Laulujoutsenia torikokouksessa , keskellä tietä sekä jarrutelineet alhaalla
KommentoiNyt kun laulujoutsenten pääjoukot ovat reviiriltäni lopullisesti poistuneet, on minulla ollut lopulta aikaa katsella, millaista kuvamateriaalia onnistuin saamaan niinä kolmena päivänä, jolloin kävin kuvaamassa Rautalammin Vesterilän suurta joutsenkerääntymää.
Tällöin minulle on itsellenikin tullut yllätyksenä, kuinka vähän varsinaisia valokuvia olin ottanut. Niitä ei todellakaan ole kovin monia. Videomateriaalia sen sijaan on kertyi noina päivinä ihan kohtuullisesti.
Tämä ei ole kuitenkaan ensimmäinen kerta kuin näin käynyt viimeisen vuoden aikana. Ilmiölle on kuitenkin aivan luonnollinen selitys: Kuvaan valokuvin tutuista moneen kertaan kuvaamistani lajeista enää lähinnä vain sellaisia tilanteita, joista minulla ei ole entuudestaan riittävää tai riittävän tasokasta materiaalia. Tilanteella en tarkoita ainoastaan lajin käyttäytymistä vaan myös kuvassa näkyviä värejä, valoja tai muita hyvän ja mielenkiintoisen kuvan muodostavia elementtejä.
Uudet kuvauslajit ovat tietysti asia erikseen. Silloin jo sen ensimmäisen dokumenttiluonteisen – laadusta viis – kuvan saaminen on riittävä syy kuvan ottamiseen. (more…)