Arkisto: Aug 2013

  1. Voiko tähän jäniksenpoikaseen olla rakastumatta ? – Katso itse video ja ihastu!

    Kommentoi

    Elokuun alussa tapahtui sama, joka jo nyt useana vuonna peräkkäin on tapahtunut:  Kohtasin Suonenjoen Metsäntutkimuslaitoksen tutkimusasemalla söpön metsäjäniksen.

    Erona aikaisempiin vuosiin oli kuitenkin se, että ensimmäisen kerran kohdatessamme tämä pitkäkorvainen sydäntensärkijä oli vielä poikanen.

    Kooltaankin kovin pieni, mutta sitä herttaisempi. (more…)

  2. Hylätty Nalle autiossa kaasuvalaistussa hirsitalossa.

    Kommentoi

    Hylätty Nalle aution hirsitalon tuvassa.

    Hylätyn Nallen vierailemat autiotalot ovat yhtä erilaisia kuin ihmiset, jotka niissä aikoinaan asuivat. Tämänkertaisen aution talon silmiinpistävin piirre ovat katosta riippuvat kaasuvalaisimet, joista ainakin yksi oli päällisin puolin ehjä.

    Toinen huomioni kiinnittänyt seikka olivat tuvan lattialla lojuvat leikkikalut ja ennen kaikkea suuressa pahvilaatikossa makaavat rikki leikityt nuket. (more…)

  3. Hylätty Nalle autiossa rintamamiestalossa.

    Kommentoi

    Hylätty Nalle Rintamamiestalon sivukammarissa.

    On hämmentävää, kuinka toisistaan erilaisia  Hylätyn Nallen vierailemat autiot talot ovat toistaiseksi olleet.

    Toisaalta juuri tämä hylättyjen ja tuhoon tuomittujen talojen erilaisuuden herättämät kysymykset kiehtovat itseäni kuvaajana ja dokumentoijana.  (more…)

  4. Nälkäinen käenpoikanen leppälinnun ruokittavana – Katso video.

    Kommentoi

    Kolmisen viikkoa sitten sain seurata muutaman päivän ajan kahden nuoren käen elämää METLA:n Suonenjoen koeasemalla ja sen lähimetsässä. Tuona lyhyenä aikana kävi selväksi, kuinka suuren tehtävän eteen käki ruokkivat leppälinnut olivat joutuneet.

    Käenpoikaset olivat nimittäin lähes koko ajan äänessä kerjäten sirittävällä äänellä emoja tuomaan aina vain lisää ruokaa.

    Ääni hiljeni yleensä vain lyhyiksi toveiksi, jolloin käenpoikanen yleensä joko vain lepäsi tai huolsi höyhenpukuaan.

    Itse käenpoikasen ruokintatapahtuma oli joka kerta lähes samanlainen: Leppälinnun lähestyessä ruokalastin kanssa käenpoikasta tämä värisytti sen puolen siipeään, jolta leppälintu oli tuomassa sille ruokaa. Useasti käki myös joutui kohottamaan toista siipeään, jotta leppälintu pääsisi tarpeeksi lähelle sitä.

    Eikä ruuan antamisessa aikailtu, vaan useimmiten leppälintu yksinkertaisesti ”nakkasi” tuomansa ruokalastin käenpoikasen punaisena ammottavaan nokkaan ja katosi saman tien etsimään lisää syötävää kookkaalle ruokittavalleen. (more…)

  5. Sinisen vuonon rannalla – neljä kuvaa Pohjois-Norjasta.

    1 Kommentti Sinisen vuonon rannalla Pohjois-Norjassa.

     

    Valokuvaamisen suurin nautinto ei useinkaan ole itse kuvan ottaminen, vaan se mielihyvän tunne, jonka kokenut kuvaaja saa katsellessaan kuvauskohdetta kameransa etsimen lävitse juuri ennen kuvaushetkeä.

    Jokainen valokuvauksen harrastaja  tietää nimittäin varsin hyvin, että on aivan eri asia katsella esim. maisemaa kameran etsimen läpi kuin että ihailisi sitä pelkin paljain silmin.

    Etsimessä näkyvä kuvaanhan on rajattu vain pieni ja valikoitu osa paljain silmin nähdystä kuva-alasta. (more…)

  6. Ilta vuonolla – Lakselv, Norja

    Kommentoi

    Ilta vuonolla. Lakselv, Porsanginvuono, Norja.

    Kävin viime viikolla pika pikaa Pohjois-Norjassa. Joitakin kuviakin tuli jälleen otettua, sillä kyllä niiden maisemien houkutusta on valokuvaajan vaikea vastustaa vaikka yrittäisi.

    Mieleenpainuvin maisema löytyi lähes sattumalta pienestä Lakselvin (suom. Lemmijoki) kylästä ollessamme jo palaamassa kohti Kotisuomea.

    Muutaman kilometrin päässä kylän keskustasta kapean sivutien päästä löysimme täysin tyynen Porsanginvuonon lahden perukan, jossa kellui liikkumattomina useita värikkäitä veneitä kuin odottamassa valokuvaajaa

    Ilta vuonolla. Lakselv, Porsanginvuono, Norja.
  7. Nuori käki mäntymetsän valoissa ja varjoissa

    Kommentoi

    Nuori käki toukka nokassaan mäntymetsässä. Reilu viikko sitten sain kolmena päivänä tilaisuuden seurata kahden nuoren käen elämää mäntykankaalla .

    Kuvausetäisyys jäi valitettavasti joka kerran sen verran pitkäksi, ettei varsinaiset lajikuvat tulleet lainkaan kyseeseen.

    Siitä en kuitenkaan kantanut suurempaa murhetta, vaan keskityin nauttimaan mäntymetsikön valoista ja varjoista.

    Erityisen iloinen olen kuvasta, jossa nuori käki, joka oli tuolloin vielä leppälintuemojensa ruokkima, ylvästelee itse pyydystämänsä toukka nokassaan.