt ohut lumivaippa, joka toisaalta hiljensi jään alta kuuluvia veden ääniä, toisaalta teki jäällä liikkuessani oloni hyvin epävarmaksi. En nimittäin voinut enää yhtä helposti pelkästään silmin havaitsemalla päätellä jään paksuutta, vaan jouduin luottamaan siihen, mitä olin aikaisemmilla käyntikerroilla oppinut jään paksuudesta eri paikoissa virtaa.
Toiseksi joessa virtaavan veden pinta oli laskenut dramaattisesti jääkuoren alla. Tämä oli tärkeä havainto, sillä juuri vedenpinnan lasku on juuri se seikka, joka mahdollistaa jääluolien synnyn Kourujoessa.
Se, mitä löysin vai löysinkö yhtään mitään, selviää kärsivälliselle – mutta ei toivottavasti kärsivälle – katsojalle videolta. Tervetuloa Kourujoelle!
Oheinen kuvaesitys kattaa kaikki jo vuosina 2012-2013 julkaisemani 60-luvun Kajaania kuvaavat vanhat mustavalkeat postikortit, jotka olin aikoinaan pelastanut tuhoutumiselta kesätyöpaikassani kajaanilaisessa valokuvausliike Kuva-Hynnisessä. Kuvaesityksen koostaminen tuli nyt ajankohtaiseksi siitä syystä, että entinen lukio-oppilaani Matias Vuorinen suostui ystävällisesti soittamaan ja tallentamaan minulle kuvaesityksen taustalla soivan Oskar Merikannon säveltämän Kainuun maakuntalaulun, Nälkämaan laulun.
Jos haluat itse laulaa tämän Nälkämaan marssinakin tunnetun vaikuttavan maakuntalaulun, löydät Ilmari Kiannon v. 1911 siihen kirjoittamat sanat alta:
Kuulkaa korpeimme kuiskintaa,
jylhien järvien loiskintaa!
Meidänpä mainetta mainivat nuot
koskien ärjyt ja surkeat suot!
Meidänpä vapautta vaarat on nää!
Meidän on laulua lahtien päät!
Meille myös kevätkin keijunsa toi,
rastas ja metso täälläkin soi.
Taival lie hankala – olkoon vaan!
Luonto lie kitsas – siis kilpaillaan!
Kolkassa synkeän syntymämaan
pirttimme piilköhöt paikoillaan!
Vainojen virmat, oi vaietkaa!
Rapparit, ryöstäjät, kaijotkaa!
Miekkaa ei tarvis – tarmoa vaan
puolesta hengen, heimon ja maan.
Nosta jo rintaasi maausko uus, taannuta taika ja vanhoillisuus! Maamies, muista, miss’ onnesi on, riihesi rikkaus riippumaton! Kainuhun kansa, ah arpasi lyö! Missä on ryhtisi, kunniatyö? Meidän on uudesta luotava maa, raukat vaan menköhöt merten taa!
Äänitteellä oleva veden matala bassoääni on taltioitu lähellä sitä kohtaa, jossa seison kuvassa.
Luonto tarjoaa meille rajattoman määrän erilaisia, eri aistiemme avulla välittyviä elämyksiä, kunhan vain itse maltamme pysähtyä nauttimaan niistä. Tästä – malttamisesta – oli juuri kysymys, kun loppiaisena kesken Kourujoen jäisen ihmeen kuvausten pysähdyin kuuntelemaan jalkojeni alta kuuluvaa outoa hyvin matalaa ääntä.
Kuluvana talvena kuulin matalan äänen ensimmäisen kerran kaksi päivää ennen loppiaista. Tuolloin ääni oli hyvin vaimeaa, juuri ja juuri silloin vielä virtaavan kosken synnyttämän kohinan lävitse kuultavaa.
Sitten koski jäätyi.
Niinpä nyt loppiaisena löytämäni ääni oli aivan jotain muuta, sillä se oli helposti kuultavaa, ja sen voimakkuus ylitti selvästi taustalta, noin 1o metrin päästä kuuluvan veden virtausäänen. Erikoista äänessä oli myös sen syntypaikka: Matala bassomainen kumina tuli todellakin jalkojeni alta , kallioputousta peittävän jääkuoren lävitse, aivan rantapenkan vierestä. Paikassa, jossa jään alla ei pitäisi olla muuta kuin kalliota. Virtaavaa vettä jään alla ei voinut olla kuin nimeksi, minkä voit itsekin päätellä äänitteellä kuuluvasta heikosta solinasta.
Mikä mahdollisesti jään, veden ja kallion yhteisvaikutus tämän matalan äänen synnyttää, se on ainakin minulle toistaiseksi täysi arvoitus.
Tämä video on suoraa jatkoa edelliselle Kourujoen jäätyneestä putouksesta kertovalle videolle, sillä kuvasin tämän videon tapahtumat Rautalammin Tyyrinvirralla myöhemmin samana päivänä eli loppiaisena.
Pakkasta kuvaushetkellä oli jonkin matkaa yli 20 astetta, mikä on helposti aistittavissa videolla nähtävistä ilmiöistä: Aluksi taivaalla oli nähtävissä kaksi erilaista haloilmiötä eli auringosta ylös taivaalle nouseva kirkas auringonpilari että sateenkaarenväreissä hohtavan halorenkaan alaosa.
Melko pian saapumiseni jälkeen päivä kuitenkin nopeasti hämärtyi, jolloin kovan pakkasen nostama pakkassumu alkoi hallita kaunista jokimaisemaa. Niinpä virralla ruokailevat laulujoutsenetkin katosivat välillä kokonaan joen pinnalla vaeltavien valkeiden usvapilvien sekaan.
Videolla on myös nähtävissä nuori taimen, joka hypähti jäälle ilmeisen säikähtäneenä ryhtyessäni asettelemaan jalustaani sillä kohtaa hyvin matalaan virtaan. Erikoista jo muutenkin erikoisessa tilanteessa oli se, ettei otus osannut omin avuin hypätä takaisin siitä vain senttien päässä virtaavaan jokeen.
