Kalajanvuoren huipulta avautuu syksyinen ruskainen maisema kohti Etelä-Konnevettä
Viimeisen vuoden kuluessa olen käynyt useita kertoja Etelä-Konneveden kansallispuistossa. Retkien kohteena ovat joka kerta olleet Kalajanvuoren mahtavat maisemat Etelä-Konneveden itäisellä rannalla Rautalammilla. Viimeisin retkistä oli viime viikonloppuna, jolloin kävimme pienellä joukolla ihailemassa Kalajanvuoren huipulta avautuvia ruskamaisemia. Vaikka olin ottanut kamerani mukaani kaiken varalta, kyseessä ei ollut mikään kuvausretki. (more…)
Hylättyä Nallea pitää houkutella laskeutumaan alas luolaan.
Jatkoin eilen Nallen kanssa rakoluolakuvauksia Suonenjoen Haavikkolehdon lohkare-alueella. Tällä kertaa tutkimusretken kohteen oli luola, jonka olin löytänyt vuonna 2012 pienen Kylki-Kurikkajärven pohjoispuoleiselta alueelta, jossa on runsaasti jääkauden sinne kuljettamia suuria siirtolohkareita.
Tämän nimettömän luolan erikoisuus on siinä, että se sijaitsee maan alla lohkareiden peittämässä rinteessä. Luolan aikoinaan löytyminen oli täysin sattuma, sillä sen suuaukkoa on sen sijainnin takia lähes mahdoton havaita etäämmältä. (more…)
14.7.2016 Suonenjoen jätevedenpuhdistamolla on syöpynyt muistiini lähtemättömästi: Olin tuona iltana useamman tunnin taistelun jälkeen onnistunut vähän ennen yhdeksää kuvaamaan viimeisenkin alueen satojen lokkien joukossa olevista neljästä rengastetusta naurulokista. Niinpä vaihdoin kuvauspaikkaani muutaman kymmenen metriä, ja ryhdyin kuvaamaan laskevan auringon viime valoissa kylpeviä nuoria naurulokkeja.
Vaikka edessäni avautuva näky oli värikkyydessään lähes satumaisen kaunis, tunnelma ei silti ollut täydellinen, sillä selkäni takaa kaikui korviini koko ajan monisatapäisen lokkiparven äänekkäät huudot.
Tilanne oli kuitenkin tuttu jo kahden viikon ajalta, joten en huomannut lokkiparvesta kantautuvissa äänissä mitään erikoista. En ennen kuin oli jo liian myöhäistä. (more…)
Rauhoitettu Karhuluola, joka on Suonenjoen Haavikkolehdon lohkarealueen suurin luola.
Suonenjoen ja Rautalammin välimaastossa, 9-tien varressa, sijaitseva Keurunmäen Haavikkolehto on ihmeellinen paikka: valtavan suuria sammalpäällysteisiä kiviä toistensa päällä kuin jättiläisten sinne sinkoamina. Jotkut kivet jopa näyttävät muinaisten jättiläisten kivettyneiltä päiltä, jotka on jätetty sinne vartioimaan kivisen alueen rauhaa. (more…)
Minun on näköjään mahdoton vastustaa joitakin kiusauksia. Ainakin jos niihin liittyy vanha ystäväni Hylätty Nalle, jonka kanssa olemme kierrelleet kuvausreissuilla sisäsavolaisissa hylätyissä autiotaloissa.
Nyt päähäni nimittäin pälkähti ryhtyä uudestaan kuvaamaan jo jokunen vuosi sitten kuvaamiani Suonenjoen lohkarealueen luolia. Syy kuvaamisen tarpeelle syntyi siitä, että halusin kuviin jotakin, joista kuvien katsoja voisi oikeasti nähdä, kuinka vaikuttavia ja suuria monet luolista todellisuudessa ovat.
Tässä tarkoituksessahan kuvasin jo jokunen aika sitten sekä erään erään aivan vasta löytämäni luolan että valtavan erikoisen siirtolohkareen, joiden molempien kuviin tungin vastenmielisesti 190-senttisen itseni tuomaan niihin tarvittavan vertailukohdan.
Myöhemmin muistin sitten rakkaan ystäväni Hylätyn Nallen, joka oli jälleen hylättynä – tällä kertaa minun toimestani – odottanut hiljaisena ja kohtaloonsa tyytyneenä uusia yhteisiä seikkailuja työhuoneeni nurkassa. Siispä tuumasta toimeen ja Hylätty Nalle luolaan! (more…)
Rakkauteni mäntymetsikössä puhaltavan tuulen rauhoittavan ääneen on perua jo kaukaisesta lapsuudestani. Muistan kuin eilisen päivän, kuinka jo pienenä poikana ihmettelin ensimmäisten keväisten tuulten rauhoittavaa huminaa Kuhmon suurilla mäntykankailla.
Nyt laajat koskemattomat kangasmetsät ovat niin Kuhmosta kuin muualtakin lähes tyystin kadonneet. Niiden myötä myös mäntykankaiden ikihonkien humina. Nythän on usein työn takana – etenkin eteläisemmässä Suomessa – löytää sellaisia paikkoja, joissa suurten mäntyjen latvoissa syntyvään tuulen lauluun ei sekoittuisi koivujen tai haapojen lehtien havinan tuottamaa kahisevaa ääntä, joka hävittää puhtaiden mäntymetsien huminalle ominaisen pehmeyden. (more…)
Noin viikko sitten sain harvinaisen tilaisuuden seurata yli tunnin ajan lähes 400 kurjen ruokailua suurella peltoaukealla Rautalammin Rastunsuolla. Valitettavasti lauma oli liian kaukana valokuvattavaksi, mutta se ei jäänyt kismittämään lopulta lainkaan, sillä juuri ennen auringon painumista metsänrajan alapuolelle sain kokea todella ikimuistettavan luontoelämyksen:
Siihen asti melko hiljaisena ruokaa etsivä joukko alkoi yhtäkkiä äännellä yhteen ääneen. Satojen samaan aikaan kovaäänisesti huutavien kurkien äänten luomaa sadunomaista tunnelmaa vielä tehosti lintujen sointuvien huutojen synnyttämä kaiku. Sitä olisi kyllä jaksanut kuunnella kauemminkin.
Valitettavasti vain suurin osa kurjista nousi kuitenkin hetken päästä suurille siivilleen ja suuntasi ilmeisesti kohti yöpymisalueitaan. Aivan autioksi ei paikka kuitenkaan jäänyt, vaan reilut 50 lintua jäi jatkamaan vielä kesken jäänyttä ruokailuaan.
Videolla vain ensimmäisten viiden sekunnin aikana nähtävä kurjet ovat kuvattu tuona iltana. Muu kuvamateriaali on kuvattu Rastunsuolla vuosi sitten.